Matkapäiväkirja - Barcelona tammikuu 2012

No niin, kuulkaas! Tässä kertomusta parin viikon takaisesta Barcelonan matkastamme. Kuvat ovat jo tulleet edellä, ja vaikka kaikki tiedämme, mikä niiden kertomisentaito on sanoihin verrattuna niin tässä kuitenkin jotain. Jaoin matkan mielessäni kategorioihin ruoka, hotelli, museot ja nähtävyydet, kaupunki, ihmiset, shoppailu ja yleistä ja niiden pohjalta mennään. No niin, kuulkaas, siis. ;-)

 

YLEISTÄ

Tämä matka oli siis Villen ja minun ensimmäinen "oikea" yhteinen matka tällä viiden ja puolen vuoden taipaleellamme. Olemme kyllä käyneet yhdessä lukemattomia kertoja Tallinnassa, kerran Pärnussa, pari kertaa Heinävedellä (kerran oikein yön yli), kahdesti Joensuussa (Ilosaaressa ja muuten), kerran Lieksassa ystävien häissä, usein kotopuolessa. Mutta tällä tavalla kuukausia etukäteen suunnitellen emme ole matkustaneet. Varasimme lennot elokuun lopussa, saimme ne edullisesti Norwegianin kautta (135 euroa meno-paluu per nuppi). Hotellin varasimme syyskuussa, siitä pulitimme 170 euroa per nuppi/ viikko.

Tarkoituksena oli säästää ennen matkaa käyttörahoja, mutta yllättäen se sitten jäi. Kröhöm. Matkalla tulimme toimeen niin, että minä tyhjensin säästötiliäni ja elelin herroiksi sillä,  ja Ville otti tammikuun palkkansa melkein kokonaisuudessaan mukaan. Tarkoituksena oli myös tutustua kohdekaupunkiin etukäteen, ja Ville siinä onnistuikin kirjaston ja joululahjaksi saamansa matkaoppaiden avulla. Minä aloin tutustumisen ensimmäisenä iltana hotellissa.

HOTELLI

Olin vähän jännännyt, millainen hotsku on, kun se oli niin halpa ja olin lukenut siitä netistä kaikkia myrkyllisiä kommentteja, mm. että olisi meluisa, sotkuinen ja kaikin puolin epämiellyttävä rotankolo. Helpotukseni olikin suuri, kun pääsimme hotellille ja huoneeseemme ja se oli kaikin puolin asiallisen oloinen. Vaatimaton kyllä, mutta perussiisti, varusteinaan kaksi sänkyä, yöpöytä niiden välissä, kaappi, pöytä jolla oli telkkari (josta näkyi rätisten tasan yksi kanava), tuoli sekä kylppäri ammeella. Olimme kolmannessa kerroksessa, mikä varmaan toimi hyvänä melustopperina, koska ikkunat olivat tietenkin yksinkertaiset ja kyllä välillä kadulta kuului melua. Samoin seinät olivat melko ohuet ja esim. aamuisin saattoi kuuden aikaan havahtua ääniin naapurihuoneista. Ihmettelin tuota aikaista kellon lyömää, kunnes kuulin että monet baarit menevät kuuden hujakoilla kiinni.

Hyvin kuitenkin saatiin nukuttua. Varmasti siihen auttoi sekin, kun käveltiin joka päivä ainakin kymmenen kilometriä ja hujautettiin aterioiden kyytipoikana pullo viiniä... Se, että sänkyjä oli kaksi erillistä aiheutti sen, että me romanttiset lempiväiset ramppasimme toistemme viekussa ja kuten Ville sanoi, koskaan ei illalla tiennyt missä aamulla herää.

Hotellista olisi saanut aamiaisen viiden euron lisähintaan, mutta me passasimme sen suosiolla ja kävimme pupeltamassa läheisessä leipomo-kahvilassa. Hotellimme sijaitsi Ravalin alueella, josta löytyi pilvin pimein kahviloita, kuppiloita, ruokakauppoja, viinakauppoja, tupakkakauppoja, kaiken maailman kauppoja, ravintoloita. Kerron tuosta Ravalista vielä tarkemmin.

