Näin viime yönä vaikka mitä unia, niin kuin nykyään yleensäkin. Yhdessä unessa väsäsin ihan vittuuntuneena joulualahjoja; minulla oli kunnianhimoinen hanke tehdä kaikille itse lahjat. Etsin tarvikkeita Tallinnan Satama Marketin tapaisesta koju-keskittymästä ja sain joltain järjestyksenvalvojilta varoituksia ja porttikieltoja. Aika uhkasi loppua, savesta tekemäni kello lörpsähti ja kaikki meni vähän päin hemmettiä.
Toisessa unessa olin neuvolassa. Ville jäi jostain syystä aulaan pelaamaan jotain tietokonepeliä ja olin ihan nolona, kun ei voinut tulla mukaan. Vaaka oli ikäänkuin puolikkaan jumppapallon päällä ja minulla oli kamalasti vaikeuksia pysyä tasapainossa sen päällä. Terkkari päivitteli, nyt on paino satakaksviis, no nyt meni jo kahteensataan kiloon, herranen aika, mitä sä oikein syöt... Sitten hän repi neuvolakortista painokäyräsivun pois ja mietin ärtyneenä, että olisi nyt ollut ihan kiva tietää paljonko se paino sitten on.
Aamulla kun kerroin Villelle unesta hän kysyi, voisiko uni viitata jotenkin siihen, että vedän nykyään joka päivä (!) leivoksia. Puolustauduin ihan närkästyneenä, että mut kun mulla tekee mieli niitä! Tuohon argumenttiin oli vaikea keksiä sanottavaa.
Tänään on sekä supistanut, närästänyt että ollut aamupahoinvointia (tervetuloa vaan takaisin) ja olen vähän nurinkurisesti iloinen ja kiitollinen noista kaikista. Tuntuu että raskaus on taas totista totta, viime viikon epäilyjen jälkeen. Ville huolestuu supistuksista ja kysyy pitääkö lähteä sairaalaan, mutta kerrankin minä olen coolio ja tiedän ettei mitään hätää ole.
Tänään on ensimmäinen lomapäivä ja nyt, kun niitä päiviä on edessä vielä neljän viikon verran tuntuu, että aika loppuu kesken. Lomalle siirtyminen henkisesti ottaa aikansa. Olen jo siivonnut ja hinkannut alakerran, pyykit pyörii pyykkituvassa. Eilen pidimme kahdenkeskisiä grillikestejä puoleen yöhön. Tuntuu että aika loppuu kesken vaikka kaikkihan on vasta alussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?