Rakastan koruja. Enkä mitä tahansa koruja, enkä edes kultaa ja timantteja, vaan rihkamakoruja. Elokuussa toin Lontoosta kasan rihkamaa ja samalla tein pyhän päätöksen, että alan myös käyttämään käyttää niitä. Ja katso, niin myös teen! Pukeutuminen on nykyään hauskempaa kuin aikoihin, kun valitsen yksinkertaisten vaateparsieni kaveriksi söpön korun. Tykkään erityisesti koruista, jotka ovat miniatyyreja jostain isommasta jutusta: minulla on pikkuiset muffinsit, pikkuruinen keinuhevonen, kirjekuori ja lempparini kaikista, pikkuinen purnukka puolillaan pikkupikkuruisia karkkeja. Tänään valitsin kuitenkin mansikan, joka on muisto Villen ja minun ensimmäiseltä yhteiseltä Tallinnan matkalta kahden ja puolen vuoden takaa:
Voin nyt onnitella itseäni, että tänä kuluneena armon vuonna 2011 olen toimeenpannut monia päätöksiäni: korujen käyttämisestä on tullut itsestäänselvä osa pukeutumista, kuntoilusta on tullut elämäntapa, olen laihtunut ja viihdyn kehossani, olen tavannut enemmän ystäviäni. Elämäni on nykyään täydempää, värikkäämpää ja merkityksellisempää kuin vuosi sitten. Hyvä minä! Seuraava pikku projektini voisi olla säännöllisen venyttelyn aloittaminen. Joinain iltoina, etenkin jos olen nukkunut huonosti, käynyt mahdollisesti salilla ja viettänyt työpäivän jalkojeni päällä, reiteni ovat niin kireät että tuntuvat kiveltä. Yhtenä tuollaisena iltana olin kuolemanväsynyt, mutta sen sijaan että olisin tehnyt pienen välikuoleman sohvalle, aloinkin venytellä. Venyttelin ehkä viisi, kymmenen minuuttia, kävin läpi kaikki isot lihakset ja sen jälkeen oloni oli vetreä ja virkistynyt. Pienellä vaivalla isot tulokset, miksen siis alkaisi?
Vietän tänään vapaapäivä. Minä sydän arkivapaat, osa 578. Nukuin aamulla myöhään, menin vielä Villen viereen tunniksi pötköttelemään, ja puolilta päivin kömmimme ylös. Teimme herkkuaamupalan: kahvia, keitettyjä munia, leipää ja hapankorppuja hyvillä päällisillä. Nyt olen odotellut sään rauhoittumista kirjastoreissua varten, mutta eipä se taida tuosta rauhoittua, mokomakin villikakakara, joten ei auta kuin vetää kumpparit jalkaan ja purjehdustakki niskaan ja lähteä lontustamaan. Illaksi olimme suunnitelleet metsäretkeä, kun Ville haluaa hakea jotain huipputerveellistä pakurikääpää (??) ja nauttia termarista kaakaot kannonnokassa, ja minä haluan keuhkot täyteen raikasta metsäilmaa ja reippaan hien pintaan ja punan poskille, mutta taidetaan tässä säässä jättää väliin. Ehkä vain vuokrataan leffa ja tapitetaan sitä lämpöisessä kotipesässä. Perjantaina katsottiin kaksi, 127 tuntia joka kertaa extreme-urheilijasta joka juuttuu kädestään kiinni kallionpohjalle 127 tunniksi, ja sitten vielä Prinsessa, joka kertoo Kellokosken mielisairaalasta 1940 ja -50 lukujen vaihteessa ja oli sellaista hidastempoista ajankuvaa tuosta ajasta. Tykkäsin molemmista, enemmän kuitenkin ensin mainitusta.
Olen myös lukenut, mm. Riikka Pulkkisen Rajan, jonka hotkin muutamassa päivässä ja tykkäsin kovasti sen kielestä, tarinan kulusta. Nyt en enää pidä Riikka Pulkkista vain ärsyttävän kauniina vaan myös hyvänä kirjoittajana, sellaisena ihmisenä jota tekisi mieli kadehtia mutta ei vaan voi, kaikesta siitä viehättävyydestä johtuen. Eilen luin loppuun Katja Kallion Kuutamolla, joka oli oikein viihdyttävää lukemista. Jos haluatte viettää romanttisen viikonlopun, suosittelen katsomaan Kuutamolla-leffan ja lukemaan sen päälle kirjan. Hyvä, kepeä mieli on taattu.
Kirjassa oli yksi hyvä kohta (muiden hyvien kohtien muassa), josta löysin itseni:
Ja nyt sinne kirjastoon mars!Sitten on toisia, joiden pitää rakentaa itsetuntonsa paitsi jokaisen tapaamansa ihmisen kanssa uudestaan myös joka päivä uudestaan. Sanoisin, että sinä olet niitä. Sinulle itseluottamus on kuin vatsalihakset. Niitä pitää treenata joka päivä. Ei auta, että saat ne hyvään kuntoon: silti on joka päivä tehtävä samat harjoitukset, jotta ne pysyisivätkin kunnossa.
Sievä koru!
VastaaPoista