Sateessa

Vauva potkii ihanasti, koko ajan. Tänään alkoi loppuraskaus ja vauva on internetin mukaan 900 gramman painoinen. Mahaani on kommentoitu pieneksi, kaikilla on siitä mielipide ja kaikkien mielestä se on aika pieni. Minusta se on sopiva, nätti pallo.

Olen viihtynyt visusti töissä, tänäänkin 11:30-22. Olen yrittänyt saada näihin työpäiviini sellaista mukavaa lopunajan fiilistä, sellaista että nauti nyt, kohta olet pitkään poissa. Mutta arki ja tilanteet menevät ja en juurikaan ajattele, että kohta se lysti loppuu.

Näin unta, että olin lomalla Espanjassa, siellä oli samannäköistä kuin viime kesänä Kreetalla. Alkuun oli ihanat lomatunnelmat, kuljeskelin reteänä rantaviivaa ja nautin auringosta ja lämmöstä, mutta sitten unen rytmi ja sävyt tummuivat ja lopussa olin äitini kanssa heroiinikauppias... Saimme vuodeksi riittävän heroiinilastin myytäväksi ja paniikki kasvoi kun mietin että ei helvetti, tästä tilanteesta ei pääse ulos. Sitten onneksi heräsin, oli aamu ja Ville kietoi kätensä ympärilleni.

Luin sen Felicia Feldtin Näkymättömän tyttären loppuun enkä vieläkään tiedä, mitä siitä ajattelisin. Jo ajatuksena paljastuskirja on jotenkin likainen ja kyseenalainen, ja käytännössä... Ehkä on hyvä, että se kirjoitettiin vasta Wahlgrenin kuoltua? Tai en tiedä; olisi edes mahdollisuus puolustautua. Feldtin lapsuus kuulostaa kyllä ikävältä, raukka pieni lapsi. Mutta kirjasta kuultaa katkeruus enkä ihan ymmärrä, mikä kirjan tarkoitus on? Ymmärtääkseni Wahlgrenin Lapsikirjassa on kuitenkin ihan päteviä vinkkejä, vaikkei hän sitten itse niiden mukaan kasvattanut.

Niin ja Feldtin kirjasta vielä. Se on mielestäni ihan hyvin kirjoitettu, muttei niin, että se kirjallisen loisteliaisuutensa vuoksi oikeuttaisi paljastuksensa.

Pitää lähteä tuonne sateeseen kävelemään. Muhevan maan tuoksun melkein haistaa tänne sisälle asti.