Sipsirasvaa sormissa ja pikkumusta haaveissa

Yksin valvon mä yössä. Tykkään.

Katsoin äsken leffan Coco Chanelista. Olin jostain syystä odottanut tuon leffan katsomista ihan kamalasti ja valitettavasti jouduin pettymään. Ehkä osasyy sille, miksi leffasta jäi vähän laimea maku on se, että touhusin samalla kaikkea muuta ja painoin pausea vähän väliä: laitoin pyykkejä, kävin kurkkimassa nuoria, siivosin keittiötä, keitin kahvia, söin soppaa. Jäi vähän pirstaleinen kuva koko ellusta tuolla katselutaktiikalla. Kuitenkin olisin toivonut enemmän keskittymistä Cocon eli Gabriellen muotivuosiin ja vähemmän köyhyyden, kurjuuden ja nöyryytyksen vuosiin ennen kuin bisnekset lähtivät rullaamaan. Ymmärrän kyllä, että tuossa haluttiin esittää henkilökuvaa, mutta minulle olisivat ihan vain kelvanneet pukuloistot, laukut ja pitkät helminauhat. Olin varautunut ihastuttavaan muotiilotulitukseen ja estetiikan voittokulkuun ja sainkin jotain ankeampaa ja elämänmakuisempaa. Byää.

Mietin tuosta Cocosta, että ehkä hän oli niin rohkea ja itsevarma siksi, ettei hänellä ollut juurikaan menetettävää: ei perhettä eikä omaisuutta. Oikeastaan vain istekunnioituksensa ja lahjakkuutensa (vain, sanoinko?), ja itsekunnioitustaankin hän joutui myymään heilastelemalla yrjöttävän irstailevan kartanonherran kämpillä asuinpaikan saadakseen.

En tiedä. Miksi niin odotinkaan.

Audrey Tautou oli kyllä hurmaava, kuten hän aina on. Olen tänä viikonloppuna katsonut kaksi Tautou-leffaa: tämän Coco Chanelin ja viime yönä Kimpassa. Olen nähnyt sen ennenkin, se perustuu Anna Gavaldan samannimiseen romaaniin. Taitaa olla yksi lempielokuvista. Tällä viikolla olen katsonut myös Kill Bill 2:n, kun tuli niin sopivasti telkkarista toissa yönä, ja sitten sen Marilyn-leffan keskiviikkona.

Perjantaina menin rakasta siskoani hänen yliopistolleen vastaan. Kävelin ja oli ihanaa kulkea aamupäiväkuhinaisen Kallion läpi. Minä vaan rakastan sitä kaupunginosaa. Siitäkin huolimatta ja juuri siksi, että kaikessa rauhassa kävellessäni vastaantuleva humalainen sihahti mulle, Eiks sua palele, perkele. Palelikin kyllä vähän, olinhan hameessa ja ilman pipoa ja ympärillä paukkui tammikuun pakkanen. Muita legendaarisia Kallio-lausahduksia on mm. vuosia sitten sattunut seuraava: tarvoin tuulta päin ympyrätalon edessä tukka pystyssä ja minulle huudettiin kadun toiselta puolelta, Varo ettei peruukki lennä. Kallio = sydän. En kuitenkaan haluaisi asua siellä enää, mutta aina siellä on kiva käydä.

Siskoni kanssa käytiin syömässä yhdessä thaikku-paikassa ja sitten vain luuhattiin vaatekaupoissa. Tuntui niin hyvältä viettää kiirettömästi aikaa yhdessä ja puhua tietäen, että silti jäi vielä paljon asioita joita ei ehditty käsitellä. Ennen eron hetkeä kävimme vielä Kampin Kaakaopuu-kahvilassa cappucinoilla (minä) ja valkosuklaakaakaolla (sisar).

Tulppaanit jotka ostin tiistaina ovat vieläkin kauniita ja saan niistä iloa joka päivä. Tänään siivosimme pienimuotoisesti, minä vessan ja Ville tiskit. Sitä ennen kävimme kaupassa, leffavuokraamossa ja kahvilla. Sitten minun pitkin lähteä tänne töihin.

Haaveilen täydellisestä meikkipussista, tai oikeammin sen sisällöstä. Poskipunaani olen tyytyväinen, se on sellainen voidemainen ja ollut luottotuoteeni iät ja ajat (se sama merkki ja sävy siis. Kyllä se aina välillä kuluu ja vaihtuu uuteen.). Ripsivärissäkin olen aina käyttänyt yhtä ja samaa, mutta nyt ostin Barcelonasta uuden Sephoran ripsarin ja se on  i h a n a. Kunhan siskoni menee keväällä Lontooseen teen hänelle pienen Sephora-tilauksen... Jonka on paree olla jäämättä rajalle. Kulmakynäni on hyvä, siinä on toisessa päässä harja jolla sudin jouheni ruotuun. Luomivärejä en juurikaan käytä, mutta kun käytän on toissajouluinen smoky eyes - palettini siihen tarkoitukseen omiaan. Värit ovat laadukkaita ja mukana tullut sivellin niin hyvä, että jopa minä saan sillä varjostukset tehtyä (ainakin jonkinmoiset).

Ongelmana on siis lähinnä meikkipohja. Nykyään käytän yhtä meikkivoidetta, olisikohan Lorealin, johon en kyllä ole yhtään tyytyväinen. Sen luvataan olevan kevyt, peittävä ja kestävän iholla siistinä 20 tuntia (?), mutta minun ihollani se on enemmänkin samea, paakkuuntuva ja koko meikin naamioksi tekevä pakkeli. Haluaisin hyvän mineraalimeikkivoiteen mutta en ole oikein perehtynyt niihin, plus vähän hirvittää laittaa sellaista summaa menemään. Vaikka ovathan ne sitten pitkäkestoisia, ja jos oikeasti saisin heleän, luonnollisen mutta ei rasvaisen ihon, niin voisihan siitä riemusta kyllä maksaakin.

Jaarin jaarin. :-)

En oikein tiedä mitähän tässä nyt tekisi, joten taidanpa mennä syömään. Ei muuten ihme, että laihduttaminen on niin kovin vaikeaa, kun on täällä duunissa. Tänäänkin täällä oli juhlittu erään asukkaamme syntymäpäiviä ja kun tulin töihin näin ensimmäiseksi notkuvan pöydän juustonaksuja, pasteijoita, keksejä, karkkeja, täytekakkua, cokista. Välillä kun tulen yövuoroon piilotan herkut kaappiin "poissa silmistä poissa mielestä" mentaliteetilla, mutta nyt annoin niiden olla ja olenkin napsinut jo kaksi kupillista sipsiä. Pysyypähän verensokeri kohillaan, ja silleen.