Arjen pikku piristäjät...

... Kahvi. Oi kahvi! Välillä iltaisin ajattelen: Olisipa jo aamu niin saisi juoda kahvia.


... Meikkaaminen. En ole ilman meikkiä oikeastaan kuin kipeänä ja kuntoillessa. Väsyneistäkin väsynein päivä piristyy pikkuisen kun ei ole haljunvaaleassa luonnontilassaan.


... Naken päikkärit. Yritän olla tekemättä kotitöitä tai muutakaan hyödyllistä niiden aikana, olen vain. Puolitoista tuntia rentoutta keskellä päivää!


... Lakatut varpaankynnet. Jotenkin saan niistä ryhtiä koko olemukseeni. :D


... Whatsapp. Laitan ja vastaanotan päivittäin kymmeniä kuvia ja viestejä. Samassa elämäntilanteessa oleva serkkuni on tärkeä rinnallakulkija tässä lapsiarjessa, whatsapp-laulaa esikoisten kiukkukohtauksista ja arjen hauskoista tai ärsyttävistä sattumuksista.


... Siisteys ja väljä sisustus. Vaikka meillä usein näyttääkin siltä kuin joku olisi pudottsnut pommin lelukauppaan, on siivoaminen nopeaa minimalistisen sisustuksen ja säännöllisen perussiivouksen ansiosta. Vähentää hermoromahduksiani huomattavasti!


- Puhtaat petivaatteet. Mitä arjen luksusta! Eilen taas vaihdoin.

Kivan päivän jorinoita

Kiva päivä! Alan tottua tähän lomailuun ja reilun kuukauden päässä häämöttävä äitiysloma tuntuu oikein makoisalta ajatukselta.

 

Aamulla Nakke herätti seitsemältä ja siitä se päivä pyörähti käyntiin. Touhuiltiin aamu lelujen parissa ja 10.30 vietiin Villen kanssa Nakke päiväkotiin. Hän jäi sydäntäsärkevästi itkemään peräämme, niisk. Ajettiin Jumboon ja vietiin mun kännykkä huoltoon, oikeasti kymmenettä - viidennettätoista kertaa. Sitten käytiin vielä kaupassa mitä mukavimmilla ostoksilla: kolme valoluvakehystä, hiusväri, ruusuja ja lakua. Kivaa vaihtelua normaaleille "valmistaudun ydintuhoon" -megaruokaostoksille, joita kantaessa meinaa katketa kädet (tai no Villehän ne kantaa mutta kuitenkin :-D ).

 

Kotona syötiin ja sittenpä Villen pitikin lähteä töihin. Katsoin hetken telkkaria ja jätin itsekin kodin, kahdelta piti olla Nakkea hakemassa. Oli taas päivän paras hetki nähdä hänet touhukkaana ja onnellisena leikeissään - sitten, huomatessaan minut: saada 78-senttiä riemusta hihkuvaa tyttölasta vauhdilla syliin. Hoitaja kehui taas miten Nakke on reipas ja iloinen, ja mun sydän oli pakahtua ylpeydestä ja kiitollisuudesta.

 

Kotona leivoin karjalanpiirakoita! Niitä on nyt Naken kanssa urakalla herkuteltu. Ja nyt on kello sen verran paljon että pitää mennä pesemään hiusväri pois joten moi ja kivaa viikonloppua!

Laatikon reunalla

Meidän taloyhtiömme on täynnä, siis totisesti täynnä, lapsia. Lapsia ja sitten kauniita ja upeita äitejä ja isiä, jotka istuvat aamusta iltaan muksuineen pihalla, notkuvat toistensa ovilla juoruamassa ja antavat lastensa kyläillä toisten luona, käyvät itsekin kahvikupposella. Olen seurannut tätä ystävystymistä sivusta ja miettinyt: hitto vie, taas taas taas sivussa. Tuo taloyhtiömmehän on uusi, kesäkuun ensimmäinen viikonloppu 2013 oli täynnä trafiikkia kun muutimme kaikki silloin. Kaikille siis yhtä uutta, ja silti osa on päässyt enemmän ineen. Tietysti tähän tutustumattomuuteen on meidän perheen osalta eniten vaikuttanut se, että koko kuluneen vuoden Nakke on ollut pikkuinen vauvanrääpäle enkä ole hänen siivellään voinut tutustua, kun on vain kaahotettu vaunulenkkejämme ja hautauduttu kotiin.

Vaan toista on nyt! Kuten olen kertonut on Nakke alkanut liikkumaan, uusimpana uutuutenaan pari päivää sitten oppimansa kiipeäminen (Omg! On muuten todella hurjaa, kun 70 senttinen täysin itsesuojeluvaistoton ihmisenpoikanen kapuaa hirveää vauhtia portaita!). Ollaan pari kertaa käyty perheen kesken läheisen leikkipuiston hiekkalaatikolla että Naketsu pääsee purkamaan energiaansa ja eilen rohkaistuin sen verran että mepäs menemme Naken kanssa oman pihamme laatikolle. Kyllä, r o h k a i s t u i n ! Kun siellä näkee niitä kauniita, timmejä, ruskettuneita kolmen lapsen Super(koti)äitejä ja -isiä jotka niiiiin tuttuina heittävät läppää keskenään niin sitä on pöhkössä mielessään jo kehitellyt taloyhtiön leikkipaikasta sellaisen pienen porukan olohuoneen. Eilen sitten sain siis järkeä päähäni, puin Naken ulkotamineisiin ja valmistauduin kohtaamaan superäidit ja -isät.

Meni hyvät valmistautumiset hukkaan, kun huomasin vasta pihalla että ulkona sataa. Huomenna, tai siis tänään sitten! Olemme nyt viikon aikana nähneet kahdesti serkkuani perheineen ja se, miten Nakke onnellisena ja keskittyneenä "leikkii" pikkuserkkujensa kanssa on ihanaa katsottavaa. Toivon siis Nakelle lapsiseuraa ja itselleni sellaisen varman fiiliksen naapurien kanssa. Ehkä että voisi pysähtyä vaihtamaan kuulumisia ja vaikka lainata sokeria. Kesällä istua hiekkalaatikon reunalla ja hörpätä kahvit. Lapsellinen haaveeni olkoon kuultu.

