Elämä menee eteenpäin

Elämä menee eteenpäin ja tuntuu etten saa kirjoitettua mistään muistoa jos en vain anna palaa ja ole välittämättä siitä, etten nyt jaksa ja voi ihan kaikkeen paneutua.

Pari sanaa häistä. Ennen vihkimistä oli tosiaan hääkuvaus, olen iloinen että otimme sen. Tuntuu että kuvista saattoi tulla hyviä, kuvaajalla ainakin oli vahvat visiot. Hän laittoi Villen ammumaan kuin lehmä ja karjumaan riehakkaasti, ja kyllähän se tunnelmaa rentoutti aika kivasti...

Maistraattiosuus oli tosi lyhyt, ehkä pari minuuttia. Sanoimme toisillemme tahdon, katsoimme silmiin, suutelimme, suutelimme lisää. Loikimme käsikädessä lumen saartamassa Helsingissä ja olimme onnellisia.

Häitä seuraavana päivänä lumisade vain yltyi, satoi silmät ja suut täyteen ja tuuli niin ettei henkeä saanut. Kävimme kaupungilla asioilla, siellä meni koko päivä. Oli hassun rakastunut olo, ja varma, vahva, tiesin ehkä voimakkaammin kuin koskaan, että minua rakastetaan, ja se loisti minusta varmaan kilometrin päähän. Kotimatkalla bussi oli täynnä ja etupenkissä istuva juntti huusi vitun juntit tulee niitä muitakin busseja nyt äkkiä kyytiin sieltä, ja me istua kyhjötimme Villen kanssa ahtaasti vastakkain kaikkien ostoksiemme keskellä ja paistoimme särkiä. Ville voitti.

Lauantaina lensimme Lontooseen. Meinasimme myöhästyä lennolta, kun olimme porteilla vasta lennon lähtöaikaan. En tiedä mikä aivohäiriö molemmilla, tietysti olisi pitänyt tajuta olla jo hyvissä ajoin. Lentoemäntä nuhteli meitä ystävällisesti ja sanoi että meillä kävi hyvä tuuri, yleensä laukut otetaan pois jos matkustajia ei näy kaksikymment minuuttia ennen, mutta nyt niitä oltaisiin juuri alettu ottaa. Me juoksimme tyhjää käytävää viimeisinä koneisiin ja tunsimme itsemme aika tyhmiksi.

Lontoossa on ollut kylmä ja aurinkoista. Eilen en jaksanut mitään, nukuinkin päivällä ja silti unta olisi riittänyt. Lähtö oli kamalan aikaisin ja häistäkin on ollut stressiä ja univelkaa. Kävimme hotellin ravintolassa syömässä mahat täyteen intialaista ruokaa ja sitten vain makoilimme mitensakin sikinsokin sängyllä, kuuntelimme musiikkikanavalta jotain "Kickstart to Christmas" -listaa, joimme punaviiniä ja juttelimme niitä näitä. Oli ihanan rentoa ja kivaa pitkästä aikaa kunnolla viettää aikaa yhdessä.

Tänään aloitimme aamun hotellin aamupalalla, joka oli kyllä luokattoman huono. Höttöistä valkoista leipää, ei mitään leikkeleitä tai juustoa, kummallista mietoa ja makeaa kardemumma-kahvia... Muutenkaan en ole yhtään sen ihastuneempi brittiruokiin kuin vuosi sitten reissullanikaan ja aineenvaihduntani on ihan sekaisin kaikesta hiilarihötöstä jota olen itseeni ahtanut. Mutta se siitä aiheesta.

Ville oli eilen käynyt ostamassa meille matkakortit nukkuessani ja tänään otimme ne tositoimiin matkaamalla kaupungille. Tämä hotellimme sijaitsee Islingtonin alueella: kivaa, melko rauhallista aluetta noin puolen tunnin bussimatkan päässä keskustasta. Menimme hetken mielijohteesta Ripley's Believe it or not! - museoon, jossa oli vaikka mitä mielenkiintoista. Tykkäsin eniten peililabyrintistä, vaikka jossain vaiheessa tuntuikin, ettemme osaa sieltä ikinä pois... Söimme yhdessä pikkuravintolassa ja pyörimme Sohossa ja China Townissa kaupunkia ja sen moninaisuutta ihmetellen. Kun alkoi jo hämärtää ajoimme vielä kierroksen London Eye - maailmanpyörässä. Siellä taas tajusi miten iso kaupunki tämä on, miten se vain jatkuu joka suuntaan tuhansina tuikkivina valoina.