Ville hörähti tuolle edelliselle kirjoitukselleni, että jonkun koliikista kärsivän lapsen äiti varmaan vihaa mua tuon edellisen kirjoituksen johdosta. Että siinä sillä muidulla vaan aamu kuin aamu alkaa levänneenä ja niin on elo auvoista että ihan oksettaa. Voin hyvin ymmärtää, että jos niin haluaa niin mun blogista kyllä löytyy aineksia sellaiseen ällöidyllille pyhähtämiseen, vaikka todellisuudessa ei ehkä aihetta olisikaan.
Tietysti, onhan mulla ja meillä perheenä asiat hyvin, kyllä kyllä, mutta kyllä se on myös tämän blogini luonne että tänne säilötään vain ne hyvät jutut, eikä niistäkään kaikkein henkilökohtaisimpia. Negatiiviset jutut pureskelen pitkään aika pieneksi ennen tänne sylkäisyä ja esimerkiksi parisuhteeni tai muiden ihmissuhteiden kipupisteitä en täällä juurikaan käsittele. Lisäksi: kliseehän tämä, mutta asioista löytyy niiiiiin monta puolta ja kyllä edelleen uskon, että aika monessa tilanteessa voi itse valita sen asennoitumisensa (ja että aika monessa tilanteessa se asennoituminen on oikeastaan ainut joka ylipäänsä on valittavissa).
Toisten elämää olisi niin helppo kadehtia. Minulla on yksi ystävä, kaunis kuin mikä, älykäs, ammatissa jota ihailen. Ihana koti, hoikka kiva kroppa, mies joka ostaa lahjoja ja järjestää viikonlopuksi yllätysmatkoja. Aaaaaaaaah. Jos en tuntisi häntä ja tietäisi eräitä suuria kipukohtia, jotka poistaakseen hän varmasti koska tahansa luopuisi kaikesta alussa luettelemastani ihanasta, niin miten olisikaan helppo kadehtia häntä. Täydellinen, kaikki onnistuu, ei tiedä mitä vaikeudet ovat.
Itselläni on tämän asenne ratkaisee! -himopirteyden kääntöpuolena todella ikävä tapa haihatella usein sitä, mitä ei ole tai mitä en voi saada. Töihin ollessani vauvan kanssa kotona, vauvaa ollessani lapsettomana töissä, Villen ollessa vapaalla sitä että saisin omaa aikaa eikä vain möllötettäisi perheenä, Villen ollessa töissä sitä että hän olisi meidän kanssa kotona, Villen laittaessa ruokaa sitä ettei hän jättäisi keittiötä niin sotkuun, Villen istuessa sohvalla sitä että laittaisi nyt edes ruokaa... Jne, jne, jne, saitte varmaan juonesta kiinni. Ja bloggaamiseen palatakseni, ei tulisi mieleenkään kirjoittaa vielä tänne ylös noita haihattelevia väninöitä, kun muutenkin haluan koko tavasta eroon. Tuskin tänään enää muistan mitä eilen olen vinkunut mielessäni joten miksi oikein väen vägällä yrittäisin muistaa kirjoittamalla ylös...
Nyt kun huonoista puolistani aloitin, niin olen huomannut, että olen aika huomionkipeä. Janoan kehua ja kiitosta, tunnustusta, lemmensanoja, ihastelua taidoistani, mitä vain mikä pönkittää minua, minua, ah! minua. Hyi, rumaa... Tavallaan tämä blogi on itse itseni huomiomista: päivälläsi oli merkitys, siitä syntyi tällainen teksti ja tälläinen teksti pitää sisällään päiväni. Katso nyt, olet ollut, elänyt, sinulla on ollut merkitys.
Mietin myös - ensimmäiseen kappaleeseen palatakseni - sitä, mitä yksi tuttava kerran sanoi: helppokaan lapsi ei ole helppo. Se tarkoittaa, että vaikka olisi miten hyväuninen, hyväruokainen, hyvärytminen, hyvä-kaikkea ipana, niin aina löytyy meille vanhemmille jokin huolen ja murheen aihe. Tällä hetkellä se on itselleni Naken varpaat - eivät ne varpaattoman jalan muutamat varpaat vaan ne, joita löytyy kaikki viisi. Nyt kun Nakke on alkanut ponkaista seisaalleen käsistä tartuttaessa olen tarkastellut hänen varpaitaan, ja tuntuu että ne kääntyvät väärässä kulmassa lattiaa kohden. En osaa oikein selittää eikä varmaan kannatakaan, kun on vain tällaista omaa huoltani. Kysyn seuraavan kerran neuvolalääkäriltä ja sitten olen viisaampi.
Tiedetään, tiedetään - pientähän tällaiset varvashuolet kaiken sen rinnalla, mitä voisi olla. Vanhemman huoli vain on niin syvää, niin viiltävää, siihen ei voi suhtautua samalla kepeydellä kuin kenties muihin elämän huoliin, koska, noh - oma lapsi! Ja silti pitää vain yrittää, tai muuten se huoli muuttuu niin isoksi että se tukahduttaa kaiken ja kohta sitä varmaan alkaa jo odottaa, että kyllä varmasti kohta jotain tapahtuu, vähän että tapahtuisipa niin pääsen tästä odottamisesta.
Mutta nyt juttu venyy jo aivan uusille urille joten tämä tältä päivää. Huomenna ystävääni ja Naken kummitätiä moikkaa, jee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?