Hyvin maanneen naisen kuulumisia

Nukuin viime yönä yhtäjaksoisesti seitsemän tuntia. Voi että teki hyvää! Meillä on nyt meneillään unikoulu koska yöt ovat olleet aika villejä, eivätkä valitettavasti sillä tavalla mitä ehkä ennen äidiksi tuloa... Unikoulusta kirjoittelen parhaillaan postausta ja julkaisen sen sitten kun kotimme itseoikeutettuna valtijattarena julistan unikoulun päättyneeksi, mutta nyt kuitenkin varovaiset tuuletukset ja peukun heiluttelut.

Ville kysyi eilen, en kai ole saamassa burnoutia. Tuohon diagnoosiin hän päätyi tehtyäni Villen ollessa töissä jääkaapin täyteen ruokaa, vauvalle pariksi viikoksi soseet, kodin siivouksen ja hinguttuani heti Villen kotiin töistä salille. Ei olisi kuulemma mukavaa, jos joutuisin mielisairaalaan. Vastasin että musta olis, sais ainakin nukkua. Raah, raah, raah. No ei mutta oikeasti, mitä väsyneempi keho ja mieli sitä puuhakkaampi meitsi. Inhoan lillua sellaisessa harmaassa unenhimoisessa horroksessa ja tavallaan työnnän sen väsymyksen taka-alalle hääsäilemällä kuin purkillisen piristäviä lääkkeitä napannut hilpeä ja touhukas huumeveikko.

Oli kivaa käydä salilla eilen. Juoksin 25 minuuttia juoksumatolla ja keskityin sitten lähinnä jalkoihin. Treenaamiseni salilla ei ole järin tavoitteellista tai suunnitelmallista vaan mottoni on ennemminkin jotain sen suuntaista kuin "pääasia että tulee käytyä". Käyn nykyään sen verran harvoin, ehkä kerran viikossa, että yritän tehdä monipuolisesti koko kropan läpi. Ja laitteissa siis puuskutan, en vapailla painoilla, vaikka ne vähän houkuttaisivatkin.

Eilen oli kivaa tehdä pelkkää alaosastoa ja oikein tunnen miten aineenvaihdunta rullaa kohisten, kun isot lihakset saivat kyytiä. En tietenkään kyttäile toisten salilla kävijöiden painoja tai keskity muiden kuin omaan treeniin, mutta jalkaprässissä mulla oli 40 kiloa enemmän painoja kuin mua ennen treenanneella miehellä! Mulla kyllä onkin aikamoiset broilerin reidet. Paino oli nyt 82,70. 1,8 kiloa jäljellä raskauden alun painoon. Siitä sitten vielä viitisen kiloa normaalipainoon, mutta saanen iloita tästä välietapista...

Toissapäivän vietin aamusta iltaan rakkaan siskoni kanssa. Pyörimme kaupungilla ja hengasimme täällä meillä. Paljon kahvia, ruokaa pakkasesta, paljon limua, paljon sohvalla löhöämistä ja Klikkaa mua -sarjaa dvd:ltä, paljon hauskoja juttuja. Nakkekin alkoi vähän lämmetä tädilleen, ei mennyt heti suupielet nurinpäin kun siskoni otti kontaktia. Välillä hän rohkeni suorastaan villitsemään, syödessäkin puurot lentelivät minne sattui kun Nakke intoutui kesken syömisen esittelemään isin opettamaa taputtamisen taitoa. Vielä ei taputus-ääntä kuulu mutta hienosti hän jo osaa iskeä kädet vastakkain. Söpö!! :-) Harjoitteluvaiheessa tomerasta ja keskittyneestä ilmeestä huolimatta kädet menivät usein toisistaan ohi, Naken silmin nähden havaittavaksi hämmästykseksi.

Tänään siskojen ja Nakke-tytön kanssa kaupungille syömään. Aion syödä ainakin kolmekymmentä rullaa sushia. Ainakin.

Palosireenin äiti avautuu

Kivoja päiviä!

Ensinnäkin, parannuin vihdoin sekä flunssasta että vatsataudista. Huh huh, olipas olot. Mietin ennen äidiksi tuloani, miten kauheaa varmaan olisi sairastaa jos olisi vielä lapsi siinä hoidettavana - ja, no, se onkin juuri niin kauheaa kuin olin kuvitellutkin. Se kun pitää hoitaa ja viihdyttää toista vaikka oma olo on kuin jyrän alle jäänyt ja kropan joka solu huutaa, unta, unta, tarvitsen unta! Makuuasennon, levon, ei pitkin lattioita rymyämistä, ulkona nukuttelua, lohduttamista, paijaamista, hauskuuttamista, syöttämistä, vaipanvaihtoa, uudestaan, uudestaan, uudestaan kuin Teletappimaan kidutusversiossa. Äidinvaisto vei ihan kiperästi voiton sairaan kehon lepo-haaveilta. Tuollaista avutonta puoli-vuotiasta kun ei oikein pysty istuttamaan tv:n eteen itseään viihdyttämään tai kehottaa lämppäämään kaapista jotain syötävää.

Perjantaina Villekin oli vapaalla ja oltiin heti aamusta asti touhukkaina riehumassa ties mitä. Ville siivosi sisä- ja ulkovaraston, minä imuroin, haettiin Naken päiväkotipaikkaa, käytiin kaupassa, leivoin pizzaa. Sain vapautuksen Naken iltahommista ansioiduttuani pizzanpaistajana ja koska en viitsinyt toipilaana minnekään lähteä käytin aikani hyväksi puhumalla maratonpuhelun ystäväni kanssa. Sitten kelpasikin tuuditella vauva unille ja rojahtaa touhuntäyteisen päivän päälle sohvalle. Oluenkin otin ja se alkoi nukuttaa niin kamalasti, että mietin hetken pitääkö mennä jo ennen kahdeksaa nukkumaan. Villit perjantai-iltani, osa sata.

