torstai 24. maaliskuuta 2011

Rinnat täynnä kevättä, siis niin ku.

Moi vaan, seuraavan typerän kuvan myötä, moi vaan:


En oikein tiedä, onko kuvan tarkoitus esitellä tissivakoa, kynsiä vai leuan megafinniä, mutta ehkä kuva on niin pimeä, ettei se esitä kellekään yhtään mitään. Tai ehkä kaikella ei tarvitse olla tarkoitusta.

Noin syvällisen alun jälkeen on vaikea keksiä yhtä sfääreihin menevää jatkoa. Aika on mennyt kamalan nopeasti, luulen että syynä on kiusalliseen yskääni nauttimani yskänlääke, olen varmaan pienessä pöllyssä koko ajan. Yskä on kamala, se kutittaa kurkkua ja salpaa hengen ja kun sitä yrittää pidättää se pullistaa silmät kuin sammakolla ja purkautuu tikahduttavana yskäkohtauksena, joka on aika ikävää julkisilla paikoilla. Kotona yskä on ajanut minut öiksi sohvalle nukkumaan, mutta siitä huolimatta se valvottaa sekä minua että Villeä kuin koliikkilapsi. Sohva sen sijaan on osoittautunut hyväksi maata (siis niin ku, no heh heh), joten ei huolta huomisesta jos parisuhdekriisiä pukkaa. Toissapäivänä sain kuin taivaan lahjana pari päivää saikkua, oli tarkoitus käydä vain kuunteluttamassa keuhkot mutta että saigeakin, se vain sopi! Osoitin ihailtavaa innokkuutta ja yhteistyöhalua kun lääkäri pyysi riisumaan puseron niin kuunnellaan keuhk-, eikä hän ennättänyt sanoa lausettaan loppuun kun jo pojotin edessään povi kohoilleen.

On kyllä kevättä rinnassa (tsihihihi) kun on tällaiset jutut.

3 kommenttia:

  1. Minä oon joskus nolannut itseni komean mieslääkärin edessä kun hän oli silleen et "voitais kuunnella keuhkoja" niin olin jo vetäissyt paidan ja siis apua, rintsikat pois, ja sitten hän sanoi että olisi riittänyt että raotetaan vain paitaa :D Voi apuaaaaaaaa. Mistä näistä voi tietää miten pitää toimia??

    VastaaPoista
  2. Ei kun just paras toi kuva! Ja vielä parempi kommentaari! Kuvia kuvaamisen vuoksi, kuvaa kuvan vuoksi: miksi aina pitäisi olla joku syvempi tarkoitus? Hienoa =)
    Ja reps niin Nooratuulia kuin Reetta x)

    Kebe

    VastaaPoista
  3. Noora, mistä noista lääkäreistä tosiaan voi tietää :D Mä oon joskus häveliäästi raottanu kaula-aukkoa ja sitten lääkäri on ollu silleen, että paita pois, siitäkin tulee vähän tyhmän siveä olo. Taitaa olla parasta vaan riisuutua - tai ehkä ne rintsikat voi jättää päälle :D

    Kebe <3

    VastaaPoista

Mitäs mietit?