Pääsiäisloman jälkeen

Taas vähän kirjoitustaukoa. Olin pääsiäisen vietossa vanhempieni luona, mukanani tietysti Nakke ja kerrankin yhtaikaa myös molemmat siskoni. Stressasin etukäteen jotenkin ihan hirveästi, kun oli taas jos jonkinmoista kyläilyreissua tiedossa - kiroilin kuin merimies miten on se helvetti kun pitää matkustaa yli 300 kilmoetrin päähän ja sitten singota paikasta toiseen kuin minkäkin lukujärjestyksen mukaan. Ja sitten kaikki asettuikin kivasti, niin kuin aina, ja kullekin päivälle sattui yksi kyläreissu, joka toikin mukavaa vaihtelua vanhempien luona oloon. Ehdin osallistua rakkaan kummipoikani synttäreille, käydä toisen luona kahvittelemassa ja ihmettelemässä uutta playstation-peliä, viettää pitkän läminhenkisen päivän mummon seurassa ja käydä Villen vanhemilla, eli Naken mummolassa. Nyt yritän takoa kallooni etten enää stressaisi noista reissuista, koska jos perästä kuuluu miten en tullut käymään niin hei: saa meillekin tulla. Nykyään Nakella on jo sen verran rytmiä verrattuna autistiseen pikkupikkuvauva-aikaan että pitää aina vähän miettiä reissut suhteessa uniin ja syömisiin, ja sitä paitsi, enhän minä tuonne kotikonnuille mene mitään sukulais- ja ystäväpassia suorittamaan vaan nauttimaan vähän lomasta itsekin.

Naken vierastus suli pois ihminen ihmiseltä, vaikka aika kovasti äidin tyttö hän taitaakin olla. Kyllä vieläkin jonkin verran on uusien ihmisten ujostelua, mutta toisaalta se ehkä myös kuuluu hänen hiveven varovaiseen ja uusiin asioihin varautuneesti suhtautuvaan luontoonsa. Oli kuitenkin ihanaa kuulla hänen villiä kikatustaan muidenkin kuin minun seurassa. Yhtenä iltana pikku huligaanini oli iltapalalla niin riehakkaana, että puurot vain lentelivät pitkin seiniä hänen huitoessaan syöttötuolissa valkoisessa hihattomassa vaimonhakkaajapaidassaan. Välillä kunnon päristelyt suulla ja sitten taas puurot seinään, viuuuh. Välillä jalat reteesti pöydälle ja kunnon kiljahtelut päälle... Yritin olla kuin en olisikaan, tässä vaiheessa tuntuu että tärkeintä on saada ruoat napaan ilman kauheita maailmanlopun mielensäpahoittamisia ja sellainen hyvä fiilis syömistilanteita kohtaan, ja kun ei se ei-sana vaan vielä soita pienelle mitään kelloja. Mutta en myöskään haluaisi hirveästi rohkaista moiseen hupsutteluun naurullani (vaikkei sitä aina voinut hillitäkään).

Toisin kuin olin etukäteen luullut, olen yllättävän rento äiti. Tai no riippuu tietysti kehen vertaa. Mutta ainakin vielä olen mielestäni onnistunut olemaan ihan melko epähysteerinen.

Tänään on ollut ihanan lämmintä. Kävin illalla hölkkäämässä (t-paidassa!!) ja koko lenkkireittini oli täynnä frisbeegolfia pelaavia nuorukaisia ja takapihoillaan päivää paistattavia ja tupakkaa sauhuttelevia miehiä. Naiset olivat vissiin kotona verhot visusti ikkunoissa syöttämässä pilteille iltapuuroa ja pistämässä nukkumaan... Mistä aasinsilta, mietittiin tänään Villen kanssa vähän uusiksi Naken hoito -tsydeemejä, kun minulle on kuormittunut nyt ehkä vähän liikaa, kotiäiti-statuksestani huolimatta. Onkin opettelua meille molemmille siinä, että minä peruskontrollifriikkinä ihmisenä osaan vähän höllätä, ja Ville sitten perus laiskanamukavuudenhaluisena ottaa itselleen enemmän aamuvukeja, yötassutteluita yms. Ihan lupaavasti alkoi tänään, kun otin reilun tunnin päikkärit. Väsytti ihan kamalasti, kun pääsin eilen vasta yhden maissa nukkumaan (kun tultiin vanhemmiltani vasta illalla 23 maissa) ja herätys oli taas tuttuun tapaan kello kuusi. Nyt sitten huomenna ylös nouseekin Ville ja jos vain onnistun olen vapautettu yöheräämisistä. Tällaisesta vanhemmuuden tiimityöskentelystä (<- Sori. Melkein yhtä ällöttävästi sanottu kuin "jaksuhali!" tai "se on vain tahtotilasta kiinni".) tulee ihan sairaan hyvä mieli.