Eilen oli taas näitä kotiäidin draamantäyteisiä päiviä, kun olin edellisenä päivänä unohtanut juuston kaupan hihnalle ja käytiin Naken kanssa hakemassa se (Tuossa se draama siis oli, eli voitte lakata pidättämästä hengitystä. Tällaista vitsi-huumoria, nöf nöf). Nakella on uusi helvetin ärsyttävä kasvun kannalta varmaan tosi asiaankuuluva, ja silleen, tyyli havahtua kesken unien itkemään täyttä päätä. Hän ei kuitenkaan ole hereillä vaan syvässä unessa, vaikka ääntä lähtee kuin pienestä pitäjästä. Yleensä syynä on esim. tuloillaan oleva röyhtäisy ja siinä kun keinuttelen niin olo kyllä helpottaa ja uni voi jatkua vielä vaikka parilla tunnillakin. Tätä kirjoittaessanikin olen käynyt kolme kertaa pihalla heijaamassa.

Naapurin ukko tuli oikein pihalle katsomaan, että mitä sitä lasta siellä itketetään... Mua muuten aina vähän kuumottaa nähdä noita vastapäisiä naapureita, kun olen pitkin talvea sadat kerrat viuhahtanut heille imetys- ym. rintojenesittelytouhujen (!) merkeissä, ja nyt kun on näin valoisaa niin tuntuu että saan kantaa tekojeni seuraukset, kun aika esteetön näkyvyys tässä kyllä todella on, on juu, on. Nyt naapuripoloiset saavat sitten päivittäin todistaa "Näin nukutat lasta" -havaintoesitystä vaihteluna talven "Näin rauhoitat rintaraivaria huutavan lapsen"- ja "Näin kuljet rinnat steriileinä maitoa lypsääksesi" -havaintomateriaalien jälkeen.

Mutta niin, eilen siis Alepasta valitusreissulta tullessamme Nakke alkoi taas unissaan parkua täyttä kurkkua. Työnsin menemään ja lisäsin vähän ääntä kännykästä kuuntelemaani musiikkiin, mutta eihän se tuota puoli-vuotiaan sopraanoa voittanut.... Mietin, että jos joku ärsyttävä toisten asioihin puuttuja välittävä kanssaeläjä olisi nykäissyt minua hihasta että anteeks, sun vauva itkee, olisin vastannut kuin Anne Kumman kaa:n siinä jaksossa jossa Vesa soittaa Annen ja Ellun ollessa teinipoikien kanssa poliisia piilossa: "Juu-u, kiitos, mä olen vain tietoinen siitä informaatiosta mitä sieltä on tulossa". Lopulta se informaatio kuitenkin tunki tajuntaan niin vahvasti että otin Naken syliin ja ajattelin että hän olisi siitä pian taintunut, mutta ei, huuto sen kuin jatkui, ja jatkui, ja jatkuIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII. Paarustin eteenpäin palosireeninä huutava vauva kainalossa ja lykin toisella kädellä ostoskasseilla lastattuja vaunuja ajatellen suomalaisella optimismilla, onneks ei oo lunta. Jonkun viisi minuuttia jaksoin ja sitten oli pakko herättää Nakke, mikä ei sekään ollut ihan helppo tehtävä, niin syvässä unessa unessä hän oli. Herättyään räpytteli silmiä ihan ihmeissään ja mietti varmaan, mihin se vittumainen sireeniääni hävisi.

Tämän loistavan asiaan sopivan pohjustuksen kautta: äidin velvollisuudet kutsuvat joten gotta go, moi.

Aviossa

- Ville, huomaatko mussa jotain uutta?
*raksuttaa, raksuttaa, vaan tyhjää lyö:*
- Ööö... Tuo letti?
- Ville! Mullahan on se melkein joka päivä...
- Ai no niinpäs onkin... Noo... Oot kaunis...
- Ai että se on uutta et oon kaunis, et yleensä en oo. Kiitti!
- Ei kun...
- Niin, niin. Mulla on pitkästä aikaa ripsaria!
- Aah... Sulla on yleensäkin niin tuuheet ja tummat ripset että ei sitä erottanut...
(Mulla on valkoiset ja ohuet ripset ilman meikkiä.)
- No niin... Tää on tällasta sexy curves -maskaraa.
- Sulla kyllä on seksikkäät kurvit...
- Kihihi, Ville...

Sosiaalinen maalaismuikki kera vauvansa

Tervehdys maaseudun rauhasta! Tulimme Nakke-tytön kanssa vanhempieni luokse "loman viettoon" tiistai-iltana. Junamatka ei mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut, eli että vauva nukkuisi suloisena ja tyytyväisenä kantorepun lämmössä ja minä lukisin uusinta Trendi-lehteä ja herkuttelisin eväs-irtokarkeilla, vaan junan kirkkaat valot ja tasainen kyyti pitivät tyttöä hereillä koko matkan. Ei hän onneksi juurikaan itkenyt, mutta vaati kuitenkin aktiivista läsnäoloa ja heijaamista (mille muuten käytävän toisella puolella istunut mies tuhahteli ja huokaili hyyyviiin syyvään - thanks juntti!). Pääasia ettei parkunut kuitenkaan, kuumottaa pelkkä ajatuskin, että altistaisi ventovieraat monen tunnin parkukonsertolle. Kyllähän maailmaan tietysti ääntä mahtuu - mutta vauvan kiukku-/väsymysitku on niistä äänistä ehkä vastenmielisin.

