Hullu luomunainen, pyöräilyä, kirjallisuutta, konttausta ja vielä mielenosoituskin

Elokuu. Siskoni muutti eilen pois, kissat muuttivat tänään takaisin, minä tein kuusipäiväisen työviikon, Ville aloitti loman, Nakke oppi konttaamaan ja istumaan. Viikon ainoana vapaapäivänä vierailin ystäväni luona Kalliossa, hänen tyttärensä lappoi syliini lelujaan ja oli niin hurmaava kuin aina, ja Nakke leikki lattialla onnellisena siitä että oli leikittäjiä. Kotona hän konttaa perässämme niin että läpse vain kuuluu ja minä huomaan haluavani häntä aiempaa enemmän syliin, haluavani nyt kun syli ei ole jatkuva pakko vaan hän kasvaa siitä pois, kohti itsenäisiä tutkimusmatkojaan. Halaan ja nuuhkutan niskaa ja en saa kyllikseni pienestä kauniista tyttärestäni, siitä ihmeestä että hän on minun tyttäreni, onko hän. Minun tyttäreni, aina, mutta muuten: lainaa, lainaa mulla hetken vain...

Luen siskoltani syntymäpäivälahjaksi saamaani kirjaa, Kjell Westön Kangastus 38:a. Vaikuttaa lupaavalta kuten Westöt yleensäkin. Pyöräilen edelleen työmatkat ja oikeasti nautin noista 40-minuuttisista, siitä harvinaisesta ikiomasta ajasta. Ylimielestä riemusta että tulipa tänäänkin fillaroitua 20 kilometriä ihan tuosta noin vain ja aamuisin töissä odottavasta palkinnosta: toisen keittämästä kahvista kermalla, puurosta voisilmällä. Perjantai-iltana kävin salilla ja eilen konkkasin lihakset jumissa, mutta nyt on jo ihan ok. Johtuu varmaan eilisiltaisesta luihin ja jäseniin käyneestä rentoutumisesta kera punaviinin, Livin ohjelmatarjonnan ja herkkujen.

Viiniä ostaessani kävimme myyjän kanssa seuraavan keskustelun:

- Tarvitsetko apua?

- Öö joo no punaviiniä...

- Millaista punaviiniä?

- Öööööööööö... Luomua!

- Ja..?

- Niin siis siinä se. Kunhan on luomua.

- Ahhaa...

- Tuossahan tuo onkin. Luomua. Mäpä otan vaikka tän.

- Tuleeko se siis lahjaksi?

- Ööö joo, tulee.

- No jotain lahjapakkausta sitten...

- Ei tartte kiitos, kun mä, ööööö, kokoon tähän kaikkee muutakin ja paketoin sit lopuks.

Ja ei kun naama punaisena ulos. Hullu luomunainen asiantuntevana viiniostoksilla... Ja valheiden verkko senkun kiristyi. Kuten Ville ehdotti, olisinhan myös voinut vain sanoa että kiitos, en tarvitse apua. Olisinhan voinut, myös.

Olen päässyt antamaan lahjoja tällä viikolla. Ensin siskolle pussukallisen hänen makunsa mukaista hemmottelua (kirja, leffalippuja, karkkia), sitten kissojen kesähoitajalle toivottavasti hänen näköistään hemmottelua (käsivoide, tuoksukynttilä, herkkukahvia, luomu ! -kuohujuomaa, raakasuklaata ja servettejä). Molemmat ainakin vaikuttivat tykkäävän. Oltaisiin myös viety siskoni ulos syömään, mutta hän kieltäytyi tarjouksesta. Olin odottanut koko päivän että saan esittää ehdotuksemme hänelle ja phiuuuuuuu iloni nuupahti kuin tyhjentyvä ilmapallo, vaikka muistutinkin itselleni ettei ollut ensimmäinen kerta kun innolla suunnittelin jotain omasta mielestäni mahtavaa, jossa lopulta kuitenkin mahtavuuden tekisi toisen ihmisen reaktio - usein oman mielikuvitukseni tuote vain.

Lauantaina, kun olimme Naken kanssa saattamassa siskoani bussille, näimme mielenosoituksen. Minä koiran yleissivistykselläni olen nyt aika heikoilla jäillä, vapaalle Palestiinalle ja ei Israelin ja Suomen väliselle asekaupalle siellä huudettiin, mutta minuun teki suuren vaikutuksen se, että ihmiset täällä kaukaisessa pikku Suomessa haluavat yrittää vaikuttaa asioihin, vaikkei periaatteessa vaikutusmahdollisuutta varmaan olekaan. Ja silti pitää vain tehdä ja yrittää - ihailen sellaista uskollisuutta, uskoa. 

Nyt Westön kanssa sänkyyn ennen kuin uni tulee ja korjaa. Hyvää yötä!