Kävin tänään salilla ensimmäistä kertaa sitten juhannuksen. Olin odottanut tätä hetkeä kiihkeästi sekä loppuraskauden että nyt synnytyksen jälkeen, ja, koska mieli on oikukas: tänään kun sovittu salipäivä koitti, ei olisi yhtään huvittanut mennä. Kehtuutti, niin kuin Savossa sanotaan. Siihen auttaa (kuviteltu) ryhmäpaine ja sanojen syömisen pelko, ja niin naputin kiireesti saliaikeista tiedottavan päivityksen facebookiin.
Salilla nähdessäni itseni joka kulmasta isoista peileistä mielessäni vaihtelivat nämä kaksi ajatusta:
Ajatus 1. Jes hyvä, kaksi viikkoa synnytyksestä ja täällä sitä vaan treenataan! Kyllä nyt on reipasta, super!
Ajatus 2. Hyi oksennus mikä jättiläinen - se olet sinä. Hyi hyi hyi. Miten isot reidet, iso maha, isot rinnat, kaikki niin isoa ja raskasta. Ei tällaisen pitäisi kehdata julkisilla paikoilla olla.
Ehkä tuo ajatus 1. jäi vähän voitolle... Koska itseviha on niin rumaa ja turhaa ja en vain halua lähteä sille tielle. Raskauskiloista on tähän mennessä pudonnut vähän vajaa kymmenen, miksen iloitsisi siitä? Vaikka pudotettavaa onkin vielä toiset kymmenen ja siihen päälle viisi, niin pääsen normaalipainoon. Mutta silti, kaksi viikkoa synnytyksestä, nyt jotain armoa hei...
Oli kivaa treenata ja oli kivaa huomata, että välillä pystyin jopa ajattelemaan muutakin kuin Nakkea. Kunto oli laskenut enemmän kuin luulin ja jokaisessa laitteessa sai pudotella painoja viiden kilon verran aiempaan verrattuna. Tähän mennessä treenini ei ole ollut kovinkaan tavoitehakuista, vaan olen tehnyt tutun sarjan tutuilla painoilla kehityksen junnatessa. Nyt tuntuu ihan virkistävältä lähteä kasvattamaan kuntoa.
Kotona odotti siisti keittiö, juuri unille käynyt Nakke ja tv:tä katsova Ville. Minun perheeni.
Hienoa, voit olla ylpeä itsestäsi! Eihän siellä salilla tarvii vielä alkaa säännöllisesti käydä, mutta hienoa, että kävit kuitenkin jo nyt kokeilemassa. Ja voi se kunto laskea radikaalisti muutenkin kuin lapsen saamiseen liittyvistä jutuista. Muistelen pyöräilleeni töihin viime kesänä 35min. Nyt pyöräilin pari kilsaa lyhempää matkaa 40min. Ja olisin halunnut taluttaa ylämäissä. Että pikkuhiljaa vaan.
VastaaPoistaK
Joo, kyllä pitä kallistua tuohon ylpeyteen (itseinhon sijaan:D). Muutenkin on paljon hotimpaa olla itelleen armollinen ja vihollinen. Ja tosiaan, voihan kunt muutenkin laskea! <- Kivaa että olet mulle esimerkki tuosta ;) Mua kyllä houkuttais pyöräily, täällä uskaltaisin... Eilenkin menin salille autolla, kun en halunnu hassata aikaa kävelyyn, vaikka aika naurettava matkahan tuo on autoilla.
VastaaPoistaSiis armollinen KUIN vihollinen! :D
VastaaPoista=D
VastaaPoistaK