Hikikimpun riemupäivä

Kotimme äänimaailma tätä nykyä: helikopterin säksätys, kirskuvat renkaat, taisteluhuudot ja nyrkinmätke. Kyseessä ei ole lähisuhdeväkivallaksi kärjistynyt vauva-arki vaan Villen uusi Elämän Rakkaus: Grand Theft Auto Five - peli. Näköjään vaikka olisi miten ihana muija, niin kuin minä tietysti olen, niin kyllä jää kirkkaalle kakkossijalle aseiden ja päättömän kaahailun rinnalla. Voisin olla pettynyt ellen olisi jo tottunut.

Eilen oli kaikin puolin ihana päivä, johon sain jopa sellaista viikonlopun fiilistä = melkoinen saavutus kolme kuukautta kotona lojuneelta kolmivuorotyön tekijältä. Ensinnäkin nukuimme koko perhe melkein yhteentoista! Se oli taivaallisen ihanaa, en muista milloin olisin nukkunut niin myöhään! Tottakai olin herännyt syöttämään Nakkea neljä, viisi kertaa kello viidestä alkaen (sekoan aina jossain vaiheessa laskuista ja väsyneimpinä aamuina mietin, syötinkö mä sitä edes), mutta viimeisimmän aamupalan jälkeen annoin hänen jäädä viereen ja niin heräsimme siitä suloisena lämpimänä myttynä nimeltään Onnellinen Perhe, kaikilla kädet toistensa ympärillä. Tai ei Nakella tietenkään, kun ne kädet ovat niin lyhyet ja motoriikaltaan onnettomat, mutta Ville kietoutuneena minuun ja minä pikku Nakkeen. Hän oli ihanan lämmin ja hyväntuulinen herätessään, oikein pieni kultatyttö.

Päivällä kävimme puolentoista tunnin lenkillä. Hiki tuli! Sitten sainkin kohta kokea jatko-osana Hien Paluun, kun siivosin sekä ylä- että alakerran. Sytyttelin olkkarin täyteen kynttilöitä ja tein kaikin puolin suloisen ja lämminhenkisen (kirjaimellisesti, piti ihan ikkuna avata) idyllin: kaunis koti, suloinen nukkuva lapsi, rauhallinen ja seesteinen emäntä. Serkkuni tuli kylään kuudelta ja juuri hänen tullessaan idylli romahti, kun Nakke heräsi parkumaan nälkäänsä, kynttiläasetelma romahti ja minä pärähdin täyteen hikeä (imetyshormonit ovat tehneet sen, että hikoilen kuin sika ja ensimmäistä kertaa sitten teinivuosien hikeni haisee! En todellakaan odota vaihdevuosia ja kuumia aaltoja, nyt kun olen päässyt vierailemaan tuon helvetin esikartanon eteisessä...). Hyökkäsin ylös imettämään ja palasin vartin päästä vastaanottavaisempana tyytyväisen lapsen kanssa. Siskonikin saapui kohta ja niin kului ilta herkkuja syöden ja jutellen. Nakke-kulta kiersi sylistä syliin ja oli tyytyväinen ja rauhallinen, vaikkei edes nukkunut vaan tihrusteli valppaana ympärilleen.

Söin vissiin vähän liikaa herkkuja, kun heräsin yöllä huonovointisuuteen. Osoituksena siitä, miten hissi ei taas mene ihan ylös asti, ajattelin ensimmäisenä pahoinvoinnin johtuvan raskaudesta. Olin jopa tuntevinani pari pientä potkua. :-D 

Nyt lykkäämään porkkanasämpylät uuniin, josko he olisivat kohonneet. Päivällä taas Nakkeliinin kanssa lenkille, jahka hän herää ja tankkaa ensin. Aurinko paistaa, tervehdin sitä kuin vanhaa ystävää viime päivien sateiden jälkeen - aivan niin kuin aiemmin tervehdin sateita epätavallisen pitkään jatkuneiden kesäkelien jälkeen. Aikansa kutakin, sanoi pässi ja niin pois päin.