Tänään oli toinen aamuvuoro ja olen kärsinyt pää- ja korvasäryistä. Aamuvuorot eivät oikein sovi minulle. Rakastan vuorotyötä, olen varmaan monestikin sanonut sen, rakastan sitä miten tuikitavallinen maanantai voi olla vapaan alku ja torstaina, kun ihmiset puskevat tuulen läpi sateenvarjot nurinpäin töihin ja kouluihin, minä kaivaudun syvemmälle peittoihin ja tiedän, saan vain olla koko päivän. Oikeastihan en tietenkään osaa vain olla, puuhaan ja häärään ja yritän karkoittaa ikuista kysymystäni Tätäkö tämä elämä on?, mutta eipäs mennä nyt siihen.
Ristin kädet kyynärpäitä myöten ristiin, ettei tämä ajoittain vihlova korvasärky yltyisi korvatulehdukseksi. En ole ikinä tuntenut niin kovaa kipua kuin viime tammikuussa sairastaessani korvatulehdusta. Kirjoitin siitä kamalasta koettelemuksesta päiväkirjaani näin:
17.1.2011 maanantai
23:18 Sairastan helvetillistä korvatulehdusta. Kipu on melkein kestämätön ja sitä on jatkunut kolme päivää, en ole saanut nukuttua. Kipeä korva on täysin lukossa ja humina vain käy, ja siihen koskee niin, au se kipu. Huomenna menen uudestaan lääkärille jos tämä kamala, tuskainen kipu ei ole loppunut. Syön liuskan buranaa päivässä ja tungen korvan täyteen vodkassa uitettuja valkosipulilla täytettyjä myttyjä, eikä mikään auta, tämä kipu on kamalaa. Olen alkanut vihata nukkumaanmenoa, hiljaa pimeässä kärsimistä ja sitä ettei uni vaan tule, ja kun tulee herään parin tunnin päästä johonkin epämääräiseen haamuaikaan ja on pimeää ja pitäisi olla hiljaa ja koskee niin. --- Eihän se onneksi koko ajan koske, mutta nyt kun kipu hyökyy päälle ja tuntuu kuin joku työntäisi sukkapuikkoa syvälle korvaani, ei se tietenkään lohduta.Aih, voi! Ei enää ikinä korvatulehdusta. Ja Luoja varjele kaikkia, jotka joutuvat elämään päivittäisen kivun kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?