perjantai 4. lokakuuta 2013

Tekonänni pöksyissä ja muita imetysjuttuja

Välillä ihmettelen omaa ajatuksenkulkuani. Esimerkiksi äsken, kun pudotin kännykkäni dippikulhoon ja aloin hädissäni kaapia sitä puhtaaksi dipattavaksi tarkoittamillani porkkanoilla. Olin enemmän huolissani siitä, että dippiä menee hukkaan kuin että monen sadan euron kännykkä tuhoutuu. Sitten jossain vaiheessa tajusin että mitäs helvettiä ja ihailtavalla nopeudella suorastaan syöksyin hakemaan talouspaperia. Kyllähän tuo ainakin vielä toimii, ja mikä tärkeintä dippiäkin jäi yllin kyllin...

Tämä kirjoittaminen on muuten nyt aika hidasta, kun Nakke-tyttönen tönöttää vieressä sitterissä tuttia mussuttaen ja huitoo käsillään kuin kapellimestari. Viiden sekunnin välein käsi osuu tuttiin singauttaen sen pois, tai sitten imuvoima ehtyy muuten vain, ja minä saan vaativan komennuksen nostaa tutti takaisin suuhun. Sanoin äsken, että "mä oon sun palvelija", ja Nakke taisi ottaa sen kirjaimellisesti koska nyt tutin putoamisväli on noin yksi sekunti... Yöaikaan imettäminen noudattaa samaa kaavaa: olemme molemmat väsyneitä, Nakke huitoo vimmatusti, rintakumi lentää sata kertaa ties minne, Nakke hermostuu, huitoo enemmän, rintakumi lentää taas, Nakke raapii ja huitoo ja on täynnä turhautumista, ja minä väännän tissiä mutkalle ja painan rintakumia tiukasti toisella kädellä, ja näiden levottomien vaiheiden myötä Nakke pikkuhiljaa alkaa saada mahaa täyteen ja rauhoittuu.

Viime yönä kävi vähän nolosti. Olin tullut olohuoneen sohvalle imettämään, koska sängyssä se ei vain onnistu vaan ylläkuvailtu sählääminen kasvaa potenssiin sata, ja kaiken huipuksi aina jossain vaiheessa nukahdamme molemmat ja sitten saan herätä siihen, että vauva on puklannut päällensä ja olemme molemmat lähmäisiä ja tahmaisia ja herättyään vauva kipristelee vatsavaivoja, kun ei saanut ennen nukahtamista röyhtäistyä... Istun siis joka yö sohvalla ja katson musiikkitv:tä vauvan roikkuessa rinnassa kuin pieni apina. Viime yönä iski kuitenkin ihan kauhea vessahätä kesken kaiken, ja koska huonoista vaihtoehdoista huonommalta tuntui jättää juuri syömisen makuun päässyt Nakkeni yksin olkkariin parkumaan, könkkäsin äkkiä vauva messissä vessaan. Kaikki meni muuten hyvin (jos ei epäesteettistä ruokailutilaa oteta huomioon), mutta noustessani vauvan ote jotenkin höllääntyi ja rintakumi lensi taas ties minne. Etsin sitä aikani ja nälkäiseltä Nakelta paloi tietenkin käpy, ja niin jätin etsinnät sikseen ja palasin sohvalle imettämään toisella kumilla.

Ja mistä se rintakumi sitten lopulta löytyi... No, niin. En tiedä miten niin pääsi käymään mutta ihmeellisiä asioitahan on maailman täys. Ja kyllä, keitin sen ennen seuraavaa käyttöönottoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs mietit?