Voi kun on suloisesti pakarat, sisä- ja ulkoreidet, kyljet, hauikset ja melkeipä oikeastaan koko kroppa kipeänä eilisen salireissun myötä. En ole masokisti (oi rakkaat lukijani), mutta tuollainen kuntoilemalla hankittu lihaskipu tuntuu kyllä erinomaisen makialta välillä.
Laitoin viime yöksi kasvonaamion kasvoilleni ja heräsin aamulla kasvot punaisina heloittaen, siellä täällä sellaisia koholla olevia punaisia laikkuja. Kiva pikku allerginen reaktio, ei ihan sellainen "heleä ja hyvin kosteutettu" lopputulos mitä hain... Ihoni on kamalan herkkä nykyään, mutta kun tuo naamio oli luomua niin ajattelin että olisin sen kestänyt. Vaan väärässäpä olin. Onneksi tänään ei ole menoja, mitä nyt aamulla käytiin Naken kanssa kaupassa. Kunhan Ville tulee töistä grillataan, jee! Kotipihassa ei haittaa vaikka naama on kirjava kuin mikäkin pizza.
Nakke-tyttönen treenailee liikkumista. Tällä hetkellä repertuaaliin kuuluu kääntyminen selältä mahalle ja takaisin selälleen, selällään jaloilla itseään eteenpäin potkuttelu, mahallaan akselin ympäri pyöriminen sekä enemmn tai vähemmän innokkaat konttausasentoharjoitukset. Pylly ja maha nousee jo hienosti, välillä taas koko yläkroppa käsien varaan, mutta liikkeiden yhdistäminen ei vielä onnistu. Välillä Nakke saattaa pötkötellä jumppiensa välissä kymmeniä minuutteja poski mattoa vasten, sitten taas jaksaa!
Olen huomannut, että valitan Villelle asioista joita itsekin teen. Esimerkiksi inhoan kovasti, jos hän jää katsomaan telkkaria minun mentyäni jo nukkumaan, ja aamulla ensimmäinen mitä näen alas tultuani on repsottavat sohvatyynyt ja levällään lötköttävä torkkupeitto - eli juurikin se näky, jonka tänä aamuna kohtasin jäätyäni itse eilen tv:ta katsomaan. ;-) Keittiösotkutkin ovat hänen jättäminään ihan helvetin ärsyttäviä, vaikka jotenkin kummasti ei ne itse jätetyt sotkut sillä tavalla häiritse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?