KAUPUNKI

Tykkäsin Barcelonasta kaupunkina ihan mielettömästi! Tähän mennessä olen käynyt Tukholmassa, Tallinnassa, Luxemburgissa, Münchenissä, Kölnissä, Budapestissa, Lontoossa, ja noista kyllä Tallinnan ohella Barcelona on ihan lemppari. Siihen vaikuttivat ihmisten ystävällisyys, ilmapiirin rentous ja välittömyys, eläväisyys - vieri vieressä "kivijalkamestoja", kuten juuri kauppoja, ravintoloita, baareja. Oikein todella matalan kynnyksen meininki. Kadut olivat kapeita ja sokkeloisia - vastapainona isoille, hienoille liikekaduille ja sellaisille. Kaupunkia ympäröivät vuoret ja siellä sun täällä kasvaa palmuja, mikä oli tietenkin ihan mieletöntä etelän eksotiikkaa meille pohjolalaisille...

Barcelonan keskustassa on pääkatu La Rambla. Se on noin puolentoista kilometrin mittainen leveä kävelykatu, jonka molemmilla puolilla kulkee autotiet. Siellä on kaikkea turisteille suunnattua roipetta, mm. matkamuistoja ja ylikallista paskaruokaa. Todettiinkin Villen kanssa asiantuntevien matkakriitikoiden ominaisuudessa, ettei La Ramblassa ollut muuta hyvää kuin se, että se toimi hyvänä maamerkkinä. La Ramblan alapäässä (ja tähän teinityttömäistä tirskuntaa) on Kolumbuksen patsas (myöskin hyvä maamerkki), satama ja Maremagnumin ostoskeskus, jossa käytiin heti ekana iltana ja jossa taisin vähän seota korukaupassa... La Ramblan yläpäässä puolestaan on Catalunyan aukio ja mm. Hard Rock Cafe Barcelona sekä paaaljon ihania kauppoja. Aika sellaista hienoa aluetta. Sitten La Ramblan toisella puolella on Ravalin alue, jossa meidän hotelli siis sijaitsi, ja toisella puolella Goticin osa, jota Villen kanssa kutsuimme tuttavallisesti Gootiksi.

Ravalia voisi ehkä kuvailla niin kuin Helsingin Kallioksi potenssiin sata. Paljon baareja, paljon "rantojen miehiä", paljon prostituoituja, paljon vähän kaikkea hämärääkin. Esim. meillekin yritettiin myydä kahdesti huumeita (kerroin tuosta siskolleni ja sanoin "esim. meillekin myytiin kahesti huumeita...", johon hän korjasi, "siis ilmeisesti yritettiin myydä..?"). Toisaalta siellä oli rentoa, elämänmakuista, ystävällistä, välitöntä ja paljon kivoja baareja ja ravintoloita. Olin ensin vähän peloissani kun liikuttiin siellä iltaisin, mutta sitten lohdutin itseäni samalla tavalla kuin silloin 19-vuotiaana Kallioon muutettuani: siellä missä on ihmisiä tuskin tulee tapahtumaan mitään kauhean pahaa. Tai siis tietenkin ihmiset juuri ovat kaiken pahan alku ja juuri, mutta jos kadulla on vaikka sata tyyppiä, niin olisi aika epätodennäköistä, että ne kaikki päättäisivät ryöstää, raiskata ja paloitella meikäläisen. Eli vaikka olisi humalaisia niin potentiaalisia silminnäkijöitä ja avunantajia kuitenkin. Myös poliiseja pörräsi aika tiuhaan, mikä rauhoitti mieltäni.

IHMISET

Kuten sanottu, ihmiset olivat ystävällisiä ja välittömiä. Ravintoloissa palvelu oli paljon parempaa mihin on tottunut, niin välitöntä että melkein unohti, ne vain haluaa mun rahat. Liikkeissä oli ystävällinen palvelu ja esim. baareissa tuotiin eteen monesti tapaksia tai muuta pikkupurtavaa, vaikka olisi otettu vain kaljat. Paikalliset eivät puhuneet mitenkään kovin hyvin englantia, mutta sen minkä he hävisivät kehnommalla kieliopilla ja sanavarastolla korvasivat he monenkerroin itsevarmuudella ja rohkeudella.

