Ylpeä äiti

Esikoiseni on yhtäkkiä ruennut kauhean kohteliaaksi. "Voisinko minä auttaa sinua äiti?", "Anteeksi", "kiitos", "ole hyvä" vain vilisevät hänen puheessaan. Hän on niin kultainen! Meillä on ollut nyt paljon kylässä naapuriin muuttaneen ystäväperheemme Naken ikäinen tyttö ja on ollut suuri ilo seurata tyttöjen leikkiä. Naken sosiaaliset taidot ja kyvyt vastavuoroiseen leikkiin ovat kasvaneet kohisten ja tällä hetkellä se jatkuvasti minua painava huoli ja suru jota Naken asioita kohtaan tunnen ovat väistyneet taka-alalle. Hän on niin rakas, niin pieni, hento ja ihana, täynnä kauneudentajua, intoa uusiin asioihin, ja hän haluaisi koko ajan leikkiä. Tänään vanha kissamme raapaisi häntä ja Nakke toisteli monta kertaa itkuun purskahtamaisillaan "anteeksi, anteeksi, anteeksi". Hän... <3 Ja se miten hän kaivautuu kainalooni, se on kuin hänelle tehty.

Kuopukseni... Puuh. Hän on täynnä energiaa, valtavan tomera, intomieli ja pyörremyrsky. Hän tekee kaiken täysillä, kiljuu kirjaa lukiessa tutut kuvat läpi jo kauan ennen kuin olen ehtinyt päättää edes ensimmäistä virkettä. Hän luukuttaa Youtubesta lastenlauluja ja vaatii aktiivisesti uusia ja uusia biisejä huutamalla kärsivän näköisenä "POOOIIIS" n. 20 sekuntin välein. Hän on täynnä virtaa aina heti heräämisestään asti ja kaahottaa samalla energialla läpi päivän. Ah, ja hän on niin hauska! Hän ilmeilee, esittää vitsikkäitä tansseja ja pukee virnuillen pikkarit päähänsä vitsikkääksi hatuksi. Hänen suhteensa olen aina jotenkin niin ihanan kepeän huoleton - hän ottaa paikkansa, vaatii sen minkä haluaa ja sopeutuu nopeasti uusiin tilanteisiin. Ja on vielä niin ihanan pikkuinen pyöreine poskineen ja pulleine nakkisormineen, tutti suussa ja tukka unipörrössä, rakas riepu kädessä roikkuen. Hän on meidän perheessä niin rakas, niin täydellisen sopiva palanen neljän palan palapeliimme, joka nyt on valmis.