Rv 16+4 ajatuksia

Olin torstaina ultrassa. Laskettu aika aikaistui vielä vähän, on nyt siis 2.7. eikä enää siitä muutu. Tämä uusi vauva on mahassa rauhallinen, ultrassa nakottaa paikoillaan, sydänäänet kuuluvat neuvolassa helposti, liikkeet naputtavat tasaisina. Nakke oli mahassa kova möyryämään ja mylläämään, neuvolassa sydänäänten kuuntelu oli hankalaa kun hän pyöri ja sinkoili niin kauan kuin tilaa vain oli, ultrissa huitoi ja hikkaili kuin mikäkin. Nytkin hän on sellainen vilkasliikkeinen, "konttaa" vikkelästi omalla loikkatyylillään ja nyt kävelemään opittuaan kiiruhtaa puolijuoksua. Hauska ajatella jos tuo mahakäyttäytyminen jo ennustaa tulevaa temperamenttia. Tai temperamentti ei varmaaan ole oikea sana mutta mahan ulkopuolista elämää kuitenkin.


Tämäkin raskaus on ollut melko helppo, vaikka pahoinvointi ja väsymys ovatkin olleet rankempia kuin Nakkea odottaessani. Useina päivinä muistan vasta illalla että olen raskaana. Väsymys alkaa vihdoin väistyä ja kuten Villen riemuksi totesin,"alan olla oma itseni, täynnä turhautunutta energiaa jota en saa purettua". Synnytys ei jännitä yhtään, vaikka tietysti toivon että pääsen yhtä helpolla kuin puskiessani Nakkea ulos. Kaien mahdollisen kivunhelpotuksen haluan myös.


Olen jo pitkään ajatellut, että kaksi lasta on meille sopivasti, ja etenkin Ville on vahvasti sitä mieltä. Usein huomaan miettiväni, miten todennäköisesti olen nyt elämäni viimeistä kertaa raskaana. Välillä ajatus on surullinen, haikeutta täynnä, ja välillä tunnen helpotusta. Saan oman kehoni itselleni, se on ihanaa, ja samalla pienen surutyön paikka.