Unta, ruokaa ja kirjoja, ja sitten vielä rakkaat

Käytiin eilen siskokullan kanssa teatterissa, lasillisilla ja syömässä. Lasilliset huitaistiin jo ennen esitystä ja esitys oli niinkin korkeakulttuuria kuin Kummankin kaa, joka siis on Kumman kaa - tv-sarjan teatteriversio. Oli ihanaa pukeutua hienosti (uuteen pinkkiin bilemekkoon, helmiin, kopisevakantaisiin herrainkenkiin) ja upota penkkiin, nauraa ja kuulla nauru ympärillä.

Syötiin baarissa nimeltä Maya. Tykkäsin tosi tosi tosi paljon ja haluan mennä sinne uudestaankin. Ihanan kodikas paikka kynttilöineen, värikkäine seinineen ja maalauksineen ja vähän liian täyteen tungettuine pöytineen. Ruoka oli herkullisinta pitkään aikaan maistamaani, siinä oli jättikatkarapuja ja kalaa ja jotain kasvishöystöä ja se oli sopivan tulista niin, että lämmin olo levisi koko kroppaan.

Yöllä oli ihanaa, ihanaa, ihanaa nukkua yhdeksän tuntia syvää, virkistävää, mieltä ja kehoa ravitsevaa unta. En herännyt kertaakaan. Nukun kyllä yleensäkin hyvin, nukahdan nopeasti enkä heräile, PAITSI työvuorojen mennessä niin, että ensin on iltavuoro ja sitten heti perään -aamu. Olen vähän alkanut jännittämäänkin noita yhdistelmiä, sitä tietoa etten saa tarpeeksi (8-10h) unta vaikka menisin nukkumaan heti töistä päästyäni, eikähän se heti unille meno tietenkään onnistu reippaan ja aktiivisen työssäolon jälkeen, valvoskelen pari tuntia kotihommia touhuten ja toisen mokoman sängyssä hermostuneena unta odottaen. Jännittäminen ja hermoilu eivät tietenkään auta unenpään kiinnisaannissa vaan ajavat unen pois, se nyt on sanomattakin selvää. Toissäyö oli ihan pohjanoteeraus, olin vielä 03:00 kyhäämässä itselleni yöpalaa, kun tuli nälkä kaikesta siitä unen odottamisesta. Kello soi kuudelta ja olisin halunnut itkeä. Toisaalta tuo oli myös ihan rohkaiseva kokemus: Nukuin alle kolme tuntia, en kuollut enkä seonnut aamulla enkä missään vaiheessa päivää, tein työvuoroni reippaasti, juttelin ja nauroin ja vaikka olinkin ehkä vähän pysähtynyt ja tuijottava koin kuitenkin hienoja kohtaamisia, ja illalla näytin nätiltä ja kävin vielä teatterissa ja ulkona syömässä enkä edelleenkään kuollut, seonnut tai edes nukahtanut pystyyn.

Nukkuminen on yksi ihmisen elämän liikuttavimpia asioita, se miten ihminen vain tarvitsee unta, vaikka olisi miten kova bisnesihminen tai paatuneinkin rikollinen pitää nukkua, ja nukkuessa ehkä maiskuttaa tai käpertyy sikiöasentoon tai tuhisee ja on niin viaton, suojaton. Sanotaan, ettei mikään ole suloisempaa kuin nukkuva lapsi, enkä minäkään tietysti suloisempaa keksi. Viimeksi kummipoikani ollessa äiteineen Helsingissä vierailulla jäin vähäksi aikaa kahden kummipoikani kanssa, hän nukahti peittojen keskelle ja oli vaaleanpunaisine poskineen ja vaaleine kiharoineen, pulleine pikkulapsen raajoineen, niin vastustamattoman hellyyttävä että kävin kurkkimassa häntä viiden minuutin välein. Mutta kun tapaan ilkeitä, ylimielisiä tai muutoin ikäviä tyyppejä mietin aina, nukkuessa tuokin on kiltti, kiva, ihana, sellainen jota tekisi mieli varovasti sipaista poskesta. Hiljaa ettei herätä.

P.S. Suosittelen Markus Nummin kirjaa Karkkipäivä. Siinä Nummi kuvaa hienosti naista, joka ei ole nukkunut päivään, viikkoon kuukausiin ja joka sekoaa koko ajan enemmän. Toki naisen mielen kaaos ei johdu vain unettomuudesta, mutta siitäkin. Mietin usein lukiessani, voi laittakaa tuo ihminen nukkumaan, lukekaa niin monta satua että hän nukahtaa ja valvokaa vierellä, että hän nukkuu aamuun.