Muokkasin äsken ihan innoissani blogini ulkonäköä, ja nyt on vaaleanpunaista ja hehkeää, niin kuin (elämäni) kevääseen kuuluukin. On ihanaa kun ulkona tuoksuu multainen maa ja taivas on sininen vielä kahdeksan jälkeenkin. Käytiin äsken Villen kanssa kaupassa ja lunta ei ollut oikeastaan yhtään, mutta tottakai meinasin vahingossa suistaa Villen juuri siihen ainoaan rapaiseen lumikasaan joka tiellemme osui.
Olen viettänyt kivoja vapaapäiviä. Sunnuntaina olin aamuvuorossa ja sen jälkeen suunnattiin myöskin aamussa olleen työkaverini kanssa hänen luokseen. Koiran pissatus ja äkkiä keskustaan. Kävimme katsomassa leffan Kerro, kerro kuvastin, joka oli ihana moderni Lumikki-satu ja nousi heti yhdeksi lempielokuvakseni. Sitten menimme syömään ja juomaan viiniä ja puhuimme, puhuimme, puhuimme. Rakastan sitä tunnetta kun huomaa että tuttavuus alkaa syventyä ystävyydeksi, sitä rakastumista muistuttavaa tilaa jossa haluaa saada tietää toisesta lisää ja lisää ja kaikki tuntuu vielä jännittävältä ja kiehtovalta. Turvalliseltakin, niin että uskaltaa itsekin kertoa, mutta myös jännittävältä ja eksoottiselta, sellaiselta että vau, voiko tuollaista ihmistä ollakaan, ja siinä se vain jakaa minun kanssani viinipullon ja kertoo miten ei ensimmäisenä opiskeluvuotenaan siivonnut kertaakaan.
Eilen oltiin Villen kanssa yhteisellä vapaalla ja oltiin jo etukäteen päätetty, että tehdään silloin jotain kivaa. Joten tehtiin pizzaa, käytiin baarissa pelaamassa biljardia eikä riidelty kertaakaan. Kotona pelattiin vielä Frendit ja yatzy-pelejä, joista kummastakaan Ville ei pitänyt, ja katseltiin vanhoja valokuvia. Olen viime aikoina muutenkin katsonut teinivuosieni valokuvia ja harmitellut sitä, että luulin silloin olevani ruma ja lihava, vaikka oikeasti olin nätti ja hoikka. Yritän ottaa tuosta opetuksen itselleni ja muistuttaa, että näiden päivien peilikuvani näyttää luultavasti kadehdittavalta kymmenen vuoden päästä, joten ilo irti siitä jo nyt. Opetuksen käytännön toimiminen on vaihtelevaa.
Tänään olen touhunnut niin, että sain Villeltä mairittelevan lempinimen tehopakkaus. Pesin ikkunan (kaikki pesty, jes!), siivosin, pyykkäsin, kävin salilla, katsoin leffan. Pötkyiltiin sylikkäin sohvalla ja olin onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?