Kiukkupussi tuomitsee vänisevät velliperseet

Olin melkein koko työpäivän kiukkuinen, 95% eleettömästi pään sisällä ja 5% hieman ulospäin tuiskahdellen. Hieman vain, ja aiheesta, vaikka pyrinkin kyllä aina säilyttämään malttini ja tavallaan olemaan tilanteiden yläpuolella. Jotkut ihmiset vaan ovat niin hiton ärsyttäviä! Olen itse ratkaisukeskeinen ja "hommat kyllä selviää" -asenteinen enkä voi yhtään sietää päinvastaista ongelmakeskeisyyttä ja sellaista raivostuttavaa vänisevää velliperse -meininkiä, jossa suurennuslasin kanssa nypitään asioista huonot puolet ilman että yritetään tehdä niille mitään rakentavaa. Aaaargh! Inhoan myös besserwisseröintiä, neuvojen tuputtamista, toisten asioihin puuttumista, ylimielisyyttä, kyräilyä, nirppanokkaisuutta, hienoperseilyä, saivartelua. Omalla ajalla onneksi ei juurikaan tarvitse olla epämieluisten voimavarasyöppöjen kanssa tekemisissä mutta töissä ei ihan aina voi välttää.


Nakke on sopeutunut hoitoon. Sen huomaa sekä hoitajien kertomasta, kotiinhakutilanteista jolloin Nakke touhukkaana tepastelee ympäriinsä sen sijaan että istuisi itkuisen näköisenä hoitajan sylissä odottamassa että myös koti-illoista, jolloin Nakke on itkuisen huomionhakuisuuden sijaan oma iloinen itsensä. Kuukausi siihen meni. Hoitajat ovat aivan superihania tuolla. Mua itkettää joka päivä Naken haettuani kun olen niin kiitollinen. Ehkä raskaushormoneillakin on vähän osuutta tähän syvään liikutukseen...


Olen kyllästynyt lihavaan olemukseeni ja siihen että koko ajan vain lihon lisää. Kahmin kiloja kuin sametti pölyä, paaaaaljon. Yritän fiilistellä että tämä on todennäköisesti elämäni viimeinen raskaus, mutta se tuntuu vain helpottavalta. Ainut mitä saattaa tulla ikävä on vauvan ihanien liikkeiden tunteminen.