Tämä on ollut kummallinen päivä. Aamulla ajauduin riitaan työkaverini kanssa. Tiuskimme parit tiuskaisut ja sitten minä halusin selvittää asian, hän sanoi että se on jo selvä ja itki. Minä itkin kotona niin että silmät turposivat päästä enkä saanut nukuttua kuin kolme tuntia. Sitten päätin, että jos hän sanoo että asia on nyt selvä, niin silloin se on ja jatkossa kuin näemme hän on minua kohtaan aivan samanlainen kuin aina ennen, hänellä ei yksinkertaisesti ole vaihtoehtoja jos hän tarkoitti mitä sanoi, ja jos ei - se ei ole minun vastuuni. Ja aikaa myöten koko asian päälle valuu aikaa niin että se unohtuu ja menettää särmänsä, ja tuon kirjoittaessani näen mielessäni lasinsirun jonka päälle hiljalleen ropisee multaa ja siellä se siru on, mutta ei se enää viillä, kaikki on hyvin kaikki tulee olemaan hyvin, ei se enää viillä. Riidaksi paisunut asia ei ollut iso, mutta tapa jolla puimme sitä oli lapsellinen ja ilkeä. Sanoin sata kertaa, että voidaanko selvittää tämä, hän sulki minut pois ja minä olen ollut niin väsynyt kaikesta tästä univelasta, että olen kuin vilttiin kääritty, pääkin pumpulia. Vähän niin kuin kova humala päällä koko ajan. Odotan sitä kikatusvaihetta. Huuleeni puhkesi tykyttävä iso herpes ja ajattelin, välillä romantiikkaa ei ole pussailu vaan se, että puoliso tuo apteekista zoviraxia.
Kaikesta tästä huolimatta ja kaiken tämän takia olen onnellinen. Maalasin äsken kynnet mintunvihreällä, ostin lakan Lontoosta kesälomallani ja olen koko syksyn miettinyt, onko mitään järkeä maalata kyntensä homeen värisiksi. Tänään niksahdin ja väri näyttää ihanalta: se on minttujäätelöä, vauvojen vaatteita, kesä, meri. Sain rakkaalta kipeältä ystävältäni viestin ja sydämessäni läikähti, hän kirjoittaa minulle sairaalasta, hän kirjoittaa minulle sairaalasta.
Tärkeimpänä asiana tänään ja toivottavasti aina on ollut se, että miettiessäni riitaamme ja kaikkea muutenkin pystyin kirkkain silmin katsomaan peiliin ja nyökkäämään: olen suoraselkäinen, pystyn, haluan ja uskallan seisoa tekojeni ja sanojeni takana. Tekisin samoin uudestaan. Se on ihanaa huomata, kun välillä olen pelännyt että kasvan kieroon, olen vinossa ja ihan siellä marginaalin laidassa rumana suttuna. En minä ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?