Keskiviikon vietimme ihan vain täällä "kotosalla" Naken nauttiessa innokkaiden ja onnellisten isovanhempien huomiosta ja minun touhutessa omiani. Eilenkin pääsin käymään yksin lenkillä ja illalla vielä saunassa isän katsoessa vauvaa, ah. Kävimme päivällä myös nopeasti Villen äidin luona, jossa toinen innokas ja onnellinen mummo pääsi paijaamaan vauvaa ennen matkoille lähtemistään, ja siitä jatkoimme minun mummolaani, jonne pölähtivät myös kaksi tätiäni ja serkkuni. Mummo ja serkku kävivät seuraavan keskustelun:

Mummo: Sinä olet 33-vuotias.

Serkku: Juu kiitos tiedosta, ei tarvitse muistuttaa.

Mummo: Minulla oli sinun iässä jo kahdeksan lasta.

Serkku: Herranjumala! Milloin sinä niitä aloit tehdä, 12-vuotiaanako?

Mummo: Kahdeksan lasta ja kuusi lehmää.

Serkku: Jestas... Mulla on kyllä tässä yhdessäkin työtä.

Lol!

Tänään olisimme menneet Nakke-pienen kanssa kyläluutailemaan kummieni luokse, mutta jouduin perumaan sen. Nukuimme aamulla aina yhteentoista asti ja vauvalle tuli uni vasta äsken, niin ei vain millään raaski herättää nukkuvaa vauvaa (joka olisi sitten kyllä niin kiukkuinen kuin tuollainen tappi vain olla ja voi!). Saatiin kuitenkin uudet treffit sovittua. Vauvan nukkuessa minä lähden kohta varmaan hakemaan kaupasta jotain hyvää, kun ystäväni kera poikansa saapuvat huomenna luoksemme. Sosiaalinen elämäni on täällä maalla noussut aivan uusiin sfääreihin.

Tekonänni pöksyissä ja muita imetysjuttuja

Välillä ihmettelen omaa ajatuksenkulkuani. Esimerkiksi äsken, kun pudotin kännykkäni dippikulhoon ja aloin hädissäni kaapia sitä puhtaaksi dipattavaksi tarkoittamillani porkkanoilla. Olin enemmän huolissani siitä, että dippiä menee hukkaan kuin että monen sadan euron kännykkä tuhoutuu. Sitten jossain vaiheessa tajusin että mitäs helvettiä ja ihailtavalla nopeudella suorastaan syöksyin hakemaan talouspaperia. Kyllähän tuo ainakin vielä toimii, ja mikä tärkeintä dippiäkin jäi yllin kyllin...

Tämä kirjoittaminen on muuten nyt aika hidasta, kun Nakke-tyttönen tönöttää vieressä sitterissä tuttia mussuttaen ja huitoo käsillään kuin kapellimestari. Viiden sekunnin välein käsi osuu tuttiin singauttaen sen pois, tai sitten imuvoima ehtyy muuten vain, ja minä saan vaativan komennuksen nostaa tutti takaisin suuhun. Sanoin äsken, että "mä oon sun palvelija", ja Nakke taisi ottaa sen kirjaimellisesti koska nyt tutin putoamisväli on noin yksi sekunti... Yöaikaan imettäminen noudattaa samaa kaavaa: olemme molemmat väsyneitä, Nakke huitoo vimmatusti, rintakumi lentää sata kertaa ties minne, Nakke hermostuu, huitoo enemmän, rintakumi lentää taas, Nakke raapii ja huitoo ja on täynnä turhautumista, ja minä väännän tissiä mutkalle ja painan rintakumia tiukasti toisella kädellä, ja näiden levottomien vaiheiden myötä Nakke pikkuhiljaa alkaa saada mahaa täyteen ja rauhoittuu.

Viime yönä kävi vähän nolosti. Olin tullut olohuoneen sohvalle imettämään, koska sängyssä se ei vain onnistu vaan ylläkuvailtu sählääminen kasvaa potenssiin sata, ja kaiken huipuksi aina jossain vaiheessa nukahdamme molemmat ja sitten saan herätä siihen, että vauva on puklannut päällensä ja olemme molemmat lähmäisiä ja tahmaisia ja herättyään vauva kipristelee vatsavaivoja, kun ei saanut ennen nukahtamista röyhtäistyä... Istun siis joka yö sohvalla ja katson musiikkitv:tä vauvan roikkuessa rinnassa kuin pieni apina. Viime yönä iski kuitenkin ihan kauhea vessahätä kesken kaiken, ja koska huonoista vaihtoehdoista huonommalta tuntui jättää juuri syömisen makuun päässyt Nakkeni yksin olkkariin parkumaan, könkkäsin äkkiä vauva messissä vessaan. Kaikki meni muuten hyvin (jos ei epäesteettistä ruokailutilaa oteta huomioon), mutta noustessani vauvan ote jotenkin höllääntyi ja rintakumi lensi taas ties minne. Etsin sitä aikani ja nälkäiseltä Nakelta paloi tietenkin käpy, ja niin jätin etsinnät sikseen ja palasin sohvalle imettämään toisella kumilla.

Ja mistä se rintakumi sitten lopulta löytyi... No, niin. En tiedä miten niin pääsi käymään mutta ihmeellisiä asioitahan on maailman täys. Ja kyllä, keitin sen ennen seuraavaa käyttöönottoa.

Hikikimpun riemupäivä

Kotimme äänimaailma tätä nykyä: helikopterin säksätys, kirskuvat renkaat, taisteluhuudot ja nyrkinmätke. Kyseessä ei ole lähisuhdeväkivallaksi kärjistynyt vauva-arki vaan Villen uusi Elämän Rakkaus: Grand Theft Auto Five - peli. Näköjään vaikka olisi miten ihana muija, niin kuin minä tietysti olen, niin kyllä jää kirkkaalle kakkossijalle aseiden ja päättömän kaahailun rinnalla. Voisin olla pettynyt ellen olisi jo tottunut.

