maanantai 27. toukokuuta 2013

Pohjalla kytevät

Viime aikoina olen kokenut bogitekstien aloittamisen vaikeaksi. Alan miettiä, pitäisikö tervehtiä vai käydä suoraan asiaan ja mikä se asia nyt sitten olisi, ja kaikella sillä saan itseni ihan lukkoon.

Lauantaina oli yhdistetty työryhmä- ja virkistyspäivä. Puolet päivästä puhuimme asiallisina työasioita, puolet keilasimme ja olimme sananselityspeliä. Vähän joka välissä tottakai syötiin. Päivästä jäi käteen ilo mukavista työkavereista, kiitollisuus toimivasta työryhmästä. Vaikka välillä ärsyttääkin niin pirusti ja tuntuu, että ei tuo palikka vaan tajua, niin pääosin olemme kuitenkin hyvä ja toimiva tiimi. Jokainen omine kotkotuksineen ja pienine helmasynteineen, on ne sitten laiskuus, juoruilu tai vallankahvan himo... Mutta yhteispeli toimii ja tuollaiset päivät ovat aina hyviä muistutuksia siitä.

Mietin, kuinka olen aina ollut ujo ja epävarma, kuinka minun pitää kokea olevani paras että voin tuntea itseni yhtä hyväksi kuin muut. Kuinka minun on vaikea kokea itseni arvokkaaksi ja hyväksytyksi ihan vain itsenäni, ilman suorituksia. Olen kasvanut noista tunteistani paljon, mutta siellä jossain pohjalla ne vielä kytevät... Mutta esimerkiksi tuolla työryhmäpäivässä kukaan ei varmasti olisi arvannut näitä syvimpiä tuntojani: katson silmiin, otan puheenvuoroja, esitän eriäviä mielipiteitä, huomion uuden työntekijämme, hymyilen ja kannustan. 

Ajattelin, että saisin kyllä useamminkin olla ylpeä itsestäni.

2 kommenttia:

  1. Hyviä mietteitä taas kerran. Tai hyviä, mikä minä olen sanomaan, paremminkin hyödyllisen ja mielekkään oloisia. Tosi hyvä, että vaikka mitkä epävarmuuden tunteet jylläisivät sisällä niin silti pystyt toimimaan. Kai epävarmuutta on aina, itseensä liittyvää epävarmuutta tarkoitan, ja sen kanssa vaan opitaan olemaan juuri noin. Itse olen välillä, jos on todella kiire (mielessä, ei välttämättä fyysisesti), että en kerkeä edes olla epävarma. En ole varma, tykkäänkö itsestäni silloin kun en pohdi ensin, että mitä sanoisin ja etenkin myöhemmin, mitä tulikaan sanottua. Olen nykyään ottanut tavoitteen, että ei haittaa, jos en "puhetilanteessa" saa itsestäni ulos sitä mitä halusin viestiä, kunhan asia viimeistään myöhemmin mielessäni selviää. Esim. En välitä, vaikka tentistä tulisi huono tulos, kunhan tentin jälkeen kertaan ja opin ne asiat. Lempeyttä lempeyttä. Joskus mietin, että ehkä liikaakin.

    K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, onkohan tosiaan aina ja ikuisesti ainakin jotain itseen liittyvää epävarmuutta? Ehkä se pitää sopivasti nöyränä, jos on..?

      Hyvä olla itteensä kohtaan lempeä, heijastuu sit muihinkin :))

      Poista

Mitäs mietit?