Kaduilla kaikui iloinen puheensorina ihan ventovieraidenkin kesken, mikä tuntui ihanalta. Aina kun kysyttiin tietä jonnekin ihmiset neuvoivat tavattoman ystävällisesti (usein kyllä ihan päin helvettiä, mutta vaikka rämmittiin - missä suossa me oltiin??- kilometritolkulla vikasuuntaan jaksoi se ystävällisyys kuitenkin lämmittää...) ja jos eivät osanneet itse neuvoa, huikkasivat jonkun ohikulkijan avuksi. Etsiessämme Gaudi-puistoa, joka on yksi fancy nähtävyys, yksi pappa alkoi oma-aloitteisesti neuvoa tietä. Nuo vanhat papat toimivat muuten niin, että kun ilmaistiin ettei ymmärretä espanjaa napittivat he vain entistä syvemmälle silmiin ja puhuivat tavattoman  h i t a a s t i  ja selkeästi painottaen puhettaan merkityksellisesti. Ymmärrykseenhän se ei auttanut mutta oli huomaavaista kuitenkin, kai. Kerran ostettiin kaupasta viiniä ja kysyttiin pullonavaajaa, ja kauppias kävi hakemassa meille sellaisen toisesta kaupasta. Toisella kerralla Ville kysyi tupakkaa (jota ei myydä tavallisissa kaupoissa, jota ei silloin tiedetty) ja kauppias tarjosi omistaan. Tai en minä tiedä olivatko he kauppiaita vai mitä puotipuksuja, mutta sanonpa nyt kauppias. Itseäni niin lämmitti 17-vuotiaana kylän K-kaupassa kesätöissä kun eläkeläiset välillä sanoivat minua kauppiaaksi.

MUSEOT JA NÄHTÄVYYDET

Barcelona on kaupunki, jossa riittää nähtävää. Jostain matkaoppaasta luin, että tärkein asia mitä Barcelonan reissulle voi pakata mukaan on hyvät kengät, ja sen kyllä allekirjoitan ihan täysin. Kenkien hyvyydestä huolimatta Villen ja minun matkan suurin riita koski nimenomaan kävelyä. Oltiin kävelty yli kolme tuntia Sagrada Familian kirkolle. Kun lopulta löysimme kirkon oli jo ihan pimeää, ja vaikka olimme pitäneet matkalla monta pysähdystä oli kuitenkin väsynyt ja kiukkuinenkin mieli. Kello oli kymmenen paikkeilla illalla ja menimme väärään metroon emmekä yhtään tienneet missä olemme. Ville sitten ehdotti että otetaan taksi, johon minä, eikä oteta, me kävellään. Noin viaton aihe, mutta saimme siitä hirveän perustavanlaatuisia asioita käsittelevän riidan, tyyliin sinä haluat aina päästä helpoimman kautta kaikesta, sinä haluat aina lyödä päätäsi seinään, väkä väkä. Lopulta otimme sen taksin ja vähän varovasti toisiamme kädestä, ja sanoin lepytellen, "No oli tää taksi ihan hyvä idea. Enkä mä tarkottanu sitä, että sä aina haluaisit mennä helpoimmalla kaikesta." Hiljaisuus, lisäsin "etkä säkään varmaan tarkottanu kun sanoit, että mä olisin sadisti joka haluaa vaan kiduttaa ihmisiä". Naurettiin ihan sikana.

Viikon reissumme aikana kävimme turistibussikiertoajelulla (tuli kylmä!), Picasso-museossa, Dali-museossa, Gaudi-puistossa, erotiikkamuseossa ja kahteen kertaan sitä Sagrada Familian kirkkoa katsomassa. Se on muuten sellainen laitos, että on ollut tekeillä yli 200 vuotta eikä valmista näy. Paikalliset kuulemma miettivät, pitäisikö koko hökötys purkaa ja laittaa tilalle vaikka puisto, ja tuleekohan siitä ikinä valmista... Komean näköinen se oli, vaikka nostokurjet seisoivatkin vieressä.

Paljon olisi vielä nähtävää, mutta voisin mielelläni matkustaa tuonne uudestaankin eli onpahan jotain sillekin kerralle!