Eilen oli kaikin puolin ihana päivä, johon sain jopa sellaista viikonlopun fiilistä = melkoinen saavutus kolme kuukautta kotona lojuneelta kolmivuorotyön tekijältä. Ensinnäkin nukuimme koko perhe melkein yhteentoista! Se oli taivaallisen ihanaa, en muista milloin olisin nukkunut niin myöhään! Tottakai olin herännyt syöttämään Nakkea neljä, viisi kertaa kello viidestä alkaen (sekoan aina jossain vaiheessa laskuista ja väsyneimpinä aamuina mietin, syötinkö mä sitä edes), mutta viimeisimmän aamupalan jälkeen annoin hänen jäädä viereen ja niin heräsimme siitä suloisena lämpimänä myttynä nimeltään Onnellinen Perhe, kaikilla kädet toistensa ympärillä. Tai ei Nakella tietenkään, kun ne kädet ovat niin lyhyet ja motoriikaltaan onnettomat, mutta Ville kietoutuneena minuun ja minä pikku Nakkeen. Hän oli ihanan lämmin ja hyväntuulinen herätessään, oikein pieni kultatyttö.

Päivällä kävimme puolentoista tunnin lenkillä. Hiki tuli! Sitten sainkin kohta kokea jatko-osana Hien Paluun, kun siivosin sekä ylä- että alakerran. Sytyttelin olkkarin täyteen kynttilöitä ja tein kaikin puolin suloisen ja lämminhenkisen (kirjaimellisesti, piti ihan ikkuna avata) idyllin: kaunis koti, suloinen nukkuva lapsi, rauhallinen ja seesteinen emäntä. Serkkuni tuli kylään kuudelta ja juuri hänen tullessaan idylli romahti, kun Nakke heräsi parkumaan nälkäänsä, kynttiläasetelma romahti ja minä pärähdin täyteen hikeä (imetyshormonit ovat tehneet sen, että hikoilen kuin sika ja ensimmäistä kertaa sitten teinivuosien hikeni haisee! En todellakaan odota vaihdevuosia ja kuumia aaltoja, nyt kun olen päässyt vierailemaan tuon helvetin esikartanon eteisessä...). Hyökkäsin ylös imettämään ja palasin vartin päästä vastaanottavaisempana tyytyväisen lapsen kanssa. Siskonikin saapui kohta ja niin kului ilta herkkuja syöden ja jutellen. Nakke-kulta kiersi sylistä syliin ja oli tyytyväinen ja rauhallinen, vaikkei edes nukkunut vaan tihrusteli valppaana ympärilleen.

Söin vissiin vähän liikaa herkkuja, kun heräsin yöllä huonovointisuuteen. Osoituksena siitä, miten hissi ei taas mene ihan ylös asti, ajattelin ensimmäisenä pahoinvoinnin johtuvan raskaudesta. Olin jopa tuntevinani pari pientä potkua. :-D 

Nyt lykkäämään porkkanasämpylät uuniin, josko he olisivat kohonneet. Päivällä taas Nakkeliinin kanssa lenkille, jahka hän herää ja tankkaa ensin. Aurinko paistaa, tervehdin sitä kuin vanhaa ystävää viime päivien sateiden jälkeen - aivan niin kuin aiemmin tervehdin sateita epätavallisen pitkään jatkuneiden kesäkelien jälkeen. Aikansa kutakin, sanoi pässi ja niin pois päin.

Sitä vaan etten vieläkään synnytä.

Jotenkin väsyttävä päivä. Alkoi neuvolalla, jossa taas todettiin vauvan olevan jo erittäin alhaalla, mahan roikkuvan ja kohdun kasvukäyrän lähteneen laskusuuntaan. Jep, jep. Neuvolan jälkeen päikkärit, päikkäreiden jälkeen sämpylöiden leipomista, illalla pientä shoppailua. Tajusin että tytöllä ei ole kuin yksi sisäpipo ja kävin ostamassa pari lisää, samoin kuin sukkia ja kaksi pantaa. Vauvojen jutut on niin söpöjä ja halpoja, miten niitä voisi vastustaa?

Tämän parempaan en nyt taivu. Zzzz...

Maija Maitoparta tarinoi

Toiseksi viimeinen lomapäivä. Jostain syystä ahdistaa ja harmittaa loman loppuminen ihan kauheasti - vaikka töitä on vain kolme päivää! Ja vaikka itsepähän teen listat ja tämän järjestelyn esimiehelleni ehdotin. Silti. Yölläkin heräsin stressaamaan. 

Olen lähdössä kohta ystäväni ja hänen pienen tyttönsä kanssa Korkeasaareen. Kertoo ehkä jotain luonteestani, etten ole juonut kahvia pariin viikkoon ja nyt, lähdön ollessa käsillä, tuli hirveä kahvinhimo ja suunnittelin jo maidon vaahdottamista kattilassa. Että nyt se sitten pitää opetella kaikista maailman hetkistä. 

Vauva on kova ja kulmikas, kaikella todennäköisyydellä se syntyy ensi kuussa. Hurjaa! Viime yönä stressin laannuttua kaivauduin kiinni Villeen ja aamulla yöpaita oli maidosta märkä; se kuriton vasentissi taas.

Taidan sittenkin yrittää sitä maidon vaahdottomista. Koska hei, kuinka vaikeaa se nyt voi olla? ... Kuuluisat viimeiset sanat ennen palokunnan saapumista.

Pirjo ja Leena

Naurattaa vieläkin, kun koottiin eilen Villen kanssa yhtä helvetin ärsyttävää Ikean pöytää ja käytiin seuraava keskustelu:

Ville: - Nyt kannattaa kyllä nimetä nää kappaleet, niin muistetaan sitten.

Minä: - Okei. *Pitkä miettimistauko* No käykö vaikka Pirjo.

V (kirjoittaa kappaleeseen kulmiaan kohotellen) : Pirjo... Sitten nimeä tuo toinen.

M (omituisen innokkaana ja jännittyneenä) : No voiko siihenkin laittaa Pirjo?

V (epäuskoista naurua) : No ei! Eihän niitä sitten erota...

M : Niin joo... *taas pitkä miettimistauko* No tää on sitten Leena.

V : Ihan vaikka A ja B:kin olis riittänyt.

