Hei! Olen "ambra", 24-vuotias nainen, joka usein kuulee tytöttelyä. Luulen sen johtuvan lapsellisesta habituksesta ennemmin kuin nuoresta ulkonäöstä, koska kuten taannoin pahaenteisesti päiväkirjaani kirjoitin, "kehoni rapistuu päivä päivältä. Iho rintojen yläpuolella on jo ryppyinen, hampaat keltaiset, kasvoissa juonteita, maha roikkuu, varpaat vääntyvät kippuraan".
Tykkään kirjoittamisesta, kissoista, teestä hunajalla, limellä, inkiväärillä ja carmolis-tipoilla, omasta kodista, kilteistä mutta napakoista ihmisistä, hauskoista ihmisistä, pitkistä hiuksista, kauniista kynsistä, kuntosalista, vesijuoksusta, ruoasta, polveilevista keskusteluista, palkkapäivistä, seksistä, iskelmistä, pizzasta kotiinkuljetuksella, punaviinistä, lukemisesta, hiljaisuudesta, pienistä kylistä, Lapista, Helsingistä, Suomesta, siitä että jääkaappi on täynnä ruokaa, suomen kielestä, viron kielestä, Venäjästä.
Inhoan pelkoa, pelottelua, alistamista, ilkeilyä, toisille nauramista, tuijottamista, maiskuttamista, valkosipulin hajua käsissä, jyrkkyyttä ja tuomitsemista, itsensä pitämistä muita parempana, pätemistä, päsmäröintiä, tunkeilua, työnohjausta, pistävää hienhajua, oksennuksen hajua, ripulin hajua, aika monia ötököitä, kaksinaamaisuutta,liian pitkiä monologeja, rahapulaa, mäkihypyn ja hiihdon katsomista, kidutusta, nolaamista, vaivaantunutta tunnetta.
Olen pitkä, vaalea, isoluinen, ja ajattelen usein ettei minussa oikein ole mitään erityisen kaunista kohtaa, ja silti olen kokonaisuutena kaunis. Olen enemmän vakava kuin huoleton ja enemmän myötäilevä kuin sanojeni takana seisova, mikä harmittaa minua. Haluaisin osata paremmin vieraita kieliä. Olen ylpeä siitä, että vaikka olen ujo ja epävarma en pelkää mennä uusiin tilanteisiin - tai pelkään, mutta menen silti. Tiedän yleensä, että jos joku muukin pystyy johonkin niin minäkin pystyn.
Työskentelen ohjaajana vaikeavammaisten nuorten aikuisten parissa, ja vaikka pidän työstäni (ja olen superonnellinen vakkarityösuhteestani), tunnen välillä ettei tämä tarjoa minulle tarpeeksi sellaisia haasteita ja itseni toteuttamisen mahdollisuuksia joita työ parhaimmillaan voisi, ja ajattelen jatkuvasti tätä väliaikaisena vaiheena elämässäni. Mikä on huono homma työyhteisöön kiinnittymisen ym. kannalta, mutta hyvä eteenpäin pyrkimisen ja itsekuuntelun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?