Pieni sentimentaalinen soperrus päivänkulusta

Kiva päivä! Jotenkin kaikki on mennyt putkeen, ja kun sanon kaikki tarkoitan kaikki. Ja kaikki ja kaikki ja silleen.

Aamulla heräsin kahdeksalta vauvan nälkäkarjahteluihin, otin hänet syömään ja pötköttelimme vielä melkein tunnin. Ei ole mitään ihanampaa kuin unenlämmin vauva kainalossa. Jokainen päivä alkaa noin hyvin ja tunnen ennen kokematonta onnea siitä, että tuo pieni pissanhajuinen olento on tyttäreni, että hän on siinä ja että - halleluja! - antoi meidän nukkua tämänkin yön.  Olen kuullut niin paljon kauhutarinoita huono-unisista vauvoista ja unen puutteen vaikutuksesta koko perheeseen että jokaiset pitkät yöunet tuntuvat lahjalta.

Kirjoittelen joskus oman postauksen maidonluovutushommistani, mutta nyt pientä kuvausta. Olen huomannut, että omaan tyyliini sopii parhaiten luovuttaa maitoa niin, että saan homman hoidettua viimeistään alkuiltaan mennessä niin, että illalla voin korkeintaan keittää lypsyvehkeet, mielelläni en sitäkään. Siksipä aamuni alkavat nykyään meijerimeiningeissä eikä tämä aamu tehnyt poikkeusta. Sitten monesti Nakella onkin aamupalan nro kaksi nälkä ja sitten kyllä kurnii jo itsellänikin maha. Tänään, niin kuin yleensäkin, tungen noiden edelläkuvattujen hommien jälkeen vauvan reppuun ja sinne hän suloisena nukahtaa, ja pääsen vihdoin kahvin ja oman aamupalani maailmaan.

Tuntuu kuin olisin tehnyt tänään suorastaan työpäivän, kun pesin monta koneellista pyykkiä, imuroin, pesin matot ja vessat, silitin silityskopan tyhjäksi, tilasin uuden puhelimen (can't wait! Nykyisestä sammuu akku kolme kertaa päivässä ja muutenkin alkaa jo vedellä viimeisiään), puhuin äidin kanssa puhelimessa, suunnittelin ostoslistoja sekä tein pieniä askarteluja nimiäisiä varten. Maidotkin sain lypsettyä jo ennen kello yhtä, jihhuu! Siinä on oma hommansa, mutta samalla se on jotenkin palkitsevaa ja vaikka pumpatessani mietin usein että voihan helvetti, niin jälkeenpäin tunnen kuitenkin ylpeyttä. 

 

Villen tultua töistä olin juuri saanut syötyä ja lähdettiinkin pian perheen kanssa kauppaan.Olen himoinnut monta päivää pizzaa ja tänään sitten päätettiin itse tehdä sitä. Pizzakamojen lisäksi oli vaikka mitä ostoksia ja meinasin pyörtyä kassalla, vaikka eipä nyt tarvitse ainakaan muutamaan päivään käydä. Kotona minä tein pohjan ja Ville siitä sitten loput ja namm, namm, kyllä oli hyvee! Ulkona satoi vettä, sytyttelin kynttilät, sanoin ihanaa olla vaan kotona. Niin, onneks ei tartte mennä minnekään, sanoi Ville.

Ihana ilta, ihana perhe. Vauva oli eilen niin kamalan kiukkuinen että meinasi jo alkaa huolestuttaa, ärsytyksestä nyt puhumattakaan, mutta tänään on eri meininki. Tyytyväinen pikku pallero ja tyytyväisen pikku palleron onnelliset vanhemmat. On se jännä, miten tuollainen tappi pyörittää koko perhettä... Äsken istuin keittiössä nauttimassa teetä ja lukemassa blogeja, kun Ville tuli pelleilemään vauvan kanssa muun muassa tunkien sitä niskaani, ja vauva hihkui heleällä äänellään ja minä nauroin ja ajattelin, nää on niitä hetkiä mitä jälkeenpäin muistelee kaivaten.

Rakastan perhettäni niin. Toivottavasti meille käy tässä elämässä hyvin.

Lällykertomus päättyy tältä erää tähän. Joko silmät vuotavat siirappia tämän luettuanne...