Olen niin väsynyt että melkein päässä surisee, mutta pikaiset kuulumiset nyt kuitenkin niin ei vallan venähdä tämä kirjoitustauko. Eilisen pohjustuksen myötä luvassa onnellisia päiviä, onnellista arkea, onnellinen perhe. ;-)
Viikonloppu oli mahtava! Sain perjantaina luoksemme yökylään ystäväni, hänet jolle olin kaasona helmikuussa. Tavattiin illalla kaupungilla - ensimmäinen kerta kun jätin Naken iltapuuron ja nukutuksen Villelle. Oli samanaikaisesti haikea ja ihanan vapaa fiilis. Minne imetys on jäänyt, minne puolillepäivin nukutut aamut kuukauden ikäinen kolmekiloinen nyytti kainalossa, minne ensimmäinen hymy ja nauru, minne minun pikkuinen vauvani - minne meidän kahden läkähdyttävän tukahduttavan tiivis symbioosimme, joka sai minut hakkaamaan päätä seinään ja miltei kuristumaan kotiin mutta joka nyt tuntuu jollain katkerankauniilla tavalla ihanalta, kuin edellisöinen uni joka koko ajan hapartuu kauemmaksi.
Käytiin Hard Rock Cafe Helsingissä syömässä ja jatkettiin vielä siitä Baker'siin olusille ja viineille. Ja jos kotoa lähtiessäni olinkin tuntenut erinäisiä haikeuden ja ikävän tunteita, oli tuossa ekstemporee toteutetussa "yksillä" olossa päällimmäisenä tunteena vapauden riemu. Ihan oikeasti en olisi siinä pikkupikkuvauva-symbioosissa uskonut, että ikinä saan kokea tuollaista ja nyt sitten jo koin. Oli ihanaa jutella töistä ja ihmissuhteista, perheistä ja lastenkasvatuksesta, itsetunnosta ja epävarmuudesta, jutella kaikesta tutun, rakkaan, luotettavan ihmisen kanssa. Olin suloisesti hiprakassa ja kun yhden maissa kuukahdin sänkyyn uni tuli heti.
Toisin kuin voisi luulla, en ollut aamulla väsynyt kiekukaulan toimittaessa aamuherätyksensä seitsemän maissa, vaan edellisillan tuulettuminen oli ladannut akut tehokkaasti. Lähdettiin Naken nukahdettua Vantaalle vanhinkotavarakeskukseen ja pari tuntia vierähtikin reissuun kauniista kesäpäivästä nauttien ja hyviä löytöjä tehden. Kotona pidettiin pieni ruoka- ja levähdystauko ja taas sitä mentiin, tällä kertaa Hyvinkäälle yhteisen ystävämme luokse. Siellä vierähtikin iltaan asti kuulumisia vaihtaen ja ystävämme kolme-vuotiaan touhuja ihastellen. Nakke-murunen torkkui sylissäni ja oli täydellisen ihana kultakimpale, t. höperö äiti.
Illalla tuo kultakimpale ei meinannut millään nukahtaa. Hillui vain sängyssään kuin pikkuinen apina seilaten sängyn laidalta toiselle kuin mikäkin aallokossa kieppuva villi ja vapaa pikku paatti. Lopulta otin hänet takaisin alakertaan ja hän venkoili sylissäni melkein pari tuntia välillä kikatellen, välillä muuten vain läheisyydestä nautiskellen. Muru, hän on muru! Teki oman henkilökohtaisen valvomisenkkansakin, aina kello 21 asti... Hänen vihdoin simahdettuaan vietettiin ystäväni kanssa iltaa viinin ja herkkujen parissa ja Villekin saapui pian töistä liittyen joukkoon iloiseen.
Sunnuntaina piti pitkästä aikaa herätä kelloon, että ehdin aamuvuoroon töihin. Kyllä oli taas kiva käydä! Kivempi vielä kuin viimeksi, kun ei ollut niin tolkuton hoppu eikä raivoavia työkavereita... Mieltä lämmitti miten porukat jotenkin ilahtuivat minut nähdessään, yksi oikein halasi. On ne vaan kivoja naisia. Töiden jälkeen suoritettiin Villen kanssa miltei kirjaimellisesti läpsystä vaihto, ja siitä melkein samantien lähdettiin Naken kanssa kauppaan. Oli tarkoitus ihan vain pikaisesti käydä lähikaupassa ja tulla sitten pyykkivuorolle takaisin, mutta ihana kesäpäivä vei mennessään ja käveltiinkin kaikessa rauhassa kauempaan kauppaan, ostettiin ostosten lisäksi vähän evästä ja kuljettiin vielä pidempää reittiä eväitä mussuttaen.
