Onnellinen loppu

Eilen muutin ja pakkasin kuin hullu, en paljoa paikallani ollut. Välillä kuulostelin,  että onpa vauva hissuksiin, ja iltaa kohden aloin huolestua. Iltapalaa syödessäni vauva kuitenkin aloitti potkunsa, samoin nukkumaan mennessä, joten rauhoituin vähän ja kävin nukkumaan. Yöllä heräsin ja kuulostelin vauvaa, se oli ihan hiljaa. Aloin taas huolestua. Googlailin "sikiö ei liiku". söin vähän suklaata, hytkytin mahaa, vaihdoin asentoa, olin jo huolesta suunniltani. Samaan aikaan en voinut uskoa, että minun vauvani olisi kuollut, ja toisaalta kaikki pitkin raskautta vaivanneet pelot vyöryivt mieleen ja tunsin musertavana, miten minulle ei suoda lasta. Kun olin hytkytellyt mahaani lähes tunnin ja valmiina jo soittamaan Naistenklinikalle heräsi vauva viimein ja alkoi potkimaan. Huh! Samoin aamulla sain nauttia potkuista. Mutta en varmaan koskaan unohda sitä huolta ja epätoivoa.

Kissat menivät eilen ystävällemme yökylään. Kotioloissa mitä reippain ja ihmisläheisin pikkukissa Kirppu oli piilotellut kuusi tuntia! Lopulta ystävämme sai sen kalkkunaleikkeellä houkuteltua esiin. Voi pieni arka kissa-parka... Winston oli kuulemma äksyillyt entiseen malliinsa ja heti kun pääsimme perille kiersi se isännän elein asunnon ja hyppäsi sitten pöydälle. Yöllä valvoessani ikävöin karvakavereitani ja olisin halunnut Kirpun jalkojen päälle, Winstonin hurisemaan tyynylle.