Talviturkki heitetty ja iho poltettu; on siis kesä ja rantakausi avattu. Täällä meidän lähellä ei ole merenrantaa mailla eikä halmeilla, mutta uimaranta kuitenkin, ja merivesihän vain onkin aivan liian kylmää. Eilenkin olin jonkun neljä tuntia rannalla. Villekin tuli töiden jälkeen, paistateltiin päivää, uin, syötiin jäätelöt.
Illalla grillattiin taas. Mietin siinä valmisteluja omassa keittiössä tehdessäni, että olen onnellinen. Onnellinen, onnellinen oon. Tuntui että elämä on juuri sellaista kuin haluan. Ei onnea vastarakastuneella tavalla, ei niin että Wuhuu, on kevät ja aurinko paistaa pitkän pimeän jälkeen, ei sellaista onnea vaan jotain juurevaa ja perusasiat kunnossa - tyyppistä. En leijunut enkä nähnyt sydämiä ja sateenkaaria, mutta maa allani tuntui vakaalta, seinät ja katto, mies grillin luona ja koko parisuhde, kissat jaloissa (Ville on opettanut ne kerjäämään).
Ei tällaisesta onnesta oikein tekstiä synny. Mutta tietysti olen silti mieluummin näin kuin haavoilla ja ailahteleva, maailman tuulten riepottelema,onneton ja onnellinen ja kaikkea jotenkin yli.
Olipas ihana kirjoitus. Ja vau, cool että on kuitenkin uimaranta lähellä =) Mäkin oon käyny tänään monta kertaa uimassa.
VastaaPoista-Zazu
Ei muuta kuin onnellinen hymy puolestasi. Sellainen perusonnekkuushan se ihanaa on: voi jopa tuntua, että se tunne kestää. Mielettömät tunnekuohutkun yleensä tuppaa tasaantumaan..
VastaaPoistaMä oon vähän kade tuosta rannasta. Täällä ei ole vettä kuin joessa, mutta siinä ei ui kuin semi-katulapset.
K