Sadepäivä, joten retkisuunnitelmat siirtyivät. Hypin seinille. Nykyään, kun olen niin paljon kotona tuntuu suoranaiselta vääryydeltä, jos jokin valmisteltu meno peruuntuu. Sadepäivä, jolloin voisi käpertyä sohvannurkkaan tai oikein ajan kanssa leikkiä lattialla vauvan kanssa; voisi lukea hyvää kirjaa ja voisi nauttia siitä, että saa vain olla. Ja meitsillä sekoaa kohta pää. ;-)
Nakke tuossa vieressä natustaa päärynää välipalaksi ihailtavalla intensiteetillä. Hänelle tässä hetkessä on kaikki, päärynä parasta ikinä, syöminen suurta keskittymistä vaativa toimenpide johon paneudutaan joka ikisellä solulla.
Tänään on viimeinen vanhempainvapaapäivä, ylihuomenna menen töihin. Kaikki ne turhautuneet kuukaudet kotona... Nämä aurinkoiset, ihanat päivät... Alati kasvava varmuuteni äitinä - alati kasvava tyttäreni, joka ei ole enää ikinä avuton pieni vastasyntynyt joka ääni väpättäen itkee kuulostaen rikkoontuneelta työkoneelta, joka nukkuu 20 tuntia päivässä, joka on omassa vastasyntyneen autistisessa kuplassaan, jonka painoa punnitsen sairaalassa, 2875 grammaa, kirjaan luvun ylös ja itken, rakas pieni vauvani älä katoa. Rakas pieni vauvani oletko sinä totta... Nyt: syvä helpotus, syvä syvä haikeus... Aika menee eteenpäin, kaikki on katoavaista.
Tsemppiä huomiseen työpäivään! Ihana kyllä, että saitte kaikki teidän töihin ja Nellin hoitoon liittyvät asiat järjestettyä parhaimmalla mahdollisella tavalla.
VastaaPoistaK
Joo oon kyllä vieläkin niiiiin kiitollinen ja helpottunu <3
Poista