Happy Friday

Kiva päivä tänään! Nakella oli heti aamusta Lastenklinikalla kontrolli huonojen hemoglobiiniarvojen takia ja jouduttiin laittamaan kello soimaan. Meillä on tällä viikolla ollut hyviä perheaamuja, sellaisia että aikaisesta lähdöstä huolimatta kaikki on hyvällä tuulella, kerrotaan Villen kanssa unia toisillemme, N syö reippaasti ja tepastelee sitten onnellisena ympäriinsä, kahvi maistuu aivan erityisen hyvältä, aikataulut pitävät. Vähän kyllä sitten Lastenklinikalle päästyämme meinasi pinnaa kiristää kun vapaita parkkipaikkoja ei tietenkään ollut ja kello nakutti eteenpäin. Ihan hyvin ehdittiin kuitenkin.


Pari tuntia siellä meni odottelun, labrojen sekä lääkärin ja hoitajan tapaamisen merkeissä. N oli superreipas, hienosti käveli isin kädestä kiinni pitäen pitkiä käytäviä kengät jalassa. Lääkäri oli mukava ja hemoglobiini hyvin nousussa. Seuraava kontrolli on kuukauden päästä.


Kotimatkalla käytiin kaupassa ja haettiin Mäkkäristä ravitsevaa lounasta. Sitten Villen pitikin jo lähteä töihin ja minä jäin maksamaan laskuja ja naputtelemaan viestejä, toisin sanoen viettämään Naken päikkäriajan tuomaa lepohetkeä. Naken herättyä kokkasin meille spagettia ja jauhelihakastiketta, nammm! Tosi hyvää pitkästä aikaa. Nakkekin tykkäsi, vaikka puolet ruoasta olikin rinnuksilla/ sylissä/ tukassa/ lattialla, kun äiti ei saanut auttaa.


Illalla leikittiin hyvä tovi lattialla. Kyllä se vaan on kivaa touhua kun ei ole kiire tai muuta hommaa kesken. Puistossakin käytiin, vaikkei kyllä olisi yhtään huvittanut. Nakke heittäytyy pukiessa kiemurtelevaksi madonlötköksi ja pitää ärsyttävää ulinaa, ja samoin ulisee pihalla heti kun hänet laskee maahan. Paitsi - eipäs tällä kertaa! Olin tikahtua ylpeyteen kun minun pieni tyttöni kävellä touhotti ensin puistossa ja sitten vielä hienosti käveli koko matkan kotiin (200-300m). Ei ollut mun ylisanoista tulla loppua! Ensimmäinen kerta kun N suostui kävelemään ulkona.


Reipas ulkoilija sai iltapalaksi lettuja (no, olisi kyllä saanut muutenkin. Reippaan ulkoilijan äidillä ei ole oma lehmä ojassa, reippaan ulkoilijan äiti on itse lehmä.). Mmmmm! Sitten olikin tytön aika käydä unille ja sinne hän ilman itkuja jäi ja taisi samantien nukahtaa. Pitää iloita tuosta, koska sairastelujen myötä jäi päälle se että hän tulee viimeistään puoliltaöin Villen ja mun viereen. Pidän taas unikoulun kunhan jaksan. Välillä tuntuu että mikäs siinä kun nukkuu vieressä, ja sitten taas välillä käy kuten viime yönä ja luulen nenäni murtuvan, kun Nakke kumahtaa takaraivo edellä täydellä painolla naamani päälle kesken makoisimpien unien.


Pitäisi myös aloittaa tuttivieroitus ja pottatreenit. Mä en jaksa!! Yleensä tykkään projekteista ja haasteista mutta nää lapsiin liittyvät jutut ei nappaa. Ei tässä nyt sillä tavalla kiire ole, kunhan ennen pikkusiskon syntymää saisi hommat hyvälle alulle. Siihen asti vedän vähän happea (/lonkkaa).