Ollaan eläimiä!

Yövuoro taas melkein ohi. Mennyt todella nopeasti leipoessa (tein maailman rumimman täytekakun), ruokaa laittaessa, siivoillessa ja telkkaria katsoessa: ensin yksi jakso Ally McBealia ja sitten Napapiirin sankarit - elokuva. Aina se jaksaa naurattaa, vaikka oli varmaan neljäs katselukerta. Olen näiden yövuorojen aikana katsonut viisi leffaa: tuon äsken mainitun ja sitten sellaiset kuin Toscanan auringon alla (****), PS. I love you (****), Step Up (***) ja Kirjeitä Julialle (**).

Ennen töihin lähtöäni katsottiin Villen kanssa luontodokkari paviaaneista. Voi että ne pikkuapinat on söpöjä! Ja niin inhimillisiä, siis ollakseen eläimiä, se miten äidit hoivaavat vauvojaan ja aikuiset pitävät huolta toisistaan, on helppo nähdä että kyllä vain, tuolla ne meidän esi-isät viipottaa. Tuossa dokumentissa kuvattiin sellaista laumaa jolla oli kauhea johtaja, oikea macho kusipää alfauros. Se halusi tappaa yhden naisen, siis äiti-apinan, siis -paviaanin, kaksosvauvat, että saisi naisen kiimaan ja pääsisi lempimään tätä. Toisen kaksosen se onnistuikin tappamaan. Voi vitun mulkku tuo alfauros, Ville kommentoi, eikä minulla ollut lisättävää. Ville myös sanoi, että jos jakson päätteeksi olisi häätöäänestys, niin 98% prosenttia äänistä menisi alfaurokselle... Se lohdutti minua vähän surressani kuollutta vauvaa ja tämän äitiä, joka kantoi kuolluttua lastaan neljä päivää toivoen, että se vielä virkoaa henkiin.

Ja silti, kaikesta raakuudestaan huolimatta: luonto on kaunis, täydellinen. Täydellinen kiertokulku, täydellinen toimiva systeemi johon ei ihmisjärki pysty. Välillä tuntuu, että me vain tuhoamme, riistämme ja raiskaamme. Ja silti luonto voittaa aina lopulta, se on paras se on vahvin se on, niin, täydellinen.

Tämä oli muuten ensimmäinen luontoaiheinen postaukseni näistä yli 160:sta. Näin lähellä luontoa ja sen täydellisyyttä minäkin olen.