Kuulumismaraton: Anopista äitienpäiväään ja äidin ylpeydestä huolen kautta kotitöihin (ja se mahassa kasvava vauva..!)

Nukuin tänään päikkärit ja olen ollut niistä asti ihan pöhnässä. Elämän suuria kysymyksiä: miksi unien jälkeen nukuttaa enemmän kuin ennen unta? Yksi teoriani on se, että sitten siinä pääsee vähän univelkojen maksun makuun ja kroppa tajuaa miten väsynyt onkaan, mutta nyt ei pitäisi ainakaan pahempia univelkoja olla. Peruskatkonaiset yöt ja perusaikaiset herätykset, mutta aina jokunen hyvä unipätkä per yö. Näillä mennään, ja kohtahan sitä voikin rueta taas nukkumaan. (t. Murmeli)

Viikonloppuna saimme anoppini meille yökylään. En pysty yhtään samaistumaan kaiken maailman miniä-anoppi -vitseihin ja anoppi-kauhutarinoihin, sillä meillä on anoppini kanssa hyvät ja läheiset välit ja varmasti molemminpuolisesti viihdymme toistemme seurassa. Juttua riittää ja esimerkiksi lauantaina kävimme kahdestaan Jumbossa pyörimässä, tai luuhaamassa niin kuin Naken kanssa kotimieheksi jääneelle Villelle reissun perustelimme. Ainoat tilanteet jolloin saan vähän kiristellä hampaitani ovat anopin ikuiset huolehdinnat siitä miten Ville missäkin tilanteessa pärjää. Jumankauta, kun on itse hoitanut koko päivän kotia ja lasta ei hirveästi sympatiaa heru huolelle siitä, osaako aikuinen mies pestä pyykkiä. Tai maistuuko aikuiselle miehelle illaksi suunnittelemamme ruoka - jumankauta part two, jos mua varten käytäisiin kaupassa ja tehtäisiin ruoka söisin onnellisena vaikka höyrytettyjä pikkukiviä ja havunneulasia. Samalla olen kuitenkin jollain tapaa liikuttunut että Villellä on noin suloinen, huolehtiva äiti.

Sunnuntainen äitienpäivä oli kaikin puolin mukavamapi kuin ensin vaikuttikaan. Anopin lähdettyä siivosin tappi otsasta kasvaen ja paapoin samalla kipeää, kiukkuista Nakkea. Heitin lisää vettä kiukkumyllyyni miettimällä, miten en varmasti saa mitäään äitienpäivämuistamisia (vaikka olin jo saanut upean kukkakimpun Villeltä, himoitsemani kukkapinnit anopilta Jumbo-reissullamme, postikortin ystävältäni jaa vielä muutamia tekstiviestejä...) ja on tämäkin elämää, yhtä kotitöiden tekemistä ja toisten palvelemista. Hah hah hah, osaan kyllä olla dramaattinen päänsisäisissä monologeissani... Kotiiin tultuaan Ville sitten ohjasi halauksessa käteni takataskulleen ja sieltä löytyi jalokiviarpa ja suklaata, ja vähän ajan päästä sitä jo istuttiinkin autossa matkalla äitienpäiväsapuskoille. Ruoan jälkeen käytiin vielä ajelemassa ja kun vielä iltapalaksi paistoin vohveleita, niin kyllä kelpasi kiitollisna mielin kääydä unille. 

Huoleni Nakkea kohtaan aaltoilee. On niin helppo olla hänestä onnellinen ja ylpeä: hän osaa niin paljon, hän oppii koko ajan! Tänään esimerkiksii päikkäreiltä herättyämme hän liukui pois parisängystä, toi unien ajaksi riisumani sukkani ja sanoi "sukka", ja meni sitten portille ja sanoi "avaa". Hän on innostunut käsienpesusta ja kurottelee monta kertaa päivässä lavuaariin sanoen "käi". Nostan hänet usein pesulle vaikkei ole tarvettakaan, toisaalta koska haluan vahvistaa hänen ymmärretyksi tulemisen kokemustaan, toisaalta koska naama messingillä ah niin tyytyväisenä käsiään pesevä pikkutaapero on liikuttava. Toisaalta huoli on koko ajan olemassa, mietin milloin kehitys hidastuu, alkaako hän taantua, unohtaako jo opitun. Oppiiko puhumaan, oppiiko pois vaipoista, unohtaako kävelytaidon. Saan itseni kiinni tarkkailemasta häntä, kaatuileeko hän enemmän kuin muut lapset, ymmärtääkö hän mitä sanon, pitäisikö hänen ymmärtää enemmän. Hidastuuko kasvu koko ajan - voi hyvä luoja, millainen pikkukirppu hänestä tulee? Onko mahassa kasvavalla vauvalla edessään samat asiat?

