Liikkeessä

Viime keskiviikkona koitti se odotettu päivä, kun raahasin ruhoni ja vauvani piiiitkän tauon jälkeen kaupungille. Bussimatkakin jo jännitti, mutta onneksi Nakke nukkui tyytyväisenä kahta tutinnostokomennusta lukuunottamatta. Tuntui melkein kuin olisi päässyt ulkomaille, en muistanut että Helsinki on niin iso ja kaunis, että ihmisiä kuhisee keskipäivälläkin tärkeinä ja kiireisinä, että on ratikoita ja katuvaloja - no heh, tuo viimeinen oli vitsi. Ja sitten vähän kumeaa naurua kiitos. Mutta niin, kaupunki miellytti silmää ja Töölön läpi ajaminen tuntui kuin olisi nähnyt vanhan tutun pitkästä aikaa, se oli se sama joka on niiin tuttu ja kuitenkin samalla mietin, ai tällainen se olikin.

En tuntenut siskoani vaikka hän vilkutteli jo kaukaa, eh. Menimme Kampissa Tang Dynasty - ravintolaan, jossa on peruskiinalaista - ja thaikkuruokaa sekä, ah!, sushia. Lounasbuffet 12,90 € ei ole pahan hintainen ja vaikka sushi ei nyt ehkä maailman tasokkainta olekaan, niin hyvin maistui! Nakkekin nukkui yli tunnin ja herättyään imaisi pullollisen maitoa ja jatkoi sitten uniaan siskoni sylissä. 

Pyörimme vähän kaupungilla ennen kuin sisko jatkoi töihinsä. Minä kävin vielä parissa lastevaatekaupassa, koska, kuten siskoni moittien sanoi, "Et sä osta enää itelles vaatteita?". Heh, no en, en ainakaan ennen kuin saan nämä 14 ylimääräistä kiloani mäkeen. Toivottavasti en sittenkään, koska minulla kyllä on jo komeron täydeltä vaatteita joista puoliakaan en ehdi pitämään. Meikkejä tietysti (!) ostan, ja ihonhoitojuttuja, ja kunhan saan taas rahaa tilaan nimikorun tyttäreni nimellä.

Sunnuntaina sain hermoromahduksen, kun en saanut Nakkea nukkumaan, ja hermot riekaleina paiskasin keskenjääneen kahvin viemäriin, kipon astianpesukoneeseen ja lenkkivaatteet niskaan samalla ripittäen Villeä kuin mikäkin raivohullu opettajatar. Ville pakkasi vauvaa vaunuihin hiljaisena ja minä painelin ulos kuin höyryveturi. Vauva nukahti jo ennen kuin pääsin postilaatikkojen kohdalle mutta minun kiukkuni laantumiseen piti tampata melkein tunti, ja sitten olinkin kaupassa ja ostin itselleni luotolla irtokarkkia, kynttilöitä ja kaksi kiiltäväkantista naistenlehteä. Kirjoitin tekstiviestin ja pyysin anteeksi, ja mietin mielessäni miten koko juttu oli kyllä minulle ihan oikein, kun olin edellisenä päivänä hurskaaseen sävyyn vakuuttanut, miten minulla ei käy hermon päälle vauvan kitinä. Oli hyvä käytännön pikku opetusnäytelmä meille molemmille, miten ne minunkin hermoni räsähtävät rikki ja miten Ville taas onkin kärsivällisempi kuin ehkä itse ajattelikaan.

Villen tultua töistä ja selätettyä viiden iltavuoron putken pidimme leffaillan irtokarkkien ja lämpimien voileipien parissa. Katsoimme sellaisen kuin Red Riding Hood eli siis Punahilkka ja pidin siitä kovasti. Ei ihan mikään maailman koskettavin elokuva, mutta visuaalisesti upea ja hienosti oli keksitty tutulle sadulle vähän uudenlainen juonenkulku. Oli myös ihanaa lojua sohvalla "kuin ennen vanhaan" ja katsoa rauhassa elokuvaa herkkuja syöden, olla välillä pariskunta eikä kaksi höperöä Nakke-fania vanhempaa.

Eilen oli jotenkin tosi ihana ja erilainen päivä. Alkoi jo aamulla, kun pari päivää harkittuani ilmottauduin maidonluovuttajaksi. Ylimääräistä maitoa ei todellakaan tule mitenkään suihkuamalla, mutta kuitenkin niin, että uskoisin saavani päivässä esimerkiksi kolme desiä ylimääräistä. Parin viikon päästä sitten selviää, onko maitoni tarpeeksi bakteerivapaata ja ylipäänsä riittääkö maitoa jaeltavaksi, eli nyt vain lypsetään ja pestään pulloja, käsiä ja tissejä. Toivottavasti homma lähtee hyvin käyntiin ja saan siihen kivan rutiinin, olisi kiva auttaa vauvoja ja tietysti myös saada vähän taskurahaa. Ollessamme niiden kohonneiden bilirubiinien takia sairaalassa meidän Nakkemmekin sai toisten äitien lypsämää maitoa, kun en vain itse jaksanut lypsää eikä vauva vielä jaksanut imeä.

