Aaaaaaaaah! <- Tuo on ääni joka kuvastaa syvää helpotusta ja rentoutumista ja tulee aivan vatsan pohjasta asti. Minulta leikattiin tänään päiväkirurgisena operaationa sellainen patti jalasta ja sain siitä hyvästä viikon sairauslomaa. Olisin saanut kaksi, mutta nostin vähän hulluuspisteitä lääkärin silmissä ja pyysin niin lyhyttä saikkua kuin mahdollista. Tässäkin ojassa mylvii tietysti oma lehmä ja tällä kertaa se Mansikin sijaan tottelee nimeä hoitovapaa ja keikkatyöt, jotka siis alkavat marraskuussa ja näin ollen ovat menetettyä tuloa jos en pääse sorvin ääreen.
No mutta siis, koska olen maailman huonoin vain olemaan ja lepäämään piti tällekin odottamattomalle lomalle keksiä projekti. Erinäisten Villeä niin ilahduttavien siisvoustehtävien lisäksi aion nyt vihdoin pitää Nakke-tyttösemme unikoulun. Olen valmistautunut siihen huolella lukemalla eri lähteistä neuvoja ja tietoa. Olen psyykannut hermojani jotka ovat niiiiin huterat mitä tulee oman lapsen itkuun. Ja enpä voisi olla tyytyväisempi! Ensimmäinen ilta takana ja nukahtamiseen meni aika lailla tasan puoli tuntia.
Tähän mennessähän Nakke on aina kesästä ja töideni alkamisesta saakka nukahtanut syliin sohvalle noin kymmenessä minuutissa ja jatkanut sitten uniaan sohvannurkassa niin kauan kun könyämme koko porukka yläkertaan. Yleensä nukumme koko porukka perhepedissä. Perhepeti itseasiassa olisi mulle yhä ihan jees, koska vaikka osa öistä on levottomia on suurin osa kuitenkin aivan kohtalaisia, ja uninen lapsi joka luottavaisena kaivautuu lähemmäs lähemmäs lähemmäs on vain niin sydäntälämmittävän ihana. Silti yritän nyt samaan syssyyn opettaa Nakkea jatkamaan unia omassa sängyssä perhepetiin siirtymisen sijaan - pitää takoa kun rauta on kuuma ja seppä hyvässä tikissä.
Voi kunpa tämä sujuisi jatkossakin yhtä hyvin! Mutta vaikkei sujuisikaan luulen että omat hermoni pitävät. Kuten sanottu olen erityisen huono kestämään oman lapseni itkua, mutta tällä kertaa (pitkällisten psyykkauksien ansiosta) tiesin ettei hänellä ole mikään hätä. Tietysti hänelle olisi mukavampaa nukahtaa kapaloon syliin ja tietysti hän reagoi uuteen ei niin mieluisaan tilanteeseen itkulla, mutta hädästä siinä ei ole kyse. Olin koko ajan läsnä, lueskelin pinnansängyn vieressä omalla sängyllä, itkun käydessä hysteeriseksi nostin seisomassa roikkuvan lapsen takaisin pitkälleen. Ehkä noin 20-30 kertaa koko nukutuksen aikana. En puhunut mitään, en silittänyt enkä pussannut, mutta pidin kättä rauhoittavasti. Ja jumankekka, sinne nukahti! En voi kylliksi kuvailla miten ihanalta tuntuu olla vapaasti alakerrassa ilman hissuttelua ja varomista että jos sohvalla makaava tappi herää.
Tänään on ollut hyvä, mutta rankka päivä. Leikkauksen takia jouduin heräämään jo kuudelta ja vaikka olin sairaalassa ennen kahdeksaa pääsin leikkaussaliin vasta puoliltapäivin. Kurjan pitkä aika olla syömättä, mutta mikäs siinä muuten tv:tä katsoessa ja huovan alla torkkuessa. Vaihtaessani leikkaussalivaatteita kävin seuraavan sivistyneen pikkaridialogin sairaanhoitajan kanssa:
Sairaanhoitaja: Ja sitten jätät omat vaatteet tuohon kaappiin ja puet nämä tilalle.
Minä: Ai siis alusvaatteetkin jätän?
Sairaanhoitaja: Niin...
Minä: Ai... kaikki alusvaatteet?
sairaanhoitaja: No omat alushousut voit pitää.
Minä: Aah, hyvä! (?????? Hyvä :-D Hullu pikkarinainen on kiintynyt kalsareihinsa.)
Sairaanhoitaja: Sillä varauksella että jos desinfiontiainetta valuu joudumme mahdollisesti leikkamaan alushoususi pois.
Minä (innokkaana pervona) : No se ei haittaa!
Hihittelin itsekseni aika pitkään hoitajan poistuttua.
Viime viikko oltiin perheen kanssa kotikonnuilla. Tiivis viikko taas niin kuin aina ja esimerkiksi molemmat kummipojat jäivät näkemättä, mistä tulee aina vähän huono omatunto. Paljon kuitenkin ehdittiin, käytiin mm. uimassa koko perheen voimin! Oli Naken ensimmäinen kerta kylpylässä ja niin paljon hän nautti, että mennää varmasti uudestaankin. Yksi vieras pikkutyttö huomasi Naken puuttuvat varpaat ja sanoi: Oi, pieni vauva! Tuolta pieneltä vauvalta puuttuu varpaita. Se on vielä niin pieni vauva ettei sille ole kasvaneet kaikki varpaat." Hih, logiikka kymppi. Sitten alkoi kyllä jo vähän ärsyttää kun aina sattuessamme vastakkain hän kommentoi miten "tuossa on se vauva jolta puuttuu varpaita". Olisi varmaan pitänyt jutella aiheesta mutten vain jaksanut. Todellakaan hän ei sanonut sitä millään pahalla, mutta kun tuo on juuri se miten pelkään ihmisten Nakkeen suhtautuvan, bongaavan pari hassua varvasta kokonaisen pienen tytön sijaan.
Päästiin myös Villen kanssa kahdestaan rimpsalle ja Nakke oli ensimmäistä kertaa vanhemmillani yötä. Hyvin oli mennyt. Olen niin onnellinen ettei Nakke enää vierasta vaan on luottavainen, reipas lapsukainen.
Nyt vähän särkylääkettä ottamaan kun tuota haavaa alkoi jomotella ja samalla jos glögit keittelisi. Muistinko jo mainita että on aika hemmetin mahtavaa tällainen aikuisten illanvietto. ;-) Ja tosiaan saa pitää peukkuja että seuraavatkin illat menevät yhtä hyvin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?