On vähän alavireistä. Kurkkuun koskee, varmaan viikonlopun juhliminen, ja mieli on väsynyt ja harmaa. Tekisi vain mieli jäädä kotiin ja katsoa Täydellisiä naisia ja Ally McBealia koko päivä. Mutta ihan hyvä, että on töitä, on pakko nykäistä itseni liikkeelle. Ihmisten pariin, työn touhuun, tekemisen meininkiin.
Pyykit pyörivät koneessa ja pikkukissa hyrisee lämpimänä sylissä. Oma mieskulta pötköttää sängyssä. Ennen töiden alkua menen salille. Miksi arki aina välillä vaan tökkii, miksi haluaisin vain sumussa ja humussa elää kun arki on se mikä kantaa.
Töissä on meneillään surullisia asioita. Työkaverin lähisukulainen kuoli ja minä häpeän itseäni, kun en osannut sanoa mitään. Ja sitten yksi nuoremme on kovasti, kovasti sairas ja se tuntuu väärältä, nuori ihminen ja kohtalona on lääkkeet, turrutus, iän ikuinen tasapainon hakeminen.
Kyllä on ihmisen elo aika surullinen ja säälittävä juttu, jos sen haluaa niin nähdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?