tiistai 5. toukokuuta 2015

Labroista läskiryhmään ja shoppailun kautta kotisohvalle


Action-päivä! Aamulla Nakke oli tikkana ylhäällä 6.30 ja niin ei auttanut kuin Villen ja minunkin vääntäytyä ylös. Jouduttiin koko porukka jättämään kotipesä ilman aamupalaa ja, nyyh, aamukahvia, kun Nakella oli paastoverikokeet. Reilu puoli tuntia piti odotella mutta onneksi Nakke oli taas aivan uskomattoman reipas. Olen aivan liikuttunut miten superupeasti hän on kaikki kevään aikana olleet kymmenet lääkärikäynnit ja labrat vetänyt! Mun reipas tyttö.


Labran jälkeen syötiin kanttiinista kuivaa sämpylää ja saatiin vihdoin kahvia, ja odoteltiin samalla että Nakke saa pissattua. Oli toinen yritys virtsanäytteen otossa; viime viikkoinen kaatui erääseen ruskeaan ja haisevaan tapaukseen kesken näytteenoton... Nyt onneksi onnisti. Labrakeikan jälkeen käytiin vielä ruokakaupassa ja sitten kotiin paikkaamaan aamulta jäänyttä kahvivajetta.


Aikaisen lounaan jälkeen Ville lähti töihin ja vei samalla Nakke-tytön päiväkotiin. Minä siivosin koko kodin niin että hiki roiskui ja soitin sitten ihanan puolentoista tunnin maratonpuhelun ystävälleni. Meillä on meneillään tavallaan täysin vastakkaiset elämäntilanteet, mutta samaa niissä on niiden hallitsevuus kaikille muillekin elämän osa-aluille sekä riipivä, riipivä epävarmuus, ja tuntui helpolta ja helpottavalta puhua. Ja myös oman tilanteeni myötä uudella korvalla kuunnella.


Tilanteella tarkoitan tietysti Naken terveyteen liittyviä asioita. Yritän saada ajan neuvolapsykologilta - tuntuu että voisi olla hyvä päästä puhumaan ja purkamaan ilman ystävyyssuhteisiin kuuluvaa vastavuoroisuuden ajatusta. Minä en nyt pysty olla kovinkaan vastavuoroinen, päinvastoin pahoin pelkään että olen itsekeskeinen ja ystäväni laiminlyövä.


Puhelun jälkeen sain melkein juosta bussipysäkille - puoli tuntia läskiryhmän alkuun! Läskiryhmä on siis keksimäni motivaatiota ihanasti nostattava nimitys raskausdiabetes-ryhmälle, johon jouduin/ pääsin kohonneiden verensokereiden takia. Kohtalaisen nöyryyttävänä koin luennon terveellisistä ruokailutavoista ("Aijaa! Jos olisin tiennyt en tietenkään olisi syönyt karkkia ja pullaa"), mutta nopeasti se luento meni (etenkin kun myöhästyin alusta, eh) ja hyvä tietysti että saa taas verorahoilleen vastinetta tällaisen palvelun myötä.


Luennon jälkeen pyörin pari tuntia kaupoilla ennen kun oli aika lähteä hakemaan Nakke päiväkodista. Voi että tykkään tuosta päikystä ja työntekijöistä siellä! Jäin taas varmaan vartiksi höpöttelemään ennen kuin sain repäistyä itseni ja Naken kotimatkalle. Kotona oltiin vasta kuuden jälkeen ja täällä perusiltahulinat - leikit ja halit, laulut ja sadut, ja aa aa unille. Ja nyt Huutokauppakeisarin maailmaan ja sitten itekin aa aa, niin jaksaa huomenna 5.15 ylös. Ylihuomenna sitten Naken kanssa Eeg:hen, siitäpä varmasti riemuretki muodostuu.

4 kommenttia:

  1. Sulla on nyt eräänlainen kriisi menossa, ei me ystävät mitään vastavuoroisuutta silloin odoteta! Mutta hyvä jos pääset purkamaan ajatuksia jollekin ammattilaiselle. Ihana reipas N tutkimuksissa <3. Mietinkin otetaanko Eeg, joudut varmaan valvottamaan Naksua siihen (se lienee hankalin osuus)? Olin kouluaikoina lyhyen jakson ottamassa Eeg:tä, osalta lapsista se onnistu yllättävän hyvin (myös nukahtaminen), osan kanssa oli sitten hankalampaa..

    Vähän naurattaa tuo sun läskiryhmä :D Onneks raskaus on kohta ohi ja pääset tuostakin palvelusta :D

    -Miia

    VastaaPoista
  2. Kiitos ystävällistä sanoista! <3 Neuvolapsykologille on kuulemma puolen vuoden jonot! Oon jotenkin ihan pöyristyny, näennäisesti tosi hyvä hyvä palvelu mut kuka tuosta hyötyy?! Psykiatrisen sairaanhoitajan numeron sain, pitää ens viikolla varata aikaa jos olis vähän lyhempi jono...

    Joo olis pitäny tänään valvottaa 2h normaalia myöhempään mut N nukahti jo seittemän jälkeen mun syliin :P pakko vaan herätä huomenna aikasin ja touhuta ulkona koko aamupäivä niin tulis uni... Riemupäivä tulossa...

    Enää kaks kk läskiryhmää! :D

    VastaaPoista
  3. Voi kamala noita jonotusaikoja. Ei paljon lohduta tietää, että kuukausien päästä saa jutella ja purkaa. Mulle saa aina kirjoittaa.

    Ja mua naurattaa kans tuo läskiryhmä: en tiennyt, että siinä on monta tapaamista. Kuin uusi harrastus =D.

    K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahahaha, joo siis ei tossa läskiryhmällämme oo kuin yks tapaaminen :D En jotenkin tajunnu oman terkkarini horinoista et mulla siis on raskausdiabetes. Nyt pitää mitata sokereita ja raportoida sähkösessä asiointipalvelussa läskiryhmän vetäjälle.

      Kiitos! En jotenkin hirveästi halua "syvimpiä tuntojani" teille läheisille vuodattaa, kun tavallaan haluaa vähän suodattaa etten vedä samaan suruun mukaan. Niin siinä mielessä ulkopuoliselle olis helpompi puhua kun vois olla just niin itsekeskeinen ja epä-reipas kun vaan tuntuu. Jos nyt vaan saa jonkun ajan :P Ihan järjettömät jonot kyllä, kun tuo on vielä sellasta lyhytkestosta terapiaa niin ketä tuo niin kun palvelee, puolessa vuodessakin ehtii tilanteet muuttua vaikka miten

      Poista

Mitäs mietit?