Eilen, voi ihanuutta, kesäinen sää sen kun jatkui! Aaaah, kesä! Rakastan, rakastan, rakastan. Villen lähdettyä töihin iltavuoroon pakkasin taas Naken rattaisiin ja lähdettiin useaksi tunniksi ulos. Kierreltiin puistoja, ostettiin evästä, pidettiin piknikkiä seurakunnan pihalla nurmikolla. Syötiin ihania tuoreita hedelmiä ja oltiin illalla auringon punertamia, lähmäisiä, multaisia, ruohotahraisia, väsyneitä, onnellisia. Pikkuvauva-aika-kaihostani huolimatta - aivan mahtavaa kun Nakke kasvaa! Hänestä alkaa kuoriutua esiin oma hurmaava persoonansa, hän on hassu, kujeileva, läheisyydenkipeä tähtisilmä ja minä rakastan häntä aivan kauheasti.
Tänään jatkoin eilen aloittamaani projektia: pirtinpöytä-kalustomme maalaamista. Nyt on ensimmäinen penkki hiottu kahdella eri karkeusasteisella hiomapaperilla, pohjamaalattu ja vielä sudittu ensimmäinen kerros päällysmaalia. Huomenna saa laittaa toisen kerroksen ja sitten ei kun toisen penkin ja, ugh, pöydän kimppuun. Sanoin Villelle, etten tajua miten ihmiset jaksavat remontoida tai, herranen aika, rakentaa kokonaisia taloja ja siinä ohella mahdollisesti vielä käydä töissä, hoitaa lapset ja kirjoittaa väitöskirjan, ja minä olen ihan poikki jo yhdestä penkistä. Liikaa happea varmaan näin äkkiseltään. Tänäänkin ollaan oltu Nakkeseni kanssa varmaan joku kuusi tuntia pihalla.
Huomenna piti lähteä perheen kanssa Suomenlinnaan, olin odottanut sitä jotenkin ihan kauheasti, mutta valitettavasti se peruuntui kun Villellä onkin huomenna autokoulun arvioiva ajo. Harmittaa jotenkin ihan kauheasti, vaikka hyvähän se ajo on tietysti saada alta pois. Ja voidaanpa sitten tehdä tuota kalusteprojektia ihan urakalla. Lohdutteli pettynyt nainen itseään.
Näitä ihania, kuumia, onnellisia päiviä on leimannut monellakin tapaa niiden hetkellisyys, joka saa ne tuntumaan monin verroin kauniimmilta. Hetkellisyys aurinkoisen sään johdosta (Suomen suvi on lyhyt!), vapaiden kuljeskelulle omistettujen päivien johdosta (tämä on viimeinen vanhempainvapaaviikkoni kotona Helsingissä!) ja tietysti hetkellisyys joka on aina läsnä suhteessa tyttäreeni, joka kasvaa, koko ajan kasvaa, opettelee konttausasentoa ja on maailman onnellisin kun herätessä huomaa, että molemmat vanhemmat on kotona, siinä niin, vieressä. Koko ajan kasvaa meistä poispäin (ja niin sen kuuluu mennä), mutta on vielä siinä.
Noh jopas olikin pikaiset kuulumiset... Olen tässä kirjoittelun ohella herkutellut graavilohileivillä, katsonut Sooloilua-leffaa ja jutellut Villen kanssa. Nyt kuitenkin uni kutsuu niin painokkaasti etten saata häntä enää vastustaa joten mentävä mun on. Hyvää yötä! Kauniita unia. <3
Toisin kuin voisi luulla, en ollut aamulla väsynyt kiekukaulan toimittaessa aamuherätyksensä seitsemän maissa, vaan edellisillan tuulettuminen oli ladannut akut tehokkaasti. Lähdettiin Naken nukahdettua Vantaalle vanhinkotavarakeskukseen ja pari tuntia vierähtikin reissuun kauniista kesäpäivästä nauttien ja hyviä löytöjä tehden. Kotona pidettiin pieni ruoka- ja levähdystauko ja taas sitä mentiin, tällä kertaa Hyvinkäälle yhteisen ystävämme luokse. Siellä vierähtikin iltaan asti kuulumisia vaihtaen ja ystävämme kolme-vuotiaan touhuja ihastellen. Nakke-murunen torkkui sylissäni ja oli täydellisen ihana kultakimpale, t. höperö äiti.
Illalla tuo kultakimpale ei meinannut millään nukahtaa. Hillui vain sängyssään kuin pikkuinen apina seilaten sängyn laidalta toiselle kuin mikäkin aallokossa kieppuva villi ja vapaa pikku paatti. Lopulta otin hänet takaisin alakertaan ja hän venkoili sylissäni melkein pari tuntia välillä kikatellen, välillä muuten vain läheisyydestä nautiskellen. Muru, hän on muru! Teki oman henkilökohtaisen valvomisenkkansakin, aina kello 21 asti... Hänen vihdoin simahdettuaan vietettiin ystäväni kanssa iltaa viinin ja herkkujen parissa ja Villekin saapui pian töistä liittyen joukkoon iloiseen.
