Olen yleensä ihan tyytyväinen ulkonäkööni. Itseluottamukseni on melko vahva, johtuen varmaan siitä että olen pitkälle aikuisikään ollut onnettoman epävarma itsestäni ja ihan koko ihmisarvostani. Aina vähän, tai aika paljonkin, oudompi, rumempi, hitaampi, tylsempi, huonompi kuin muut. Siitä kun olen sekä tietoisesti että myös pikkuhiljaa iän tuoman rohkeuden myötä ruennut rakentelemaan itseluottamustani ja minäkuvaani perusteellisesti pohtien ja analysoiden on se tehnyt minusta vahvan ja omillani seisovan, lujan puun kun ennen olin tuulessa heiluva rikka - aina yhdessä seurassa yhtä ja toisessa toista mieltä, alati itseäni ja arvoani puntaroiva. Ulkoisen olemuksen kanssa on ollut helppo tehdä rauha kun sisinkin miellyttää - olen kaukana missistä ja mannekiinista mutta olen minä, tällainen.
Vaan toista on nyt! Ihoni on mennyt kamalaksi, se on niin kuiva että hilseilee. Kyllä! Lisäksi etenkin naama on täynnä rumia punaisia laikkuja, kuin palovammoja, ja kuivuudesta johtuen silmien väliin on painunut pystysuorat rypyt silloinkin kun en kurtista kulmiani. Molemmissa reisissä on tulipunaista, paksua, sienimäistä ihottumaa. Kyllä vain, minä tässä, kuulostanko naiselta suoraan helvetistä? Lisäksi tukkamalli on typerä ja vauvamaha paisuu samaa tahtia eteen ja sivuille niin, että jenkkakahvoista saisi otteen vaikka kokonainen kylä ja ylipäänsä näytän pinkeämahaisen odottajan sijaan siltä, että on tytölle ruoka maistunut... Iho vuoroin kutisee ja vuoroin kirvelee,mikä saa minut jatkuvasti tietoiseksi epäviehättävyydestäni. Aivan kuin tässä ei olisi tarpeeksi olen potenut itsenäisyyspäivästä saakka flunssaa vuotavine nenineen, hakkaavine yskineen ja kurkkukipuineen. Eli itsepä sen sanoin: nainen helvetistä, saanen esittäytyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?