Piece of kakku

Nyt ihan pikaiset kuulumiset siivouksen lomassa. 

 

Yksi asia missä huomaan tämän raskauden muuttaneen minua on leppoisampi tahti vaikkapa juuri siivotessa. Aiemmin ei olisi tullut mieleenkään pitää kesken siivouksen taukoa, vaikka olisi ollut mikä nälkä tai väsymys, vaan urhean urakkatyöläisen tyyiin halusin painaa koko homman kerralla alusta loppuun. Nyt taas pikku tauko tuntuu ihan pätevältä ajatukselta.... Toivottavasti minusta ei tule lapsen myötä lepsuilijaa, joka ei viitsi pudottaa 30 raskauskiloaan eikä enää jaksa ajaa sääriä tai värjätä juurikasvua, jonka koti on kaaos mutta viis siitä, kun mieli on niin leppoisa. Hrr! :-D Nipo-minäni kouristelee kauhusta.

Oltiin Villen kanssa kotiseuduillamme käymässä, minä perjantaista keskiviikkoon, Ville tuli töidensä sallimana perästä maanantaina. Söin hyvin, kävelin paljon, nukuin syvään, heräsin viideltä ihailemaan auringonnousua, kyläilin kummallakin kummipojallani, mummolla, Villen porukoilla. Saunottiin pitkän kaavan kautta rantasaunassa ja siskon kanssa naurettiin omituisia juttujamme. Jännättiin jääkiekkopelejä ja käytiin pitkiä keskusteluja.

Tänään olin sokerirasituskokeessa 26.:nen raskausviikon kunniaksi. Olin jännittänyt sitä kamalasti, sitä että oksennanko ja pyörrynkö ja joudun kaiken kurjuuden päälle vielä kokemaan koko jutun uudestaan. Ja eikä sitten ollut yhtään paha keikka, glukoosivesi maistui makealta kuin mehujää, vauvakin taisi tykätä siitä koska heräsi heti telmimään mahassa... Ei tullut huono olo ja aika meni nopeasti ja jälkeenpäin palkitsin itseni kanttiinissa herkuilla. Ne sitten kyllä oksensin, mutta jos jotain tämä raskaus on opettanut niin sen, että tuoreeltaan laattaaminen on ihan piece of kakku.

Labran ja yrjön jälkeen jatkoin kauppaan, josta unohdin ostaa kukkia. Menin läheiseen kukkakauppaan ja pyysin jotain edullista kimppua kotiin siivouspäivää piristämään, ja sen myös sain. Maksoi joitakin euroja enemmän kuin marketin ruusut, on erilainen ja viehättävä ja hintaan sisältyi ystävällismielinen jutustelu ja näpsiä vinkkejä. Sellofaani tuntui ylelliseltä kiikuttaessani kimppuani kotiin. 

Väsyttää kamalasti, mutta kyllä nyt kuulkaa pitää jatkaa siivous loppuun. Olen voiton puolella: vessa pesty, pölyt pyyhitty, tiskit selätetty, maton ulkona tuulettumassa; puuttuu imurointi ja luuttuaminen. Sitten ehkä nukun, ja leivon pizzaa, saan rakkaan ystäväni yökylään.

Moi vauva!

Tässä nyt tällainen raskaushypetys: ihanaa kun nuo vauvan liikkeet jo tuntuu selvästi! Niin suloista möyrintää että alkaa väkisinkin hymyilyttää. 

Kunhan saan kahvin juotua lähden salille ennen keskipäivän neuvolaa ja iltapäivän uuteen kotiin vierailua. Googlailin, onko jotain huomioitavaa salitreenissä näin paksuna ollessa, mutten löytränyt mitään yleispätevää ohjetta. Ehkä menen sitten varhaisultran lääkärin neuvolla: niin kauan kun ei tunnu pahalta saa tehdä mitä vain. 

Olen alkanut pelkäämään, että istukka repeää salihommissa. Vaikka ei mun treeni mitään sellaista repivää/ räjähtävää ole, mutta teen kuitenkin isoilla painoilla. 

Moi vauva moi, mitä potkit siellä! <3

Pieni fiilistely

Rv 3+6

Rv 20+3

Ollaan eläimiä!

Sen lisäksi, että meillä asuu...

 

... Kirppu ja Winston, pitää 45 neliön asunnossamme majaa melkoinen lauma muitakin elikoita. Kuten...

... Kaksi jääkarhua (tuon tuikkukupin nimi on Äidin rakkaus ja ostin sen kuultuani, että olen paksuna), ...

... Hevonen, jolta valitettavasti puuttuu putoamisonnettomuuden seurauksena toinen etujalka. (sain tuon valokuvapidikkeen keskimmäiseltä siskoltani joku joulu takaperin), ...

... Norsu, jonka uljaisiin kupeisiin voisi halutessaan kätkeä tuikun (rippilahja enon perheeltä), ...

... Kaksi oranssia puukisua, jotka toin Villelle Kreetalta, samoin kuin tuon ihmispatsaan (siinä ollaan tietenkin me). Heidän lisäkseen...

... Puinen norsu, painava marmorinen (?) kilpikonna ja mosaiikkikissa (kissa on Villeltä minulle Barcelonasta, norsu Villeltä minulle joltain helsinkiläiseltä katukaupustelijalta ja kilppari bestikseltäni M:lta hänen viidentoista vuoden takaiselta Kroatian matkaltaan), sekä...

... Kukko Kukkopillinen (Turuun torilta), ...

... Villen vähän kämäinen lapsuuden pehmokoira ja minun Tallinnasta kirppikseltä haalimani Tomppa-jänis, ...

... Saara (jonka Ville voitti Lintsillä tikanheitossa) sekä hännänhuippuna...

... Matti, jonka sain Villeltä tallinnantuliaisena. Hän päivystää vuoteessa rajakoirana, että kummallakin on tarpeeksi tilaa nukkua.

Melkoinen lauma!

