Hörhömagneetti

Olen saanut tässä kahden päivän aikana nauttia sellaisen määrän mieltä nostattavaa huomiota ettei tosikaan. 

Eilen lantustaessani töistä 22 jälkeen bussipysäkille pysäkillä jo istunut mies katsoi minua päästä jalkoihin, uudestaan jalkoihin ja sanoi No ohho. Menin toiselle pysäkille, en miehen huomion takia vaan koska olisin tuossa joutunut odottamaan niin kauan. Bussi kohta tulikin. Istuin ensimmäiseen näkövammaisten penkkiin, koska törkeänä ajattelin, etteivät vammaiset enää siihen aikaan ulkona liiku, ja kuuntelin takani istuvien miesten juopunutta sanailua. Välillä kuulosti siltä kuin tulisi tappelu ja minä meinasin saada saman maalaistyttö isossa kaapungissa - henkisen paniikkikohtauksen kuin välillä ennenkin: päässäni vilisivät skenaariot siitä, kuinka miehet tarttuvat minua tukasta/ iskevät kirveellä päähän/ alkavat tapella niin, että kaatuvat päälleni. Heidän sanakopunsa siitä kuitenkin rauhoittui ja kun pysäkkini lähestyi ja siirryin jo käytävänpuoleiselle penkille odottamaan, kuulin toisen miehen sanovan toiselle sangen hyväntuuliseen sävyyn että kato, vittu mitkä sukkahousut. En halua mennä noiden ohi en halua mennä noiden ohi, ajattelin ja menin noiden ohi. Kun olin kohdalla niin kirjaimellisesti turpiinsa saaneen näköinen mies kommentoi minulle, aika hienot sukkahousut. No kiitos, kiitos, hymyilin ja siirryin bussin keskiosaan, johon mies vielä huikkasi: oikeastaan aika seksikkäät. Minua alkoi jostain syystä naurattaa tuo oikeastaan ja muikeilin poskia purren ovien avautumista odottaen, mutta sitten mietin myös, että oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun puen nämä leggingsit. Ja luulen että tuo päätös kertoo jotain olennaista luonteestani.

Tänään olin taas 22 jälkeen töistä tulossa ja kävin vielä kaupassa ennen kotiin menoa. Jonossa nuori mies, ihan sinänsä siistin oloinen mutta toisaalta taas sen oloinen että - voi en voi uskoa että käytän tätä sanontaa - oli vetänyt muutakin kuin pulkkaa (tai viinaa), kysyi voiko siellä tarkistaa loton. Sanoin että enpä tiedä mutta kyllä varmaan, kassallahan se selviää. Mies muuttui vähän äkäiseksi, sanoi että äläs kuule yhtään tuupi, mä oon tässä ensin että turha etuilla. Minä että no enhän minä hyvänen aika etuile. Sitten mies kehui meikkejäni, johon päästin sisäisen huutonaurun (olin hikoillut töissä kuin mikä ja liekkö mitään meikkiä enää edes oli) ja sanoi vielä "Tosi tollanen huoliteltu". Minä, no kiitos kiitos, kiva, kiva kuulla. Mies: Siihen mäkin pyrin. Huolit-te-le-vu-vuuteen. Ja sitten minä tein jotain ilkeää, katsoin miestä hitaasti päästä varpaisiin ja sanoin: No se onkin hyvä pyrkimys. Mies jatkoi tarjoamalla seuraa, ja tarjosi sitä vielä ulkonakin kerrassaan hurmaavin ja vastustamattomin sanankääntein: Sano katotaanko tuolla lotto tai mä lähen seuraa sua. Minä, rehellinen palikka, sanoin että kuule enpä edelleenkään tiedä katotaanko siellä mutta kysymällähän se selviää, etkä kyllä lähe seuraa mua. Eikä hän lähtenyt ja matkalla mietin, että koska nyt olen kahdessa päivässä saanut enemmän kodin ulkopuolista mieshuomiota kuin viimeksi kuluneena kahtena vuotena yhteensä, on kaiken loogisuuden mukaan seuraava aalto tulossa kesäkuussa 2014. Kyllä tämä hehkeä naiseus siihen asti kukoistaa.