tiistai 27. tammikuuta 2015

Uimakaverit

Olin tänään Naken kanssa uimassa, se on meidän yhteinen harrastus (jos sallitte termin harrastus käytön kahden käynnin jälkeen. Niitä tulee lisää!). Altaassa tapasimme ikäiseni äidin pienen pojan kanssa. Jotenkin jännitän toisten äitien kohtaamista ja jännitystä peittääkseni muutun sen verran pirtsakaksi, että tuokin äiti taisi säikähtää minua. "Oi siellä on pieni poika", sirkuttelin Nakelle kimeän pirteällä äänellä, "Minkäs ikäinen hän on?" "Puoli vuotta", pojan äiti vastasi, "entäs sinulla tuo?" "Vuoden ja viisi kuukautta." Ja sitten olimme molemmat jotenkin järkyttyneitä ja vaivaantuneita, koska kokonsa puolesta puoli-vuotias oli ainakin pari kiloa Nakke-kirppua isompi. Usein Nakkea luullaan ikäistään nuoremmaksi, monesti kysytään esimerkiksi joko hän on vuoden. Tuolla pojalla on varmaankin päinvastainen tilanne.

Nakke sai taas älyttömästi huomiota mummoilta. Enimmäkseen positiivista ja söpöttelevää, mutta yksi moukka kysyi kauhistuneena, mitä varpaille on sattunut. Sanoin ettei mitään, tuollaiset ne ovat aina olleet, johon hän osaaottavasti/ säälitellen: voi kauheaa. Voi jumankauta! Sanoin että ei se ole yhtään kauheaa, ihan samalla tavalla hän touhuaa kuin kuka tahansa muukin. Rouva ei vastannut ja leijonaemo minussa viilteli hänestä pitkiä suikaleita ja pisteli poskeensa.

Pukukopeilla oli vähän hässäkkää, kun kahdelta rouvalta oli "varastettu" uimapuvut! Voi päivittelyn määrää! Turpakäräjät ja mikä nykyajan ihmisiä vaivaa! ja kyllä jos on jonkun elämä varastetusta uimapuvusta kiinni--! kimpoilivat seinistä ja ryhmähysteria uhkasi levitä. Viereisellä kaapilla nainen alkoi suurieleisesti ja isoäänisesti etsiä myssyään ja minä aloin yhtä suurieleisesti nostella omia tavaroitani, aivan kuin hän olisi minua epäillyt. Pipo löytyi sitten jostain sivupöydältä ja poislähtiessä infotiskin ohittaessani kuulin, miten ainakin toinen "varastettu" uimapuku oli palautettu sinne.

Nakke käveli ulkona pitkän pätkän kädestäni kiinni pitäen enkä ole ikinä ollut hänestä ylpeämpi. Minun vauvani osaa kävellä! Se tuntuu aivan hemmetinmoiselta maailman ihmeeltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs mietit?