Sunnuntaina piti pitkästä aikaa herätä kelloon, että ehdin aamuvuoroon töihin. Kyllä oli taas kiva käydä! Kivempi vielä kuin viimeksi, kun ei ollut niin tolkuton hoppu eikä raivoavia työkavereita... Mieltä lämmitti miten porukat jotenkin ilahtuivat minut nähdessään, yksi oikein halasi. On ne vaan kivoja naisia. Töiden jälkeen suoritettiin Villen kanssa miltei kirjaimellisesti läpsystä vaihto, ja siitä melkein samantien lähdettiin Naken kanssa kauppaan. Oli tarkoitus ihan vain pikaisesti käydä lähikaupassa ja tulla sitten pyykkivuorolle takaisin, mutta ihana kesäpäivä vei mennessään ja käveltiinkin kaikessa rauhassa kauempaan kauppaan, ostettiin ostosten lisäksi vähän evästä ja kuljettiin vielä pidempää reittiä eväitä mussuttaen.
Eilen, voi ihanuutta, kesäinen sää sen kun jatkui! Aaaah, kesä! Rakastan, rakastan, rakastan. Villen lähdettyä töihin iltavuoroon pakkasin taas Naken rattaisiin ja lähdettiin useaksi tunniksi ulos. Kierreltiin puistoja, ostettiin evästä, pidettiin piknikkiä seurakunnan pihalla nurmikolla. Syötiin ihania tuoreita hedelmiä ja oltiin illalla auringon punertamia, lähmäisiä, multaisia, ruohotahraisia, väsyneitä, onnellisia. Pikkuvauva-aika-kaihostani huolimatta - aivan mahtavaa kun Nakke kasvaa! Hänestä alkaa kuoriutua esiin oma hurmaava persoonansa, hän on hassu, kujeileva, läheisyydenkipeä tähtisilmä ja minä rakastan häntä aivan kauheasti.
Tänään jatkoin eilen aloittamaani projektia: pirtinpöytä-kalustomme maalaamista. Nyt on ensimmäinen penkki hiottu kahdella eri karkeusasteisella hiomapaperilla, pohjamaalattu ja vielä sudittu ensimmäinen kerros päällysmaalia. Huomenna saa laittaa toisen kerroksen ja sitten ei kun toisen penkin ja, ugh, pöydän kimppuun. Sanoin Villelle, etten tajua miten ihmiset jaksavat remontoida tai, herranen aika, rakentaa kokonaisia taloja ja siinä ohella mahdollisesti vielä käydä töissä, hoitaa lapset ja kirjoittaa väitöskirjan, ja minä olen ihan poikki jo yhdestä penkistä. Liikaa happea varmaan näin äkkiseltään. Tänäänkin ollaan oltu Nakkeseni kanssa varmaan joku kuusi tuntia pihalla.
Huomenna piti lähteä perheen kanssa Suomenlinnaan, olin odottanut sitä jotenkin ihan kauheasti, mutta valitettavasti se peruuntui kun Villellä onkin huomenna autokoulun arvioiva ajo. Harmittaa jotenkin ihan kauheasti, vaikka hyvähän se ajo on tietysti saada alta pois. Ja voidaanpa sitten tehdä tuota kalusteprojektia ihan urakalla. Lohdutteli pettynyt nainen itseään.
Näitä ihania, kuumia, onnellisia päiviä on leimannut monellakin tapaa niiden hetkellisyys, joka saa ne tuntumaan monin verroin kauniimmilta. Hetkellisyys aurinkoisen sään johdosta (Suomen suvi on lyhyt!), vapaiden kuljeskelulle omistettujen päivien johdosta (tämä on viimeinen vanhempainvapaaviikkoni kotona Helsingissä!) ja tietysti hetkellisyys joka on aina läsnä suhteessa tyttäreeni, joka kasvaa, koko ajan kasvaa, opettelee konttausasentoa ja on maailman onnellisin kun herätessä huomaa, että molemmat vanhemmat on kotona, siinä niin, vieressä. Koko ajan kasvaa meistä poispäin (ja niin sen kuuluu mennä), mutta on vielä siinä.
Noh jopas olikin pikaiset kuulumiset... Olen tässä kirjoittelun ohella herkutellut graavilohileivillä, katsonut Sooloilua-leffaa ja jutellut Villen kanssa. Nyt kuitenkin uni kutsuu niin painokkaasti etten saata häntä enää vastustaa joten mentävä mun on. Hyvää yötä! Kauniita unia. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?