Heti kohta meijeri-puhelun jälkeen soitti ystäväni ja työkaverini, jonka kanssa emme olekaan puhuneet yli kahteen kuukauteen! Oli ihanaa jutella niin kuin ennen vanhaan ja sain uskoa siihen, että ystävyytemme kestää äitiytymiseni ja sen, ettemme enää näe viikottain töissä. Puhuimme yli tunnin!

Iltapäivällä meinasin lähteä salille, mutta innostuinkin sitten lähtemään Villen mukaan Stockalle. Villen tuntevat varmaan miettivät, että jokin tuossa lauseessa ei nyt täsmää, mutta kaikkeen löytyy selitys ja Ville + Stockmann yhtälössä se on se, että Ville sai kaupungilta viiden työvuoden kunniaksi kiitokseksi lahjakortin Stockalle. Se piti käyttää taiteeseen tai designiin ja pitkän kiertelyn ja minun epäasiallisten ehdotusteni ("Käytä toi lahjakortti joululahjoihin!" "Osta mulle tuo!") jälkeen Ville käytti rahansa lehmään. Ilmeisesti siinä ei ole tarpeeksi, että kotona on jo yksi valioluokan lypsylehmä vaan nyt hyllymme päällä asustaa lisäksi tällainen: 

Kuva

Rahaa jäi vielä sen verran yli että sain kinuttua itselleni Kastehelmi-sarjan kirkkaanvärisen tuikkukupin, eli pummivaimo iski jälleen onnistuneesti. Itse ostin servetit Naken nimiäisiin sekä syysiltojani piristämään vaaleanpunaisia tuikkuja. Lahjakortin kanssa oli jotain sähläystä ja koska Stockmann ei olisi Stockmann ellei sieltä saisi erinomaista palvelua, sai Ville kympin kahvilalahjakortin hyvitykseksi odottamisesta. Olikin jo nälkä ja juuri ehdittiin syödä (minä "urbaanina citynaisena" Briejuusto- ja melonitäytteisen maalaispatongin ja cappuccinon, Ville "perus huoltsikallakävijänä" tavallisen kahvin ja kinkkujuustosämpylän) kun vaunuista kajahti, että siellä suunnassakin ollaan nälkäisiä. Kovasti sai Nakke-pieni ihastelua joltain naiselta käpertyessään unenpöpperöisenä syliini hississä ja kajauttaessaan pienet nälkäitkut. Minä ihastuin lastenhoitohuoneeseen, miten hyvä siellä oli imettää rauhassa katseilta suojassa. Nakkekin väläytti tyytyväisen hymyn ateriansa päätteeksi ja jatkoi sitten unia vaunuissa.

Ylitimme Aleksanterinkatua kun joku kutsui nimeäni. Se oli työkaverini ja ilahduin hänen näkemisestään niin, että täysin tapojeni vastaisesti kapsahdin hänen kaulaansa.Hän ei kuulemma muuten olisi huomannut minua mutta tunnisti ääneni, mistä kyllä aina tulee vähän nolo olo... Että jos hänkin kuuli metrien päähän kovaäänisen selostukseni japanilaisten ja suomalaisten yhtäläisyyksistä niin moniko muu oli sen kuullut...  Toivottavasti ei ainakaan kukaan suomenkielentaitoinen japanilainen, sen verran täyttä soopaa juttuni taisi olla. Nyt äitiyslomalla minusta on tullut kauhea räpätäti, johtuen varmaan siitä että olen niin paljon kahden vauvan kanssa. Sitten kun saan aikuisseuraa takerrun kiinni kuin mikäkin himokas vampyyri. 

Nyt tuntuu, että elämässä on sellaista menoa ja meininkiä, mistä tykkään - sopivassa suhteessa tähän kotona kyhjöttämiseen! Tänään olen toteuttanut uutta harrastustani maidon lypsämistä, käynyt salilla (voi että rakastan rakastan rakastan sitä!), lakannut kynnet. Syönyt kanasalaattia ja nukuttanut samalla vauvan rintareppuun, siirtänyt hänet siitä varovasti sitteriinsä. Siinä hän nyt nukkuu kolmatta tuntia vieressäni pöydällä sievässä kippurassa. Karri Koiran levy pyörii sekin kolmatta kierrostaan, neljättä ei tule vaan nyt riittää vähäksi aikaa, vaikka levy onkin yllättävän hyvä. Olen tässä kirjoittelun lomassa juossut pyykkituvassa ja jännittänyt joka kerta, onko vauva herännyt parkumaan poissaollessani. Tämä on tätä kotiäidin jännitysnäytelmää ja lauantai-illan lottoa samassa paketissa.