Tissibaari

Ja hei kaverit hei - uuden lapsellisen elämäntilanteeni huomioiden, ettehän odota otsikon perusteella mitään villiä...

Olin ennen Naken syntymää ajatellut imetyksestä niin, että toivottavasti onnistuu mutta jos ei, niin en minä sen takia huono äiti ole. Että pääasia kun lapsi saa ruokaa ja kasvaa. Imetys kuitenkin alkoi lupaavasti, vauva oli rinnalla jo synnytyssalissa ja jatkoi osastolla maidon tilailua ahkerasti. Melko pian kävi ilmi, että joudun käyttämään rintakumia, kun vauva ei ilman sitä saa otetta. Toivon että jossain vaiheessa päästään kumista eroon mutta eipä se mikään mahdoton rasite ole. Hyvä vain että on tehty tuollaisia apuvälineitä, muuten ei minunkaan Nakkeni varmaan saisi pisaraakaan imettyä.

Sairaalassa maito nousi hyvin ja kotiinlähtöpapereissa luki, miten äiti täysimettää lastaan. Olin niin ylpeä! Kotiin päästyämme rinnat olivat kovat kuin kivet ja kamalan isot, kuin mitkäkin kookospähkinät. Tai en kyllä tiedä minkä kokoisia kookospähkinät on mutta siis isot olivat. Herätin väsyneen pikku Naken kolmen tunnin välein syömään kellon ympäri ja ajattelin että homma toimii, ja olin siitä valtavan iloinen. 

Kahden päivän kotona olon jälkeen jouduimme taas sairaalaan niiden bilirubiinien takia ja siellä alkoivatkin vaikeudet. Kävi ilmi, että Nakke ei saa imettyä rinnasta tarpeeksi ja jouduin alkamaan lypsämisen. Samalla koko pikkuinen tyttö oli kamalan väsynyt ja lähinnä vain nukkui lamppunsa alla, ja minä olin stressaantunut ja ahdistunut sairaalassaolosta ja siitä, etten saakaan ruokittua tytärtäni "niin kuin luonto on tarkoittanut", ja kaipasin häntä syliini niin että valvoin koko yön itkeä tihrustaen. 

Päästyämme seuraavana päivänä kotiin sain kehotuksen jatkaa yhä kolmen tunnin välein syömään herättämistä ja pumppaamaan lisäksi maitoa pulloon. Sitä pitäisi antaa joka aterialla 70 millilitraa. Sitten koittikin stressaava ja ikävä aika, jolloin tuntui etten muuta tehnytkään kuin lypsin, lypsin ja lypsin kuin jokin kirottu lehmä. Herätin Naken kolmen tunnin välein ja kun usein yöllä jouduin syöttämisen jälkeen vielä lypsämään lisää, saattoi seuraava herätys koittaa jo puolentoista tunnin päästä. Maidontulokin väheni ja lypsäminen kävi entistäkin työläämmäksi. Olin väsynyt ja vittuuntunut ja tietoisuus siitä, ettei pysty täyttämään lapsensa nälkää iskee johonkin sellaiseen kipupisteeseen ettei siinä järkipuheet auta. Vaikka raskausaikana miten päätin jne.

Viikko sitten olimme imetyspolilla pohtimassa tätä imetysasiaa. Nakke antoi näytöksen tissillä olostaan: lupsutteli laiskasti viisi minuuttia, nukahtikin välillä. Kätilö oli todella epäileväinen mutta meidän kaikkien yllätykseksi syöttöpunnitus antoikin tulokseksi melkein 30 grammaa. Piristyin tuosta sekä siitä, kun sain purkaa mieltäni mukavalle kätilölle ja sain uutta uskoa siihen, että ehkä homma voikin toimia. Samalla karsin tietoisesti menojani, olin touhunnut kuin hourupää ties mitä; nyt otin paidan pois ja käperryin sänkyyn pikku Naken kanssa. Lepo auttoi, läheisyys, rohkaisu imetyspolilla.

Tällä hetkellä Nakke on ylittänyt syntymäpainonsa (joka oli huimat 3000 grammaa) ja minun suhteeni imettämiseen on jo melkein varma ja luottavainen. Sitä mukaa kuin Naken pikkuinen paino kipusi ylöspäin, hävisi keltaisuus ja hän sai päivä päivältä enemmän voimia, mikä näkyi lujemmassa imuotteessa ja siinä, ettei hän enää nukahtele kesken syömisen. 

Nyt olen jo saanut jätettyä pullomaidon pois päiväkäytöstä ja tarjoan sitä vain yöllä, jolloin Nakke on ollut liian uninen syödäkseen kunnolla. Päivisin Nakke herää itse parin, kolmen tunnin välein ja ryystää maitoa posket lommolla, äänekkäästi nieleskellen. Minä olen saanut nukuttua paremmin kun toista ei enää tarvitse herättää kuin kerran yössä enkä ole enää ihan niin hormoni-ylikierroksilla kuin vielä viikko, pari sitten. Olen astetta varmempi ja tasapainoisempi äiti pienelle Nakelleni.