Viime aikoina kotona on ollut ihanaa - tietysti, kun tiedän, että kohta tämä lysti loppuu. Niin se mieli vain toimii. Tuntuu etten haluaisi töihin - ja jos työt eivät olisi odottamassa, voitte uskoa että kyllä totisesti hajoilisin täällä kotona enkä muuta haluaisi kuin sorvin ääreen. Nyt pitää vain nauttia, ja nyt minä vain nautin.
Ihaninta ovat ehkä aamut, kun herään hetken ennen Nakkea, katselen hänen rauhallista untaan ja kauniita sileitä vauvankasvoja, ja sitten: hän avaa silmät, herää, silmät syttyvät tuikkimaan ja hän hymyilee niin leveästi, ihan vain koska näkee minut siinä.
Aamumme ovat kiireettömiä, ja vaikka yhä harvemmin nukumme puolille päivin saan kuitenkin edelleen herätä levänneenä ja rauhassa, ihanaa. Yleensä teen sängyn lämpimästä pesästä ylös kömmittyämme kahvakuulatreenin ja syön sitten rauhassa puuron, laitan itseni, seurustelen hyväntuulisen vauvan kanssa.
Niin onnellisia, hyviä hitaita aamuja, että tuntuu uskomattomalta miten joskus koittaa aika kun saan itseni ja vauvan päiväkuntoon hyvinkin ennen seitsemää, meidät ovesta ulos, seisomaan pökertyneenä tuulessa tai juoksemassa autolle, kiire kiire kiire.
Mutta se on sitten. Nyt Luojalle kiitos olen nauttinut jokaikisestä aamustamme - silloinkin kun päivät ovat olleet perseestä ja olen kaivannut töihin kuin mikäkin pöpi, aamut ovat olleet ihania.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?