Nuhainen fiilis. Ajattelin kuitenkin salille mennä, jahka se aukeaa. Kipeänähän ei saa treenata, tiedän, mutta tällainen kevätnuhahan voi kestää vaikka kuukauden eli ei kai siitä vahinkoa ole, jos vähän käy huhkimassa. Tai ainakaan en millään jaksa kuukautta vain kotona nuohota! Olisin käynyt jo eilen, vaikkei olisi yhtään huvittanut. Vitkutin ja vitkutin lähtöä ja keksin kaikki mahdolliset itseni tsemppaus- ja ruoskintajutut, ja sitten, voi iloa, sali meneekin lauantaisin jo kuudelta kiinni. En varsinaisesti itkenyt pettymyksestä. Mutta tänään sitten uudella yrityksellä ja ehkä vähän suuremmalla innolla.
Leivoin eilen karjalanpiirakoita, nam! Söin noin sata.
Perjantaina käytiin perheen kanssa Seurasaaressa paistamassa makkaraa. Ihana retki! Ihana, ihana, oma pikku perhe! Ensin meinasi olla kaikkia vastoinkäymisiä, ei saatu taiteltua rattaita kasaan vaan piti ottaa reppu, alkoi sataa, tuuli oli kylmä, nuotiopaikalle matkaa. Sinnikkäästi vaan pidettiin fiilistä yllä ja niin päästiin nuotiopaikalle, sade lakkasi, Ville sai heti tulen syttymään ja eväät maistuivat makoisille. Minä imetin siellä keskellä luontoa ja tunsin olevani yhtä luonnon kanssa, osa esiäitien ketjua, ja sitten Nakke nukahti syliini tulen loimun lämmittäessä suloisesti selkää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?