Introvertin hullut puurot

Jännitän kuin hullu puuroa sitä tulevaa Kreikan matkaa. Tänään puhuin puhelimessa äidin kanssa, hänellä on loma samaan aikaan kuin minulla ja olin jo vinkaisemassa, äiti tule mun kanssa sinne Kreikkaan, äiti mennään yhdessä... Purin kuitenkin poskia kuin majava enkä vinkaissut, paitsi vähän kun purin niin lujaa. Tässä pelkoni matkaa kohtaan:

- Liikenne on niin kaistapäistä, etten pääse tien yli, vaan nakotan koko viikon väärällä puolen katua matkalaukut läjässä vieressäni, ja siinä se viikko menee.

- Olen nälkäinen ja ravintolat eivät ole auki enkä saa mistään ruokaa.

- En pääse kertaakaan mereen uimaan, kun en uskalla jättää tavaroitani.

- Illat ovat sysipimeitä ja pitkiä ja kulutan ne huoneessani (pimeässä) vieraita ääniä kuunnellen.

Mutta puhuimme yövuoroni aluksi maratonpuhelun keskimmäisen siskoni kanssa ja hän kumosi pelkoni yksi kerrallaan, ja mieleni on jo pikkuisen rauhoittuneempi ja välillä olen jopa innoissani. Koska ihan tosi, ei se ole mikään teloitusmatka Siperiaan vaan ihana (!!) aurinkoloma etelän lämpöön. Ja kuten siskoni puhelun lopuksi sanoi, oot vaan siellä ja rentoudut etkä tee mitään mitä et halua. Niin, paitsi löydän itseni uudelleen, lisäsin totisena, ja repesimme molemmat nauruun.

Vaikka, ihan totta minä haluan löytää itseni uudestaan. Vielä lukiossa haaveilin reppumatkoista ja Intiaan muutosta! Haaveilin yksinäisestä saaresta ja maailmanvalloituksesta. Nyt olen vanhempi, viisaampi ja kokeneempi (hoh hoh) ja haaveilen, että saisin siivottua niin ettei jää yhtään pölyä ja että saisin olla omassa turvallisessa kotipesässä kuin onneton piskuinen hiirulainen...

Muistelen lukion psykan tuntien juttuja intro- ja ekstoverteista ihmisistä. On varmaan sanomattakin selvää, että minä olen intro-, huomiota kaihtava, omassa rauhassa viihtyvä, itse itseni akut lataava. Nykyään vain olen sellainen introvertti, joka tarvitsee tulkin asioidessaan lähiravintolassa ja henkilökohtaisen avustajan matkatessaan ruokakauppaan.

Introvertti on henkilö, joka on sisäänpäin kääntyneempi ja miettii tekojaan enemmän kuin ekstrovertti. Introvertiksi kuvaillaan joskus henkilöä, joka pitää itsenäisestä toiminnasta enemmän kuin sosiaalisesta, mutta tämä on enemmän käyttäytymyksellisempi kuin kognitiivisempi kuvaus. Ennen kaikkea introvertti saa energiansa omasta itsestään, ja jatkuva muiden kanssa vuorovaikuttaminen pikemminkin vie sitä häneltä kuin ylläpitää sitä. Introvertit tarvitsevat omaa rauhaa ”ladatakseen akkujaan”.
Introvertit ovat hiljaisia ja varautuneita, minkä kovaääniset ekstrovertit usein sekoittavat itseluottamuksen puutteeseen. He toimivat usein älyä tai logiikkaa vaativissa tehtävissä, mutta painottavat vähemmän sosiaalista vuorovaikutusta ja ihmissuhdetaitoja.
Tyypillinen introvertti on hiljainen, itseään tutkiskeleva (introspektiivinen) ja varautunut, hän pitää hyvin järjestäytyneestä elämästä eikä luota impulsiiviseen päätöksentekoon. Tutkimuksissa on havaittu introverttien olevan herkempiä kivulle, väsyvän helpommin ja tuntevan jännityksen madaltavan suoritustasoa, pärjäävän paremmin koulussa, suosivan vakaampia ammatteja ja olevan vähemmän alttiita vaikutteille sekä olevan ekstrovertteja vähemmän seksuaalisesti aktiivisia. ^(linkki)

Säikähdin, kun tajusin että viikko yksin herättää minussa ahdistusta. Ja olen iloinen, että varasin sen matkan. Haluan olla rohkea ja itsenäinen, haluan hymyillä ja nauraa vähän vähemmän ja sanoa jotain vakavaa vähän enemmän, haluan antaa itselleni sen itsestäänselvän olemassaolon oikeutuksen ja armon, jonka annan muille. Tänään juttelin töissä pomoni kanssa, kuulin kautta rantain että olin loukannut yhtä työkaveriani eräällä teollani ja koska työkaveri on lomalla ja olin miettinyt sitä asiaa jo viikon, halusin kuulla esimieheltäni mitä olin tehnyt väärin, vai olinko. En ollut ja asia oli niin kuin olin mielessäni päätynytkin, ja pomo kehui minua, hyvä kun otat rohkeasti asiat puheeksi, siitä minä sinussa tykkään, ja minä läiskyttelin itseäni (mielessäni) selkään että hyvä minä, hyvä että olet työpaikalla sellainen kuin haluaisit ehkä aina olla.

Ja sitten tuossa asiassa oli sekin hyvä, että tässä viikon vatvomiseni seurauksena olin päässyt sellaiseen lopputulemaan, että jos olinkin toiminut väärin niin hitot siitä. Minä saan tehdä virheitä, minä teen virheitä ja minulla on siihen ihan yhtä suuri oikeus kuin muillakin, ja jos teen virheitä minulla on oikeus kuulla niistä asiallisesti eikä selän takana. Minä ansaitsen sen. Olen niin humalassa tuosta oivalluksesta että haluaisin kiljua, mutta en viitsi kun on yö ja olen täällä valvomassa toisten unta, en viemässä sitä.