Eilen Ville lähti laivalle ja minä purskahdin itkuun, kun vitutti niin. Vaikka olin itse sanonut että lähde, lähde, ja vaikka yksi ohjenuorani on, että jos sanot jotain niin älä tarkoita päinvastaista, tai ainakaan oleta että toinen olisi ajatustenlukija. Sano mitä tarkoitat, jos sanot muuta niin elä sen mukaan että toinen luulee sinun tarkoittaneen mitä sanot. Helppoa ja yksinkertaista, ja sitten vietin työmatkan haaveilemalla miten Ville sairastuu matkapahoinvointiin, miten Tallinnassa sataa, miten laiva uppoaa.
Ihanan kohtuullista, eikö olekin?
Meillä on ollut nyt niin vähän yhteistä aikaa, että ikävöin silloinkin kun olemme vierekkäin. En muista milloin olisimme yhdessä päässeet käymään jossain ajan kanssa, aina toinen on töissä, menossa töihin, tulossa töistä tai nukkumassa yövuoron jälkeen. Aina eri aikaan. Sitten olen kateellinen Villen kavereille jotka saavat mennä hänen kanssaan laivalle, olla ja viettää kivaa aikaa, ja minä saan tunnin aamulla ja toisen ylihuomenna, ja ne menevät arkisiin askareihin, siivoamiseen, ruoanlaittoon, työvuoron jälkeiseen lepoon, siihen että molemmat ovat omalla tietokoneellaan eikä puhuttavaa ole.
Kuitenkin - ajattelen että niin kauan on suhteessa kaikki hyvin, kun sitä toisen seuraa vielä haluaa ja kaipaa. Ja pelkään tuleeko joskus aika, kun yhteistä aikaa ei ole ollut ikuisuuteen ja sittenkin miettii, eipä ole väliksikään. Mitä sitä tuon seuralla? Silloin ihmiset varmaan eroavat.
Tänään lähdin ystäväni luo. Matka, joka on noin 3-4 kilometriä, vei minulta puolitoista tuntia erinäisten ratikkaongelmien vuoksi ja lopulta saavuin paikalle vittuuntuneena ja puhisevana, rakko halkeamispisteessä. Äkkiähän se siitä kuitenkin iloksi muuttui ja kohta jo nauroin niin että seinissä soi. Söimme vappuherkkua ja sitten ystävän vauva heräsi, ja ei voi olla suloisempaa kuin pieni lapsi! Hän hymyili ja flirttaili ja nousi seisomaan jalkojani vasten ja oli vaaleanpunaisessa mekossaan syötävän suloinen (mutta tyydyin kuitenkin nakkeihin, perunasalaattiin ja munkkeihin, heh heh). Eli lopulta ihan hyvä vappu, kaikesta huolimatta ja juuri siksi.
Eilen siskoni soitti kaukaa merten takaa, olin töissä mutten piitannut, laitoin toimiston oven kiinni ja puhuttiin puoli tuntia. Suhteemme on ihmeellinen, se on niin luja että jatkuu ja jatkuu aina vain, se ei voi syventyä eikä erkaantua, perusta on niin luja että vain on, aina ja iänkaikkisesti se on. Illalla kotona tekstailin lapsuudenystäväni kanssa, näemme ensi viikolla.
Kaikki on hyvin, onhan.
No on hyvin. Kyllä sinä tiedät.
VastaaPoistaSaa sitä olla kateellinenkin, inhimillistähän se on. osaat sen kuitenkin myöntää ja et ole sellainen kaiken aikaa.
Elämä on hyvin. Se on tässä ja nyt.
Niin, harvoin koen tuollaista ei-rakentavaa kateutta. Sellanen eteenpäin puskeva kannustava kateus on sitten eri juttu! :)
PoistaOn totta, että on aika paljon vaadittu, jos odottaa kanssaihmisiltään ajatustenlukijan kykyjä. Mieluummin aina vaan sanoo, että tottakai tuo käy ja niin tehdään ja niin edelleen, mutta salaa silti toivoo, että toinen muuttaisi mieltä enemmän minun oman mielen mukaiseksi.
VastaaPoistaJotenkin aina itse mietin, että on valittava taistelunsa: sanon, että joo joo kyllä käy, vaikka ei oikeasti ihan niin hyvin kävisikään silloin kuin asialla ei ole mulle kovin paljon väliä ja yritän sitten vaan sopeutua siihen mitä sovittiin. Ilkeää sitten paremmin vaatia, kun jollain asialla on oikeasti väliä. Jossain vaiheessa yritin saada "ideaalin arjen", ehkä muistatkin, ja halusin aina tähdätä itselleni ptimaalisimpaan vaihtoehtoihin. Hankalaahan se oli kaikille.
Joten tosi hyvä, että vasta Villen lähdettyä aloit "toiveajatella" päässäsi ja myös tosi kiva, että sulla oli hyvä vappupäivä ihanien vappuherkkujen (vauva mukaanlukien) parissa. Mulle kävi vähän klassisesti. Hirveellä kiireellä mentiin kämppiksen kaa tiistaina kauppaan, että saadaan kaikki pikniktarpeet keskiviikolle ja sit samalla kiireellä puistoon viettämään vappua (tai no itse löysäsin tuossa vaiheessa: puhuinhan mä sunkin kaa puhelimessa jne). Lopputulos: onnistuin siirtämään itseni keskiviikkona puolilta päivin jatkopaikalta kotiin ja heräsin vasta viideltä, ja seiskalta kämppis saapui kotiin: oli kuuelma itse päätynyt jatkoille jonnekkin meren läheisyyteen (eli ainakin tunnin ajomatkan päähän täältä). Hieno vappu. Tänään sitten iltaruokana noita vappuherkkuja.
K
Hyvät toiveajatukset mulla: aviomiehen laiva uppoaa :D
VastaaPoistaSulla on ollu railakas vappu! :) Mulla melkoista hissuttelua, mutta kuuluu kuvioon. Ja kivaa oli; onneks ei tarvinnu olla yksin.
Oli niin railakas vappu, että etenkin tänään, krapulan toisena päivänä, oon huomannut toivoneeni, että olisin raskaana niin ei TARTTEIS juoda vuoteen. Siis ihan kun muuten PITÄISI olla maistissa...
VastaaPoistaKai tämä tästä.
K
Joo kyllä raskaus on ainut tila jolloin voi olla juomatta! :D
VastaaPoista