Tänään aika on liitänyt. Päivällä sain rakkaan ystäväni tänne meille ja hänen lähdettyään painelin rannalle, ja nyt katson vähän väliä kelloa ja yritän sisäistää, onko se oikeasti noin paljon. Tuntuu että olisi kaksi tai jotain.
Ystäväni saapui valtavien kantamusten kera: hoitopöytä, pino lehtiä ja vielä synttärilahja! Osasinkohan edes kiittää tarpeeksi... Ystävät ovat siunaus. Minulla on heitä vähän, mutta kaikki toinen toistaan avuliaampia, anteliaampia ja ihanampia, valiojoukko ympärillä, siis. Vaikea ymmärtää, mitä olen tehnyt ansaitakseni heidät, mutta pitää ottaa kun annetaan (uusi mottoni näköjään).
Herkuteltiin, juteltiin, aika hurahti liian nopeasti ja kohta olin jo saattamassa häntä bussipysäkille. Ilma oli muuttunut hiostavasta rehellisen lämpimäksi ja päätin skipata kaavailemani apteekkireissun ja vaihtaa sen uimarannalle menoon. Ja siellä uimarannalla meni myös talviturkki! Nukuin vähän auringossa, luin kirjaa (Monika Fagerholm: Lola ylösalaisin), nukuin vähän lisää, sain pikkuisen rusketuksen.
Kesä. Ja loma. Sydän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?