Kuulumisia herkkyydestä kissoihin ja sisaruudesta ensimmäiseen äitienpäivään

Rauhallinen kahvihetki: vain minä, kupillinen espressoa, blogi ja kaivinkoneen ääni. Toisin kuin voisi ajatella on tuo ääni minulle suorastaan musiikkia korville, koska se saa kaupunkilaistyttö-Naken vetämään ihania kolmen tunnin päiväunia. Mitä kovempi meteli sitä syvempi uni! Toivon ettei naapureiden piha tule koskaan valmiiksi.

Katsoin eilen Duudsonit tuli taloon -ohjelman, ja siinä lopussa vilautettiin seuraavaa jaksoa jonka päähenkilönä on pahasti koulukiusattu Eemeli-poika. Olen nyt sitten miettinyt suunnilleen vain sitä poikaa ja tuntenut suurta myötätuntoa ja sääliä. Miksi pitää olla kiusaajia, miksi, miksi! Verkkokalvoilleni on tatuoitunut kuva kyynelsilmäisestä, sieluaan myöten säikähtäneen näköisestä Eemeli-pojasta.

Olen aina ollut herkkä, mutta tämä äitiys on vahvistanut sitä piirrettäni potenssiin sata. Ei oikeasti mene päivääkään, ettenkö joutuisi ajattelemaan "kaikkia maailman sorrettuja, poljettuja ja heikkoja", niin kuin äskettäin itselleni puuskahdin. Tyyliin jos radiossa sanotaan että siellä ja siellä nälänhätä voimistuu, kuvittelen mielessäni nälästä sairaan lapsen niin elävästi että omaan sydämeen sattuu ja nälkä miltei korventaa omaa vatsaa. Tuntuu että aivan tuloillaan on sata miljoonaa kyyneltä mutten itke niitä, mietin vain, koko ajan mietin vain.

Välillä olen miettinyt, pitäisikö mennä juttelemaan vaikka neuvolapsykologille, jos hänellä olisi jotain vinkkejä miten saisin vähän kovetettua itseäni. Mutta en taida kuitenkaan viitsiä, kun varmaan ajatukset normalisoituvat kunhan hormonitkin palautuvat taas imetyksen loppumisen myötä normitasolle, ja tietysti varmaan töiden aloituksellakin on positiivinen vaikutus, kun ei vain päivät pääskytysten mieti omia juttujaan. Ja siis herkkyys on mun mielestä tosi jees ominaisuus, siitä en edes haluaisi eroon, vaikka nyt meneekin vähän yli. 

Kissat muuttivat eilen kesäkotiinsa Naken kummisedän äidin luokse. Tämä oli kuulemma jo oikein ihastunut kesäkämppiksiinsä ja olen varma, että kissoilla on siellä hyvä olla. Varmaan myös saavat toisistaan turvaa näin alkuun uutta paikkaa ihmetellessään. Minusta tuntuu niin tyhjältä ja hiljaiselta täällä kotona, vaikken varsinainen kissalover olekaan aikoihin ollut. Ovathan ne silti perheenjäseniä, kaikkine rasittavine yökolisteluineen, sohvanrepimisineen ja tappeluineen.

Vietin melkein koko maanantaipäivän siskoni seurassa. Tuntuu että pitkästä aikaa meillä oli aikaa toisillemme, ihanaa! Tavattiin kaupungilla ja pienen kaupoissa pyörimisen jälkeen käytiin Töölössä Tokio 55 -ravintolassa lounaalla. Taivaallisen hyvää sushia! Melkein kuola valuu kun mietin. Aaaah mmm! Kivaa oli myös jutella ja varmaan pari tuntia meillä siellä vierähtikin. Sitten koitti parin tunnin hajurako toisistamme, kun sisko pakkasi seuraavan päivän matkustuskamojaan matkatavaroitaan kotonaan ja minä kävin pyörähtämässä omassani, ennen kuin lähdin hakemaan häntä ja tultiin Prisman kautta meille. Illalla käytiin vielä Mäkkärissä, olipas hyvää mättöä pitkästä aikaa ja kaiken kaikkiaan vitsit miten kiva päivä!

Seuraavana aamuna kello herätti 04:30. 04:45 oltiin jo autossa matkalla kohti lentokenttää. Siskoni muutti kesäksi ulkomaille, mikä on hänelle hieno tilaisuus mutta aiheuttaa varmasti monia orpoja oloja minulle täällä. Mutta niinhän se menee, että jokaisen on seurattava omia polkujaan ja tehtävä mitä on tehtävä, ja perhe on ja rakastaa vaikkei nähtäisi sataan vuoteen. 

Lentokentältä tultuani pääsin vähän nolaamaan itseäni, kun olin epähuomiossa räppässyt hätävilkut päälle eikä aavistustakaan mistä ne saa pois! Ihmettelin aikani pihassa ja ajoin sitten läheisen huoltoaseman pihaan, ajattelin että kyllä varmaan kohta joku tulee tankille ja osaa auttaa minua. Luin auton ohjekirjaa ja hihittelin välillä hysteerisenä ja lopulta saapui pelastajani valkoisella autollaan. Vuolaasti kiittelin häntä ja tunsin itseni aika tyhmäksi, mutta ajattelin sitten että voin joko nolostua tai sitten en, häpeäkinhän on vain tunne ja minä hallitsen omia tunteitani en ole niiden vietävissä, enkä sitten nolostunut. Aikamoista psykologisointia kello viideltä aamulla eikö!

Tänään, kunhan Ville tulee töistä, lähdetään porukalla äänestämään. En ole yhtään kiinnostunut koko vaaleista enkä niistä juurikaan ymmärräkään (eikä mun ehdokas sitä paitsi ikinä pääse missään vaaleissa läpi), mutta koska demokratia on IHAN JEES HOMMA niin pitäähän sitä käydä kansalaisvelvollisuutensa -oikeutensa täyttämässä. Siitä voisin jatkaa salille nyt kun Ville ja Nakke eivät enää tarvitse minua mihinkään iltahommiin, yhhyy, yhhyy, yhhyy.

Vielä pari sanaa äitienpäivästä! Ensinnäkin oli ihanaa pyöriä rakkaan ystäväni ja hänen maailman suloisimman tyttärensä kanssa kaupungilla. Käytiin hakemassa ruusukimppumme, ihailtiin kaunista kesäistä Helsinkiä ja mentiin sitten kahville. Tyttösemme pitivät huolen, ettei kovin syvällisiin keskuteluihin tullut juututtua, kun Nakke keikkui polvellani ja oli vailla milloin maissinaksua, milloin sosetta, ja ystäväni melkein kaksi-vee tutkaili kiinnostuneena ja sirkeänä mitä ympärillä tapahtuu. Perus lasten meininkejä, siis, ja mielelläni lähden toistekin tuolla kokoonpanolla kahvittelemaan ja kartsalle pörräämään.

Kotiin tultuani Ville kattoi meille kahvit ja itse leipomansa kakun, joka oli koristeltu "äitiyden alkulähteen mukaisesti ja myös eilen päättyneen imetyksen kunniaksi" tissiksi. Otin tietysti heti ison palan nänniä, hoh hoh. Illalla käytiin vielä läheisessä metsässä kävelyllä koko porukka ja Naken mentyä nukkumaan katsottiin Villen kanssa Suomi-Venäjä -jääkiekko-ottelua ja juotiin kaljaa. Ei siis mansikoita, shampanjaa eikä korulahjoja vaan juuri minun näköinen äitienpäivä. ;-)