Tiistai-aamun hajanaiset jutut

Jouduin nukkumaan yön sohvalla, kun Ville kuorsasi kuin mikäkin ruosteinen rukki. 

Saimme ystävältäni häälahjaksi maljakon, jonka kanssa en vain tahdo päästä tutuiksi. Nytkin ostin pari päivää sitten ruusuja, iskin ne maljakkoon - ja vaihdoin kukat äsken Ikean läpinäkyvään maljakkoon. Tuo häälahjamaljakko on harmaansininen, kaunis, iso, kivaa merkkiä, mutta minua alkaa aina vaivata sen umpinaisuus ja raskaus. Aika korkeakin se on. Vaikeaa on elämä, on.

Kävin eilen töiden jälkeen kynsihuollossa ja ystäväni kanssa kahvilla. Sai taas nauraa. Istuttiin pai tuntia ja kun tupsahdettiin kadulle oli ilta pimentynyt ja lunta satoi taivaan täydeltä. No hyvvee joulua!, ystäväni huudahti sarkastisesti. :-D

Keräilen tässä energiaa lähteä salille. Jos olisin lähtenyt silloin, kun ajatus ensimmäisen kerran pätkähti päähän, olisin nyt jo tehnyt treenini. Motivoivaa, kerrassaan.

Olen ihan koukussa Iholla-sarjaan. Suosikkijärjestykseni on Johanna, Venla, Marketta, Sanni, Claudia. Upeita naisia kaikki! Ja tosi rohkeaa mennä tuollaiseen. Minä en ikinä uskaltaisi, kun sitten koko Suomelle paljastuisi, että olenkin outo, kärttyinen ja minulla on aika tyhmät jutut. Kulissit romahtaisivat, nukketalo sortuu, öh.

Olen aika heikossa hapessa rahojeni kanssa, vaikka palkkapäivästä ei ole viikkoakaan. Olikin kyllä jonkun 800 euroa pienempi palkka kuin viime kuussa - voi vuorotyön iloa... Peruspalkkani on mielestäni aika onneton, mutta lisien kanssa pääsen aina ihan kivalle tasolle. Sitten välillä, kunn on paljon aamua ja vapaita viikonloppuja muistaa taas, mitä se puhe sosiaali- ja terveysalan huonoista palkoista olikaan. No kuitenkin, tilasin silti neljä Siri Hustvedtin pokkaria, kun tuli yksi aamu kauhea ikävä Hustvedtin henkilöhahmoja ja niiden suhteita. Kirjoihinhan on aina ihan asiallista tuhlata? 

Muutto stressaa! Antakaa meille asunto! Kolme huonetta, lautalattiat, erkkeri-ikkunat, vanhanaikaiset ovet ja patterit, hyvä huonekorkeus, takka, tilava keittiö, amme ja sauna, kivat romanttiset tapetit makkarissa, hissi, hyvä sijainti ja edullinen vuokra. Eikö niin?

Tarjous vain tänään: eukko entistä ehommaksi!

Poden pitkästä aikaa sunnuntaimasennusta. Tiedättehän, ollut ihanat vapaat ja nyt niistä viimeisin kääntymässä iltaan. Haluaisi kääntää aikaa taaksepäin ja elää jokaikisen vapaan hetken intensiivimisemmin, "paremmin". Haluaisi tehdä ne asiat, jotka nyt muistuttavat tekemättömyydestään, ulkoilu, ystävien sähköposteihin vastaaminen, kotihommat. Ihan kuin nyt olisi joku elämäni vihonviimeinen vapaapäivä ja tämän jälkeen ei enää ikinä. Hah. Nytkin on edessä vain kaksi iltavuoroa ja sitten taas vapaata. Ja sitten taas työtä ja sitten vapaata työtä vapaata työtä vapaata työtä, sitähän tämä elämä on.

Yleensä muuten tykkään palata pitkiltä vapailta töihin. Olen sen verran työhullu, että liika vapaa on liikaa, ja vapailla saan aina ladattua akut niin että oikein puhkun intoa palatessani sorvin ääreen (tiedän, kuulostan tosi ärsyttävältä).

Käytän tämän viimeisen vapaailtani - rästihommien sijaan - kotispan merkeissä. Pöydällä on tuore kimppu punaisia tulppaaneja ja "fresh laundry" - tuoksuinen kynttilä, varpaissa uusi kirsikanvärinen lakka, hiuksissa sävyttävä hoitoaine vaikuttamassa, kasvoilla kuorinnan jälkeen finnilaput. Rentouttavaan "eukko entistä ehommaksi" hoitoomme kuuluu myös sheivaus ja kasvonaamio. Ja hän on kuin uusi! Kauhea hommahan tässä on (oikeasti), ja välillä selväpäisinä hetkinäni mietin, että ihan tosissaan kaiken naisten ulkonäköön liittyvän hupatuksen taustalla on pakko olla salaliitto, jonka tarkoitus on pitää naiset puuhakkaina ettei jää aikaa - niin, mille?

Kuva

Kuva

Kyllä se on rankkaa olla nainen, kuten Ville aamulla (asiantuntevasti) sanoi.

Aamun tajunnavirtamonologi

Kello on puoli kahdeksan vapaapäivän aamuna ja olen hereillä. Raksi seinään! Itseasiassa olen ollut hereillä jo tunnin, Ville lähti töihin ja heräsin siihen torkutukseen. Ja sitten oli niin kova nälkä että piti nousta syömään. Nyt taistelen vastaan halua mennä takaisin unille, koska hyvänen aika, menin eilen kymmeneltä nukkumaan, kyllä kahdeksan tuntia pitäisi riittää aikuiselle. 

Tämä yöpuvussa kahden torkkupeiton sisällä kyhjöttäminen hämäränhyssyisessä valossa ei kyllä varsinaisesti tue virkeää oloa...

