1. Tehtiin tänään lasten kanssa belgialaisia vohveleita. Mmmmmmmm.
2. Tänään on ollut tosi kiva päivä, vaikka oli kaikki edellytykset huonoon, kun päivä alkoi jo 5.30 kuopuksen raivoisalla itkulla joka ei vain laantunut, ja viime yönä valvoin enemmän kuin nukuin eilisiltaisen Naken päiväkodin vanhempainillan ja siellä nautittujen lukuisien kahvikupillisten takia. Toivottavasti nyt oli elämäni viimeinen kerta kun join iltakahvit!
3. Tänään roskia lasten kanssa viedessäni tein pikaratkaisun ja jätin lapset alarappuun ja pingoin tuhatta ja sataa viereisen talon roskakatokselle ja takaisin. Lapset olivat ihan rauhallisia, mutta Nakke heristi minulle sormeaan ja sanoi topakasti: Miksi sinä äiti jätit meidät tänne!
4. Olen välillä järkyttävän epävarma suhteessa muihin ihmisiin, tunnen itseni niin huonoksi ja vääränlaiseksi. Tälle pitää tehdä jotain!
5. Kävin aamulla juoksemassa tutun lentokentän ymppäri lenkin jo ennen kahdeksaa!
6. Pitäisi rueta taas sokerilakkoon, vuosi sitten olin monta kuukautta. Ei tee hyvää vireydelle ja jaksamiselle nämä verensokerin (kirjoitin ajatuksissani mielialojen) vaihtelut! Etenkin nyt kun syksyn pimeys kuroo päivä päivältä lähemmäs.
7. Oli tosi kivaa tänään lasten kanssa puistossa!
8. Haluaisin tiukat reidet, pyöreän pyllyn, vararenkaan pois vyötäröltä. Mutta ihan kiva kroppa on nytkin, melkein aina on kotoisa olo siinä. Liikunta on tullut tässä vuoden aikaba itsestäänselväksi osaksi elämääni enkä osaa enää kuvitella liikkumatonta elämää.
9. Olen ollut erityisen onnellinen pienistä lapsistani, joiden onnellisuuden eteen minä pystyn tekemään päivittäin tosi paljon. Aika onnellisia mukeloita he ovatkin. Odotan kauhulla lasten kouluaikaa, en kestä jos heitä tullaan kiusaamaan, jos joku yrittää polkea sen ihanan mikä heissä on!
10. Siskoni kävi meillä illalla lasten mentyä nukkumaan, oli tosi kiva! Ja nyt touhuntäyteisen päivän päälle itsekin nukkumaan, ilman kahvitykytyksiä tällä kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?