RUOKA

Emme syöneet tapaksia emmekä paellaa. Söimme pizzaa, hampurilaisia, pihvejä ja vielä kerran pizzaa. Olisi varmaan pitänyt sitä paellaakin maistaa, mutta kun ei vaan maistunut. Pizza maistui liiankin kanssa ja kotona housut kiristivät. Jotain kutistavaa pesuainetta vissiin... Paras ravintolamuisto on se, kun olimme hytisseet pari tuntia kiertoajelubussissa ja hyppäsimme jääkalikkoina yhden ostoskeskuksen luona pois. Oli siesta-aika ja kävelimme vieraita katuja etsien paikkaa, joka olisi auki, ja sitten menimme yhteen aivan vaatimattoman näköiseen pizzeria-ravintolaan. Siellä meidät vastaanotti ihana ystävällinen (komea) mies, joka kattoi eteemme punaviiniä ja höyryävät pizzat, ja vähitellen lämpö palasi koko kroppaan ja juttelimme ja nauroimme ja vietimme kerrassaan lämminhenkisen ateriahetken. Jälkiruoaksi Ville otti Irish-coffeen ja minä tavallinen ja se Villen kahvi oli sellainen iso kermavaahdolla kuorrutettu namupala, jossa maistui tiukka viina niin että tukka seisoi päässä. Koko lysti, siis pullo viiniä, pizzat ja jälkkärikahvit maksoivat 26 euroa ja oli ilo pyöristää lähimpään kymppiin. Muistelimme tuota ruokailua monet kerrat jälkeenpäin, siinä sai aivan tuntea itsensä kylmettyneeksi orpoparaksi jonka kiltti hanhiemo ottaa siipiensä suojaan ja tarjoaa höyryävää soppaa ja villasukat jalkaan. Tain jotain sinnepäin...

Ensimmäisenä päivänä kävimme La Ramblalle katetulla terassilla syömässä ja sitä en voi kyllä kellekään suositella. Ruoka oli varmaan suoraan a ' la carte valmisruokaa pakastealtaasta ja juomineen koko lysti maksoi yli 50 euroa. Oli kyllä ihanaa istua siinä juuri uuteen maahan tulleena auringon häikästessä silmiä ja lämmittäessä paljaita käsivarsia, että sinänsä kai se sitten ihan hyvä kokemus oli.

Yhtenä iltana käytiin hotellimme lähellä jonkun vanhan ukon hämyhotellissa. Tutkailtiin ikkunassa listaa kun se ukko vaan jotenkin nappasi meidät sisään ja johdatti baarin poikki ruokasaliin. Siellä oli samanlainen sisustus kuin Karjalassa hotelli Sortavalassa: halpa, köyhä ja köykäinen, jota yritettiin liikuttavasti peittää aivan liian tyylikkäillä liinoilla ja kaiken maailman härpäkkeillä. Jännäsin koko aterian ajan, että joudumme pulittamaan siitä illasta ihan kamalat riistokalliit rahat. Ville moitti minua ilkeydestä ja ennakkoluuloisuudesta, mutta en voinut olla kuuntelematta naisen vaistoani, kun katsoin sitä tyhjää hienoksi naamioitua salia, maistoin kitkerää viiniä ja vastaanotin viiden minuutin välein "hovimestari"-ukon huonolla englannilla kysytyt kysymykset saisiko olla sitä ja saisiko olla tätä. Silloin kun ukko ei kupannut luonamme hän patsasteli parin metrin päässä puvussaan meitä vilkuillen, vanhan miehen selkä kumarassa ja parta väpättäen. Lopulta koitti pelkäämäni hetki ja saimme laskun, ja se oli kyllä ihan asiallinen ja sitten minua alkoi kamalasti säälittää (ja säälittää vähän vieläkin), kun ajattelin että se vanha miesparka ei varmaan vain osaa jäädä eläkkeelle, paikka on menossa konkurssiin ja hän yrittää viimeisillä voimanrippeillään pelastaa sen nappaamalla puoliväkisin turisteja, vaikka oikeasti pitäisi vain osata päästää irti ja aloittaa rauhalliset päivät golfin ja laatuviskien parissa. Voi mies parkaa, kyllä se toisilla ottaa koville kun elämäntyöstä aika jättää, surkuttelin sydämeni kyllyydestä. Eilen meinasin pillahtaa itkuun kun katsoin ukon minulle antamaa lahjaa, siinä on hotellin logo ja luulin että se on taitettava peili mutta eilen kun avasin sen löysinkin sisältä, ei, en miehen nuoruudenkuvaa joka todistaisi että hänkin on joskus ollut komea, vaan pikkuriikkiset ompeluvälineet. Voi hellanlettas, oi. Nytkin meinaa herkistää joten vaihdetaanpa aihetta.