Välillä mulle käy kirjoittaessa sama kuin puhuessakin: alan kuunnella itseäni ulkoapäin ja mietin että mitä helvettiä. Nuoko sanat hän valitsee kaikkien maailman sanojen joukosta ja tuohon järjestykseenkö, puhuessa: vai että noilla äänenpainoilla. Että mitä helvettiä tosiaan. Onneksi noin käy aika harvoin.

Eilen lopetin yövuorot ja menin parin tunnin unien jälkeen ystäväni kanssa syömään sen nimiseen paikkaan kuin Maya. Oli iiiihaaanaa hiiligrillattua kanaa yrttilohkoperunoiden kanssa ja jälkkäriksi niin hyvää chilillä maustettua suklaafondanttia, että. Illalla tulin vatsa täynnä kaupan kautta kotiin ja nakkasin ostamani talvikimpun olohuoneen pöydälle. Puuttuu vielä siivous, joka on edessä tänään, niin on sitten kukkia ja siistiä.

Sain yhtenä iltana yllättäen työkaverilta niin kivaa palautetta, että sukat melkein pyörivät jaloissa. Palautetta siitä miten minulla on edellytyksiä vaativampiin tehtäviin ja miten minussa vain on sitä jotain (no noin hän sanoi!). Sekä miten en ole erityisen hyvää pataa kenenkään kanssa vaan kohtelen kaikkia samalla tavalla ystävällisesti, mutta pikkuisen etäisesti. Esimieheni on kiittänyt samaa ja on niin hassua, kun olen ain tuntenut itseni vähän ulkopuoliseksi ja itkenyt miten en istu mihinkään porukkaan ja nyt se onkin valtti.

Positiivista palautetta pitäisi kyllä viljellä useammin. Ei oikein luonnistu minulta.

Kirppu venytteli äsken maha kaarella verhoja vasten ja juuttui sitten kirppumaiseen kouhotustyyliin kynnestä kiinni. Piti käydä irrottamassa se. 

Puut ovat kauniita, tykkylumisia. Jos nyt edes tykkylumi on sitä raskasta nuoskalunta, jota nyt.

Värjäsin eilen hiukseni punaruskeiksi ja tykkään. Olen vähän hiuskriisissä, kun ensinnäkin yritän kasvattaa, ja se on aina tällä kasvojen muodolla ja hiusten kunnolla huono idea. Toisekseen en tiedä minkä värinen tahtoisin olla - kirkas punainen on alkanut tökkiä, ruskea ei sovi, oranssi on hölmö, mahonki ei missään nimessä sovi. Tykkäisin sellaisesta vähän kuluneesta ruosteenpunaisesta, mutten ole löytänyt kaupasta sellaista. Tämä punaruskea on nyt ihan hyvä.

Pakko avautua, kun inhottaa joidenkin koiranulkoiluttajien tapa antaa koiriensa leuhottaa löysässä hihnassa vaikka vastaantulijan päälle. Minulle on kahdesti viime viikkoina tullut vieras koira tekemään turhan läheistä tuttavuutta, ja vaikka ne ovatkin olleet kilttejä koiria en todellakaan arvosta, kun vieras iso koira yhtäkkiä työntää päänsä takkini alle (!!) tai tulee kylkeen kiinni. Oikeesti. Tykkään kyllä koirista mutten halua vieraita, etenkään isoja koiria liian lähelle. Ne totta puhuakseni pelottavat minua. 

Nyt pitäisi päättää lähdenkö salille vai alanko siivota. Ehkä olisi parempi lähteä, niin tuo sänky ei koko ajan houkuttaisi. Huomenna saan siskoni tänne Turusta!

Alistettu kokeilee alistamista eli pari juttua työmatkaliikunnasta ja Helsingin talvesta

Yövuoro 3/3. Jaksaa jaksaa. Silloin muuten kun olin kaupassa töissä opiskelujen ohessa niin tuo "jaksaa jaksaa" oli siellä meidän joku vitsi, kun kaikki oli usein väsyneitä/ puolikuntoisia, ja sitten vain hoettiin tuota. Ja jaksoi jaksoihan sitä.

 

Olen nyt joulusta asti kävellyt jokaiseen yövuoroon ja siitä on tainnut tulla tapa. Tänäänkin satoi hyhmäistä vettä ja kadut olivat auraamatta ja huokaisin hyvin syvään, että voi kun ei tarvitsisi lähteä kävelemään. Tajusin vasta äsken, että eihän mun nyt pakko olisi ollut kävellä.

 

Reitilläni on aika monta kauppaa ja onnistun aina ohittamaan niistä jokaisen - kunnes sorrun viimeiseen, Shell Helmisimpukkaan, juuri ennen työpaikkaa, ja poistun sieltä kassi täynnä suklaata, limua ja naistenlehtiä.

 

Sitten otsikkoon. Odotitte tietysti jotain kinkyä, te pervot, mutta koska kyseessä olen minä, aihe liittyy lumitöihin ja katujen auraamisiin. Esim. tuossa työreittini varrella ei ole yhtäkään kävelytie pätkää, joka aurattaisiin! Tai kyllähän ne varmasti joskus aurataan, mutta uuden lumen sataessa on pääpaino keskustammassa ja minusta on vain jotenkin outoa, että maamme pääkaupungissa saa rämpiä pikkuista kinttupolkua eteenpäin päästäkseen.

 

Olen koko talven sadatellut mielessäni sitä, miksi minä olen aina se joka väistää. Aina! Välillä joudun väistämään jopa koiria, kun omistajat antavat niiden kulkea hihna pitkällä polulla. Tänään sitten päätin, että nyt vaikka törmään mutta en kyllä väistä. Eivätkä kyllä väistäneet vastaantulijatkaan, paitsi ihan paria metriä ennen törmäystä. Onko se joku kaupunkilainen tapa (kyselee maalaisjuntti vm. -86)? Olin niin stressaantunut tuosta matkasta plus tunsin itseni ihan idiootiksi kun paahdoin vain eteenpäin vaikka näin vastaantulijan lähenevän, että taidan jatkossa suosiolla väistää.

 

Alistettuna on ihan jees.