Pitkästä aikaa blogin pariin! Aika menee nopeasti, lapset kasvavat, vauvakin jo kiipeää sohvalle ja on oppinut morjenstamaan (n. 50 kertaa aina yhden ja saman tunnin aikana) ja Nakke puhuu hienoja lauseita. Häneltä leikattiin jalkaa pari viikkoa sitten, varvas ei enää harota sivulle ja jalka on yhtä kapea kuin toinenkin, kaunis. N ei ole kertaakaan valittanut kipsiään - kyllä hän on reipas! Leikkaussalin oveltakin oli vain kääntynyt vilkuttamaan Villelle.
Olen lihonut kaksi kiloa töiden alkamisen jälkeen, vaikka käyn kolmena päivänä viikossa salilla ja juosta hölköttelen viikonloppuna. Miksi pitää syödä liikaa, miksi! Se se on perisyntini.
Töissä menee ihmissuhdepuolella hyvin, tasaisesti. Minut on hyväksytty, se on huojentavaa, töihin voi mennä levollisena. Muuten itse työ on haastavaa ja usein pois mukavuusalueeltani, niin että viikottain mietin että miten helvetissä minä olen tällaiseen tilanteeseen joutunut. Kaikki tilanteet olen tähän mennessä hoitanut hyvin ja sekös tuntuu upealta! Nyt kun koen että minulla on työyhteisön tuki takanani nautin myös työn itsenäisyydestä, vaikka se välillä meinaakin keikahtaa yksinäisyydeksi.
Vapaa-ajalla olemme aktiivisia, aina jotain touhua. Kolme vapaapäivää viikossa on maailman paras keksintö! Olen tavannut ystäviä ja ehtinyt silti viettää paljon perheaikaa. Kuitenkin sunnuntaisin tulee haikeus - joko ne vapaat meni.
Pääsiäisen olin vauvan kanssa kahdestaan kotona. Se teki niiiiiiiiiiin hyvää! Heti kun ympärilläni oli enemmän tilaa alkoi asioita tapahtua: päätin vähentää lihansyöntiä ja satsata luomuun, osallistuin kirjoituskilpailuun, järjestin tyttöjen vaatteet (viisi muovikassillista pieneksi jääneitä!) ja siivosin lattiasta kattoon. Ja vietin silti illat sohvalla House of Cardsin ja punaviinilasin kaverina, ja päivät vauvan tietenkin.
Minun pitäisi säästää, mutta sen sijaan nipistin vähistäkin jo olevista säästöistäni ja ostin meille uuden keittiönpöydän. Se on kyllä ihana! Olen tänäänkin ajatellut enemmän sitä pöytää kuin joitain ihmisiä.
=D
VastaaPoistaMun mielestä meidän välillä on aina ollut vahva side, enkä usko, että tätä sidettä voisi mikään rikkoa. Erityisen vahvaksi tunnen sen siteen kuitenkin juuri nyt, kun luin uudesta pöydästänne ja miten onnelliseksi se sut tekee. Mulle sanottiin tällä viikolla monta kertaa, kun olin vaipunut omiin ajatuksiini, että näytän tosi onnelliselta ja, että ketä ajattelen. Kiva siinä sitten sanoa, että yhtä bloggaajaa ja käsilaukkua, jota en vielä edes omista. Oon täyttänyt kaiken liikenevän ajan sen laukun ja koko prosessin ajatteluun siinä määrin, että unohdin hoitaa monta asiaa, jotka piti tehdä tällä viikolla =D. Minkäs sille voi, että jotkut asiat nyt vaan sykähdyttää enemmän kuin toiset, mutta onhan se vähän karua, että pöytä tai laukku päihittää monet ihmiset tämän hetkisellä prioriteettilistalla..
Odotan kyllä jo innolla, että näen pöytänne ja oon itseasiassa kerennyt alkaa miettiä, millainen se on.
K
Hahaha, ymmärrän laukkuhaaveilun :D laitan jossain vaiheessa kuvaa pöydästä!
VastaaPoista