perjantai 17. toukokuuta 2013

Piece of kakku

Nyt ihan pikaiset kuulumiset siivouksen lomassa. 
 
Yksi asia missä huomaan tämän raskauden muuttaneen minua on leppoisampi tahti vaikkapa juuri siivotessa. Aiemmin ei olisi tullut mieleenkään pitää kesken siivouksen taukoa, vaikka olisi ollut mikä nälkä tai väsymys, vaan urhean urakkatyöläisen tyyiin halusin painaa koko homman kerralla alusta loppuun. Nyt taas pikku tauko tuntuu ihan pätevältä ajatukselta.... Toivottavasti minusta ei tule lapsen myötä lepsuilijaa, joka ei viitsi pudottaa 30 raskauskiloaan eikä enää jaksa ajaa sääriä tai värjätä juurikasvua, jonka koti on kaaos mutta viis siitä, kun mieli on niin leppoisa. Hrr! :-D Nipo-minäni kouristelee kauhusta.

Oltiin Villen kanssa kotiseuduillamme käymässä, minä perjantaista keskiviikkoon, Ville tuli töidensä sallimana perästä maanantaina. Söin hyvin, kävelin paljon, nukuin syvään, heräsin viideltä ihailemaan auringonnousua, kyläilin kummallakin kummipojallani, mummolla, Villen porukoilla. Saunottiin pitkän kaavan kautta rantasaunassa ja siskon kanssa naurettiin omituisia juttujamme. Jännättiin jääkiekkopelejä ja käytiin pitkiä keskusteluja.

Tänään olin sokerirasituskokeessa 26.:nen raskausviikon kunniaksi. Olin jännittänyt sitä kamalasti, sitä että oksennanko ja pyörrynkö ja joudun kaiken kurjuuden päälle vielä kokemaan koko jutun uudestaan. Ja eikä sitten ollut yhtään paha keikka, glukoosivesi maistui makealta kuin mehujää, vauvakin taisi tykätä siitä koska heräsi heti telmimään mahassa... Ei tullut huono olo ja aika meni nopeasti ja jälkeenpäin palkitsin itseni kanttiinissa herkuilla. Ne sitten kyllä oksensin, mutta jos jotain tämä raskaus on opettanut niin sen, että tuoreeltaan laattaaminen on ihan piece of kakku.

Labran ja yrjön jälkeen jatkoin kauppaan, josta unohdin ostaa kukkia. Menin läheiseen kukkakauppaan ja pyysin jotain edullista kimppua kotiin siivouspäivää piristämään, ja sen myös sain. Maksoi joitakin euroja enemmän kuin marketin ruusut, on erilainen ja viehättävä ja hintaan sisältyi ystävällismielinen jutustelu ja näpsiä vinkkejä. Sellofaani tuntui ylelliseltä kiikuttaessani kimppuani kotiin. 

Väsyttää kamalasti, mutta kyllä nyt kuulkaa pitää jatkaa siivous loppuun. Olen voiton puolella: vessa pesty, pölyt pyyhitty, tiskit selätetty, maton ulkona tuulettumassa; puuttuu imurointi ja luuttuaminen. Sitten ehkä nukun, ja leivon pizzaa, saan rakkaan ystäväni yökylään.

4 kommenttia:

  1. Hyvä että se koe meni hyvin! Tosi kiva kuulla =) inhaa kyllä että myöhemmin sitte laattasit :S Oli tosi hubaa taas kerran nähdä, aika pitkän kaavan mukaan =D
    -Zazu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo terkkari vielä soittikin päivällä, että ei ole raskausajan diabeetestä, eli siltäkin osalta meni hyvin :)

      Kesällä uusiks, mussukka! ;)

      Poista
  2. Ihana kukkaupgreidaus! Mäkin aina haaveilen, että ostaisin kukkani jostain muualtakin kuin lähikaupastani..

    K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli kyllä kivaa vaihtelua! Pientä ylellisyyttä arkeen. Ja oon nyt joka päivä saanu noista kukista iloa :D

      Poista

Mitäs mietit?