Palosireenin äiti avautuu

Kivoja päiviä!

Ensinnäkin, parannuin vihdoin sekä flunssasta että vatsataudista. Huh huh, olipas olot. Mietin ennen äidiksi tuloani, miten kauheaa varmaan olisi sairastaa jos olisi vielä lapsi siinä hoidettavana - ja, no, se onkin juuri niin kauheaa kuin olin kuvitellutkin. Se kun pitää hoitaa ja viihdyttää toista vaikka oma olo on kuin jyrän alle jäänyt ja kropan joka solu huutaa, unta, unta, tarvitsen unta! Makuuasennon, levon, ei pitkin lattioita rymyämistä, ulkona nukuttelua, lohduttamista, paijaamista, hauskuuttamista, syöttämistä, vaipanvaihtoa, uudestaan, uudestaan, uudestaan kuin Teletappimaan kidutusversiossa. Äidinvaisto vei ihan kiperästi voiton sairaan kehon lepo-haaveilta. Tuollaista avutonta puoli-vuotiasta kun ei oikein pysty istuttamaan tv:n eteen itseään viihdyttämään tai kehottaa lämppäämään kaapista jotain syötävää.

Perjantaina Villekin oli vapaalla ja oltiin heti aamusta asti touhukkaina riehumassa ties mitä. Ville siivosi sisä- ja ulkovaraston, minä imuroin, haettiin Naken päiväkotipaikkaa, käytiin kaupassa, leivoin pizzaa. Sain vapautuksen Naken iltahommista ansioiduttuani pizzanpaistajana ja koska en viitsinyt toipilaana minnekään lähteä käytin aikani hyväksi puhumalla maratonpuhelun ystäväni kanssa. Sitten kelpasikin tuuditella vauva unille ja rojahtaa touhuntäyteisen päivän päälle sohvalle. Oluenkin otin ja se alkoi nukuttaa niin kamalasti, että mietin hetken pitääkö mennä jo ennen kahdeksaa nukkumaan. Villit perjantai-iltani, osa sata.

Eilen oli taas näitä kotiäidin draamantäyteisiä päiviä, kun olin edellisenä päivänä unohtanut juuston kaupan hihnalle ja käytiin Naken kanssa hakemassa se (Tuossa se draama siis oli, eli voitte lakata pidättämästä hengitystä. Tällaista vitsi-huumoria, nöf nöf). Nakella on uusi helvetin ärsyttävä kasvun kannalta varmaan tosi asiaankuuluva, ja silleen, tyyli havahtua kesken unien itkemään täyttä päätä. Hän ei kuitenkaan ole hereillä vaan syvässä unessa, vaikka ääntä lähtee kuin pienestä pitäjästä. Yleensä syynä on esim. tuloillaan oleva röyhtäisy ja siinä kun keinuttelen niin olo kyllä helpottaa ja uni voi jatkua vielä vaikka parilla tunnillakin. Tätä kirjoittaessanikin olen käynyt kolme kertaa pihalla heijaamassa.

Naapurin ukko tuli oikein pihalle katsomaan, että mitä sitä lasta siellä itketetään... Mua muuten aina vähän kuumottaa nähdä noita vastapäisiä naapureita, kun olen pitkin talvea sadat kerrat viuhahtanut heille imetys- ym. rintojenesittelytouhujen (!) merkeissä, ja nyt kun on näin valoisaa niin tuntuu että saan kantaa tekojeni seuraukset, kun aika esteetön näkyvyys tässä kyllä todella on, on juu, on. Nyt naapuripoloiset saavat sitten päivittäin todistaa "Näin nukutat lasta" -havaintoesitystä vaihteluna talven "Näin rauhoitat rintaraivaria huutavan lapsen"- ja "Näin kuljet rinnat steriileinä maitoa lypsääksesi" -havaintomateriaalien jälkeen.

Mutta niin, eilen siis Alepasta valitusreissulta tullessamme Nakke alkoi taas unissaan parkua täyttä kurkkua. Työnsin menemään ja lisäsin vähän ääntä kännykästä kuuntelemaani musiikkiin, mutta eihän se tuota puoli-vuotiaan sopraanoa voittanut.... Mietin, että jos joku ärsyttävä toisten asioihin puuttuja välittävä kanssaeläjä olisi nykäissyt minua hihasta että anteeks, sun vauva itkee, olisin vastannut kuin Anne Kumman kaa:n siinä jaksossa jossa Vesa soittaa Annen ja Ellun ollessa teinipoikien kanssa poliisia piilossa: "Juu-u, kiitos, mä olen vain tietoinen siitä informaatiosta mitä sieltä on tulossa". Lopulta se informaatio kuitenkin tunki tajuntaan niin vahvasti että otin Naken syliin ja ajattelin että hän olisi siitä pian taintunut, mutta ei, huuto sen kuin jatkui, ja jatkui, ja jatkuIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII. Paarustin eteenpäin palosireeninä huutava vauva kainalossa ja lykin toisella kädellä ostoskasseilla lastattuja vaunuja ajatellen suomalaisella optimismilla, onneks ei oo lunta. Jonkun viisi minuuttia jaksoin ja sitten oli pakko herättää Nakke, mikä ei sekään ollut ihan helppo tehtävä, niin syvässä unessa unessä hän oli. Herättyään räpytteli silmiä ihan ihmeissään ja mietti varmaan, mihin se vittumainen sireeniääni hävisi.

Tämän loistavan asiaan sopivan pohjustuksen kautta: äidin velvollisuudet kutsuvat joten gotta go, moi.