Maanantaina olimme porukalla Naken puheterapiassa nyt jo tutuksi käyneessä Lastenlinnassa. Terapeutti arvioi Naken suun motoriikkaa ja oli sitä mieltä, että jonkin verran viivettä suun motorisissa taidoissa on. Samoin suu on kuulemma herkkä ja että olemme tehneet juuri oikein, kun olemme antaneet Naken syödä pääosin sormiruokaa ja asettaneet etusijalle ruokailujen leppoisuuden ja mutkattomuuden, ei esimerkiksi sen paljonko Nakke syö tai miten hän syö. Ihana oli kuulla tuo! Puolen vuoden päästä on seuraava käynti. Nakke oli taas hurjan reipas, syödä mussutti lounaansa terapeutin katsoessa ja bongasi sitten lelukorin pöyydän alta ja viipotti tutkimaan sitä. Yritän muistuttaa itselleni, että vaikka itseäni vituttaa ja huolettaa (tasainen coctail molempia tunteita!) jatkuvat tutkimukset, niin Nakelle ne ovat hänen aivan tavallista elämää eikä hän suhtaudu niihin muutoin kuin hyväntuulisella uteliaisuudella. Tai vähemmän hyväntuulisella esim. verikokeisiin mutta kukapa ei (t. henkilö joka tulevassa synnytyksessä jännittää eniten sitä, joudutaanko käteen laittamaan kanyyli tippaa varten).

Eiilisaamuna herättiin kaikki taas varhain ja kuten Ville totesi, pitkästä aikaa edessä oli yhteistä aikaa ilman että on mitään lääkärikäyntejä. Nakke oli edelleen nuhakuumeessa mutta mietittiin ettei autossa istuminen hallaa tee, ja käytiin porukalla kirjastossa ja sellaisessa ruokailun apuvälineitä myyvässsä paikassa, josta Ville osti Nakelle puheterapeutin suositteleman mukin. Sitten Nakke nukahti ja päästiin Villen kanssa viettämään suorastaan parisuhdeaikaa ajelemalla kauniissa maalaismaisemissa ja juttelemalla niitä näitä. 

Tänään on ollut minun vuoroni olla Naken kanssa kotona Villen mentyä liepuskaistaan tienaamaan. On siivottu ja leivottu hyviä kaura-ruis-juusto-sämpylöitä, tehty ruokaa ja pyykätty. Halittu ja katsottu piirrettyjä, rakennettu tornia ja hoidettu koiria ja nukkeja. Luettu miljoona kirjaa. Villen tultua hain postista Nakelle reippauslahjaksi tilaamani kolme kirjaa ja ah!, lastenkirjat ovat ihania! Onneksi Nakke tykkää myös ja jaksaa jo paremmin keskittyä - tässä jossain välissä oli vaihe jolloin yhden kirjan lukemiseen käytettävä aika sai olla noin kolme sekuntia. Huomenna sitten minä vuorostani töihin ja jos ei sada ja Naken kuume pysyy poissa niin mennään Roihuvuoreen Hanamani-juhlaan! Ja huomisen jälkeenpä mulla on enää, noin niin kuin about, 33,5 tuntia töitä ja sit ei kun vetämään lonkkaa mahan viereen ainakin seuraavaksi vuuodeksi! Eilen tuli ensimmäinen kipeä supistus joka jo vähän muistutti mitäs herkkua siinä synnytyksessä sitten onkaan edessä kun kohdunuu aukeaa kuin sahattaisiin tulikuumalla sahalla kahtia... Huomenna on raskausviikko 33+0 ja mulla on parikiloinen vauva mahassani.