SHOPPAILU

Barcelon kauppatarjonta on hyvä. On tietysti samat H&M:t sun muut mitkä joka paikassa, ja sitten Espanjan omat merkit, kuten Bershka, Stradivarius, Mango, Zara, Pull & Bear, ym. ym. ym. Matkalta tarttui mukaan mm. mekkoja, hameita, neule, sukkiksia, alushousuja, Sephoran meikkejä ym. kauneushärpäkkeitä (joiden traagisen kohtalon kuulette kohta), laukku, koristekisu, kauhea läjä koruja, Conversen All Star - tennarit, ja siinäpä ne taisivatkin olla. Sephora-tuotteille vaan kävi tosiaan vähän köykäisesti. Pakkasimme kiireellä viimeisenä iltana ja mitään, siis paino sanalla mitään, ajattelematta sujautin neljä ihanaa Sephoran suihkugeeliäni Villen reppuun. Järkeni ei soittanut mitään kelloja siinäkään vaiheessa, kun pohdiskelin että pitääpä jättää matkalaukku vielä auki, että saan sitten aamulla naamanpesuaineet ja meikit sinne. Niitä kun ei saa viedä käsimatkatavaroissa, lisäsin rikkiviisaasti mielessäni.

Lentokentällä sitten läpäisin turvatarkastuksen (no ihan kuin se olisi joku ihme), vaikka jouduinkin TAAS käsitarkastukseen. Mikäs siinä vieraiden ihmisten koplattavana. Yritin mokeltaa, että varmaan siksi piippasi kun on tämä rannekoru, ja turvatarkastaja katsoi minua sen näköisenä että joo jätä kuule tyttö arvailut meille, on tässä näitä ennenkin nähty ja yksi jos toinenkin hanuri läpi käyty. Sitten kun olin ollut siinä puristeltavana ihmettelin minne Ville jäi. Tiukka setukka käski juuri häntä avaamaan reppuaan ja kyynel, KYYNEL, sieltähän ne Sephorani pullahtivat esiin. Ville näytti yhtä hämmästyneeltä kuin setäkin, hänhän ei ollut tiennyt mitä reppuunsa pakkasin. Muutenkin tilanne oli vähän hämmentävä, Ville oli joutunut riisumaan kenkänsä, takkinsa, huivinsa, hupparinsa ja tietysti tyhjentämään kännykät sun muut, eli hänellä oli laatikko jos toinenkin tavaraa odottamassa. Setä katsoi minua voitonriemuisesti ja sanoi ilkeästi, näitä ei saa viedä koneeseen, sata millilitraa on suurin sallittu koko. Voi ei voi ei voi ei, hoin suomeksi, pitääkö ne heittää pois. Kaikki uudet juttuni, oli ananasta, myskiä, tämä trauman laatu on saanut minut unohtamaan mitä kahta muuta. Heitä ne pois, Ville sanoi karskisti ja sitten - olin niin pettynyt että pillahdin itkuun. Toistan, tilanne oli hieman hämmentävä, Ville haali omaisuuttaan ja yritti samalla lohduttaa minua ja saada meitä eteenpäin. "Oliks ne noin kalliit?", kehtasi kysyä. No eihän ne nyt kalliit olleet mutta kun niitä ei saa Suomesta, vastasin mielessäni, ja ääneen (pienen säälin toivossa): "Oli. Ja mun parhaat ostokset."

Sitten kun olin vähän rauhoittunut Ville sanoi varovasti, no ei ne nyt varmaan ihan sun parhaat ostokset olleet... Koneeseen mennessämme huomasimme, että Villen huivi ja huppari olivat unohtuneet turvatarkastukseen kaikessa siinä hässäkässä. Huppari oli Hard Rock Cafe Barcelona - huppari, jonka ostin Villelle lahjaksi. Kun kotona huomasin, että olin unohtanut kirjaston kirjani lentokoneeseen, ei se näiden vastoinkäymisten jälkeen tuntunut enää millään. Että kyllä vaikeudet kasvattavat!

Se oli sellainen matka. Huh kun tämän postauksen kirjoittamiseen meni aikaa. Kello on jo neljä, tulee kiire jos meinaan ehtiä vielä katsoa leffan tämän yövuoron aikana.